Philly Joe Jones
Joseph Rudolf ”Philly Joe” Jones (15. heinäkuuta 1923 Philadelphia, Pennsylvania – 30. elokuuta 1985 Philadelphia, Pennsylvania) oli yhdysvaltalainen jazzrumpali, joka tunnetaan yhtenä hard bop -tyylisuunnan kehittäjistä. Jones nousi kuuluisuuteen Miles Davisin 1950-luvun kvintetissä ja soitti myös muun muassa John Coltranen, Sonny Rollinsin, Lee Morganin ja Bill Evansin levyillä. Suosittuna sessiomuusikkona toimineen Jonesin rumputyöskentelyä kuullaan yli 500 äänilevyllä.
Ura muokkaa
Joe Jones sai uransa alussa lisänimensä Philly Joe, jotta häntä ei sekoitettaisi Count Basien yhtyeessä soittaneeseen lähes samannimiseen rumpaliin ”Papa Jo” (oik. Jonathan) Jonesiin. Muusikkosukuun syntyneen pojan lähipiirissä kaikki soittivat pianoa, mutta Joe itse kiinnostui jo pienenä rummuista. Pianotunteja hän ehti kuitenkin ottaa sen verran, että koki niistä myöhemmin olleen paljon hyötyä musiikin ymmärtämisessä ja nuotintamisessa. Noin 10 vuoden iässä hän alkoi ottaa rumputunteja James Harrisilta, mutta osti ensimmäiset rumpunsa vasta asevelvollisuuden suoritettuaan. Raitiovaunua tuolloin työkseen ajanut Jones saattoi tarinan mukaan pysäyttää vaununsa Downbeat-jazzklubin eteen käydäkseen soittamassa hetken rumpuja.
Jones pääsi rumpaliksi Benny Golsonin yhtyeeseen ja uskalsi puolen vuoden jälkeen sanoutua irti kuljettajan työstään. Vuonna 1947 hän muutti New Yorkiin ja alkoi ottaa rumputunteja Cozy Colelta ja Charles Wilcoxonilta. Hänen esikuviaan olivat erityisesti Max Roach, Art Blakey ja Kenny Clarke. Hän soitti bebopia huippumuusikoiden kanssa New Yorkin klubeilla, mutta leipätyökseen kiersi maata Joe Morrisin rhythm & blues -tyylisessä yhtyeessä. Jones soitti sittemmin jonkin aikaa Duke Ellingtonin yhtyeessä kunnes pääsi Buddy Richin kokoonpanon kakkosrumpaliksi 1951, Richin keskittyessä yhtyeen johtoon, muutamiin rumpusooloihin ja jopa lauluun.
Jatkuvaan matkusteluun kyllästyneenä Jones hakeutui 1950-luvun alkuvuosina yhä enemmän sessiomuusikoksi. Hänestä tuli Blue Note- ja Riverside-levymerkkien vakiorumpali, joka työskenteli muun muassa pianistien Tadd Dameron ja Kenny Drew, saksofonistien Sonny Rollins, Hank Mobley, Art Pepper ja monien muiden 1950-luvun huippumuusikoiden kanssa.
Jones pitää uransa kiinnostavimpana kautena Miles Davisin yhtyessä soittamista vuosina 1954–1959, vaikka erosikin yhtyeestä moneen otteeseen koska ei olisi halunnut matkustaa niin paljon kuin yhtyeellä oli kysyntää. Huumeongelmien takia Jones erotettiin Davisin yhtyeestä 1959. Davisin lisäksi soittokumppaneita olivat noina vuosina saksofonistit John Coltrane ja Cannonball Adderley, pianisti Red Garland ja basisti Paul Chambers.
1960-luvulle tultaessa Jonesin komppaava rumputyyli menetti suosiotaan solistisemman tyylin esiinmarssin myötä. Jones asui 1960-luvun lopulta alkaen Lontoossa ja Pariisissa, joissa hän opetti vispilätekniikkaa ja laati siitä oppiaineistoja. Vuonna 1972 hän palasi synnyinkaupunkiinsa Philadelphiaan, jossa asui loppuikänsä mutta teki sessiovierailuja puolentoista tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan New Yorkiin. Philadelphiassa hän kiinnostui fuusiojazzista yhtyeensä Le Grand Prix myötä, mutta kokoonpanon tyyli muuttui vähitellen takaisin perinteisemmän jazzin suuntaan.
