Pettu

hätäravintona käytetty männyn nila- ja jälsikerros
Tämä artikkeli käsittelee ravinnoksi käytettävää pettua. Pettu on myös saari Salon edustalla.

Pettu tarkoittaa ravinnoksi käytettävää männyn jälsi- ja nilakerrosta. Petusta valmistetaan pettujauhoja, joilla voidaan leipää leivottaessa korvata osa ruisjauhoista.[1][2] Pettumännyn on oltava vähintään viidenkymmenen vuoden ikäinen ja mieluiten ohut- ja sileäkuorinen oksaton puu. Männyn nila irtoaa parhaiten niin sanottuna nila-aikana eli toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkuun. Ennen jauhamista pettuliinat on esikäsiteltävä, eli ne paahdetaan tai keitetään haitallisten aineiden (parkkiaineiden, hartsien, vahojen, terpeenien, ligniinien) poistamiseksi tai vähentämiseksi.[3]

Nilan irrotusta levynä lusa-työkalun avulla.
Oijaz Sverloff nilottaa pettua kuloimella, Pikku Saavaz vuotkin kädessä, seisomassa Annas, Petsamossa 1933.

Pettuleipää eli pettua eli petäjäistä on Suomessa syöty hätäravintona, kun ruoasta on ollut puutetta, erityisesti suurten kuolonvuosien aikana 1690-luvulla,[4] suurten nälkävuosien aikana 1860-luvulla ja viimeksi vuoden 1918 sisällissodan aikana. Nykyään petun arvostus on kohonnut, sillä pettu sisältää esimerkiksi paljon ravintokuitua.[1]

Pettujauhossa on enemmän rautaa ja sinkkiä kuin ruisjauhossa mutta myös enemmän haitallista alumiinia. Pettujauho sisältää 25 prosenttia ruisjauhon energiasisällöstä. Kilo pettujauhoja tyydyttää ihmisen päivittäisen B1- ja B2- sekä C-vitamiinin tarpeen, mutta liiallinen pettuleivän nauttiminen on terveydelle vaarallista.[3] Pettuleipä voi aiheuttaa esimerkiksi vatsan turpoamista sekä elimistön neste- ja suolatasapainon häiriöitä.[5][6]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Pettua saadaan männystä ruokatieto.fi. Arkistoitu 18.7.2016. Viitattu 27.7.2016.
  2. Pettu Luontoyrittäjä.fi. Arkistoitu 24.9.2016. Viitattu 29.3.2018. (Internet Archive)
  3. a b Pettu, Ammatti-instituutti Iisakin Osaran maaseutuopetusyksikkö.
  4. Pauli Juusela: Nälkä toi Suomeen kuolonvuodet. Nälänhätä 17.4.2013. valomerkki.fi. Arkistoitu 15.8.2016. Viitattu 27.7.2016.
  5. Kari Kortelainen: Viljaa käytettiin leivän sijaan viinanpolttoon (Digilehden tilaajille) Tekniikkatalous. Viitattu 8.10.2021.
  6. Älä tankkaa vettä koko ajan Hyvä Terveys. 23.5.2012. Viitattu 8.10.2021.

Aiheesta muualla muokkaa