Phil Davis (4. maaliskuuta 1906 - 16. joulukuuta 1964) oli amerikkalainen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja. Hän syntyi St. Louisissa, Missourissa. Ollessaan mainospiirtäjänä hän teki samalla eri lehtiin kuvituksia ja kansia. Vuonna 1933 hän tapasi St. Louisissa Lee Falkin. Lee Falk loi King Features Syndicatelle sarjakuvan Taika-Jim (engl. Mandrake the Magician) yhdessä Phil Davisin kanssa.

Phil Davis piirsi Taika-Jimiä ilmeikkään naivistiseen tyyliin, jossa oli vaikutteita aikakauden art decosta. Varsinkin sunnuntaisivut olivat erityisen vaikuttavia, kun Davis kuvitti Falkin kirjoittamia fantasiaseikkailuja. Toisen maailmansodan aikana hänen vaimonsa Martha avusti päivittäisen sarjakuvan teossa. Sodan jälkeen sarjan taiteellinen taso ei kuitenkaan enää noussut aikaisemmalle tasolle.

Davis piirsi Taika-Jimiä kuolemaansa saakka, jonka jälkeen sarjan piirtämistä jatkoi Fred Fredericks.

Aiheesta muualla muokkaa