Diskografiaa muokkaa
Orkesterinjohtajana muokkaa
- 1958: Blues for Dracula (Riverside)
- 1959: Drums Around the World (Riverside)
- 1959: Showcase (Riverside)
- 1960: Philly Joe's Beat (Atlantic)
- 1961: Together! (yhdessä Elvin Jonesin kanssa, Atlantic)
- 1968: Mo' Joe (Black Lion)
- 1977: Mean What You Say (Sonet)
- 1977: Philly Mignon (Galaxy)
- 1978: Drum Songs (Galaxy)
- 1979: Advance! (Galaxy)
- 1980: Round Midnight (Lotus)
- 1981: Octet (Marge Records)
- 1982: To Tadd with Love (Uptown)
Sessiomuusikkona muokkaa
- Chet Baker in New York (Riverside, 1958)
- Chet Baker Introduces Johnny Pace (Riverside, 1958) – feat. Johnny Pace
Evans Bradshaw
- Look Out for Evans Bradshaw! (Riverside, 1958)
Clifford Brown
- Memorial Album (Blue Note, 1953)
Kenny Burrell
- Ellington Is Forever Volume Two (Fantasy, 1975)
Joe Castro
- Mood Jazz (Atlantic, 1957)
Serge Chaloff
- Blue Serge (Capitol, 1956)
Sonny Clark
- Cool Struttin' (Blue Note, 1958)
- Blue Train (Blue Note, 1957)
- The Musings of Miles (Prestige, 1955)
- Miles: The New Miles Davis Quintet (Prestige, 1956)
- Cookin' with The Miles Davis Quintet (Prestige, 1956)
- Relaxin' with The Miles Davis Quintet (Prestige, 1956)
- Workin' with The Miles Davis Quintet (Prestige, 1956)
- Steamin' with The Miles Davis Quintet (Prestige, 1956)
- 'Round About Midnight (Columbia, 1957)
- Porgy and Bess (Columbia, 1958)
- Milestones (Columbia, 1958)
- Someday My Prince Will Come (Columbia, 1961)
Kenny Drew
- Kenny Drew Trio (Riverside, 1956)
- Pal Joey (Riverside, 1957)
- Everybody Digs Bill Evans (Riverside, 1958)
- California Here I Come (Verve, 1967)
- Interplay (Riverside, 1962)
Art Farmer
- Art Farmer Quintet featuring Gigi Gryce (Prestige, 1955)
- Brass Shout (United Artists, 1959)
Red Garland
- Red's Good Groove (Jazzland, 1962)
- Keystones! (Xanadu, 1977)
Benny Golson
- The Other Side of Benny Golson (Riverside, 1958)
- Benny Golson and the Philadelphians (United Artists, 1958)
Dexter Gordon
- Dexter Calling... (Blue Note, 1961)
Bennie Green
- Bennie Green with Art Farmer – feat. Art Farmer (1956)
Johnny Griffin
- Way Out – with Johnny Griffin (1959)
Ernie Henry
- Seven Standards and a Blues (Riverside, 1957)
- Last Chorus (Riverside, 1956–57)
Elmo Hope
- The Elmo Hope Trio (Blue Note, 1953)
- Here's Hope! (Celebrity, 1961)
- High Hope! (Beacon, 1961)
- Homecoming! (Riverside, 1961)
- Sounds from Rikers Island (Audio Fidelity, 1963)
- The Final Sessions (Evidence, 1966 [1996])
Freddie Hubbard
- Goin' Up (Blue Note, 1960)
- Hub Cap (Blue Note, 1961)
- Here to Stay (Blue Note, 1962)
Milt Jackson and Wes Montgomery
- Bags Meets Wes! (Riverside, 1962)
Abbey Lincoln
- It's Magic (Riverside, 1958)
- Abbey Is Blue (Riverside, 1959)
Blue Mitchell
- Big 6 (Riverside, 1958)
- Smooth as the Wind (Riverside, 1961)
Hank Mobley
- Hank (Blue Note, 1957)
- Poppin' (Blue Note, 1957)
- Workout (Blue Note, 1961)
- Another Workout (Blue Note, 1961)
- No Room for Squares (Blue Note, 1963)
J.R. Monterose
- J. R. Monterose (Blue Note, 1956)
Art Pepper
- Art Pepper Meets the Rhythm Section (Riverside, 1957)
Bud Powell
- Time Waits (Blue Note, 1958)
- Tenor Madness (Riverside, 1956)
- Newk's Time (Blue Note, 1957)
Archie Shepp
- Blasé - (BYG Actuel, 1969)
- Archie Shepp & Philly Joe Jones – (America, 1969)
Jimmy Smith
- Softly as a Summer Breeze (Blue Note, 1958)
Sonny Stitt
- Sonny Stitt & the Top Brass (Atlantic, 1962)
Clark Terry
- Serenade to a Bus Seat (Riverside, 1957)
- In Orbit (Riverside, 1958)
Ben Webster
- Soulmates (Riverside, 1963) – feat. Joe Zawinul
Phil Woods
- Pairing Off (Prestige, 1956)
Howard McGhee
- That Bop Thing (Affinity, 1982)
Lähteet muokkaa
- Säily, Mika: ”Philly Joe” Jonesin rumpukomppaus, Improvisoitu säestys ja vuorovaikutus kappaleessa ”Blues for Philly Joe”, s. 1, 33–40. Musiikkitieteen pro gradu. Helsinki: Helsingin yliopisto, Taiteen tutkimuksen laitos, 2007. Teoksen verkkoversio (pdf). Tutkielman elämäkertatiedot perustuvat mm. seuraaviin lähteisiin:
- Korall, Burt 2002. Drummin’ Men: The Heartbeat of Jazz: The Bebop Years. New York: Oxford University Press.
- Mattingly, Rick 1982. Philly Joe Jones. Modern Drummer 6 (1): 10.
- Ullman, Michael; Kernfeld, Barry 2005. Jones, Philly Joe (Joseph Rudolph)[vanhentunut linkki]. Grove Music Online (vaatii käyttöoikeuden). Viitattu 4.10.2005.