Peukalo (pollex, digitus primus, or digitus I.) on ihmisen kädessä laitimmainen sormi; oikeassa kädessä – kämmenen osoittaessa alaspäin – vasemmanpuoleisin ja vasemmassa oikeanpuoleisin. Peukalo on yleensä sormista paksuin. Peukalo liikkuu muita sormia vastaan mikä mahdollistaa hienomekaanisen peukalo-etusormi-otteen (pinsettiote). Ihmisen teknologisen ylivertaisuuden eläimiin verrattuna sanotaan liittyvän, aivojen lisäksi, tähän liikkeeseen. Se on eläinkunnassa hyvin harvinainen: opossumi, koala ja jotkut kädelliset pystyvät hiukan vastaavaan.

Peukalo ylhäällä

Useimmilla kädellisillä on peukalo.[1]

Eleenä peukalon nostaminen pystyyn tarkoittaa monissa kulttuureissa asioiden olevan kunnossa tai kannustusta. Etenkin molempien peukaloiden nosto tarkoittaa onnistumisen toivomista ("pidetään peukkuja"). Peukalo alaspäin puolestaan on negatiivisuutta kuvaava ele, ja peukalon pitäminen vaakasuunnassa tarkoittaa neutraalia elettä. Sitä saatetaan käyttää, kun ei olla varmoja, mitä mieltä ollaan. Mielipiteen ilmaisun peukaloilla tausta on muinaisessa Roomassa, missä yleisö osoitti sillä toiveensa gladiaattorin kohtalosta. Ei kuitenkaan ole aikalaislähteitä, jotka vahvistaisivat siellä käytettyjen liikkeiden tarkoittaneen juuri ylös=OK ja alas=kuolemaan; tämä saattaa olla myöhempää tulkintaa. [2]

Peukalon nostamisella on pyydetty kyytiä ("peukalokyytiä"), mutta joissakin kulttuureissa eleellä on poliittisia tai muuten sopimattomia merkityksiä.[3]

Anatomia muokkaa

Peukalossa on yksi nivel vähemmän kuin muissa sormissa. Peukalossa on lihaksia toisin kuin muissa sormissa. Se on pituudeltaan joillakin ihmisillä lyhyin sormi, toisilla pikkusormi on vielä lyhyempi. Peukalossa on kaksi luuta, phalanx distalis ja phalanx proximalis, ja sitä liikuttaa kahdeksan eri lihasta: opponens pollicis, abductor pollicis brevis, flexor pollicis brevis, adductor pollicis, flexor pollicis longus, abductor pollicis longus, extensor pollicis brevis ja extensor pollicis longus. Neljä ensimmäistä näistä lihaksista ovat kädessä ja loput tulevat kyynärvarresta.[4]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Hands and Feet Primates. Encyclopedia Britannica. Viitattu 27.6.2013.
  2. Gestures: Their Origin and Meanings (© Copyright Desmond Morris, Peter Collett, Peter Marsh and Marie O'Shaughnessy, 1979) Bern Wechner. Viitattu 27.6.2013.
  3. Kulttuurisia eroja eleiden käytössä (arkistoitu versio) elekieli.com. Arkistoitu 23.9.2015. Viitattu 27.6.2013.
  4. Yläraaja (harjoitustyö) (PDF) Oulun yliopisto, biolääketieteen laitos,. Viitattu 27.6.2013. [vanhentunut linkki]