Pielilä
Pielilä[1] (ven. Белого́рка, Belogorka) on kylä Leningradin alueen Hatsinan piirin Siiverskan kaupunkikunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Ortesjoen rannalla 3,5 kilometriä Siiverskan asemalta itään. Kylässä on 2 300 asukasta (vuonna 2012)[2].
| Pielilä Белого́рка, Belogorka |
|
|---|---|
 Pielilän kartano restaurointitöiden aikana vuonna 2009. |
|
  Pielilä |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Subjekti | Leningradin alue |
| Piiri | Hatsina |
| Kaupunkikunta | Siiverska |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kylä |
| Väkiluku (2012) | 2 300 |
Paikkakunta on saanut alkunsa 1700-luvun lopulla rakennetusta Frantz Böllin aateliskartanosta, jota kutsuttiin aluksi nimellä Gorka ja myöhemmin perustajansa mukaan Belogorka. 1800-luvun lopulla seudulle syntyi huvila-asutusta. Vuonna 1912 Belogorkan päärakennuksen paikalle pystytettiin Jelisejevin kauppiasperheen tyttären jugendtyylinen kartano.[2] 1920-luvulla sinne perustettiin maatalouden tutkimuslaitos.
Nykyään Pielilässä toimii Venäjän maatalousakatemian tutkimusinstituutti sekä meteorologinen tutkimuslaitos. Kylä koostuu etupäässä viisikerroksisista asuintaloista. Palveluihin kuuluvat lastentarha, alakoulu, kulttuuritalo, kirjasto ja lääkintäasema. Pielilään on linja-autoyhteys Siiverskan asemalta.[2]
Ortesjoella käytöstä poistetun voimalaitoksen lähellä on luonnonmuistomerkkinä suojeltu devonikauden kalafossiileja sisältävä kalliomuodostelma. Patoaltaan rannalla sijaitsee myös 1000–1300-luvun kurgaanihauta. Kylän rakennusmuistomerkkejä ovat 1990-luvulla raunioitunut Jelisejevan kartano (arkkitehti Vladimir Tavlinov) sekä restauroitu, mutta torninsa ja kupolinsa menettänyt Pyhän Nikolauksen kirkko (Stepan Ovsjannikov, 1904–1906).[2][3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 31. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2.
- ↑ a b c d Projekt Generalnogo plana Siverskogo gorodskogo poselenija Gattšinskogo munitsipalnogo raiona Leningradskoi oblasti. Tom 2: Materialy po obosnovaniju 2012. Lengraždanprojekt. Viitattu 7.10.2012. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Vokrug Peterburga: Putevoditel ”Afiši”, s. 172–173. Sankt-Peterburg: Izdatelski dom ”Afiša”, 2007. ISBN 978-5-91151-024-4.