Peter Roger Hunt (11. maaliskuuta 1925, Lontoo, Iso-Britannia14. elokuuta 2002, Santa Monica, Kalifornia, USA) oli elokuvaohjaaja ja -leikkaaja.

Peter R. Hunt
Henkilötiedot
Syntynyt11. maaliskuuta 1925
Lontoo, Iso-Britannia
Kuollut14. elokuuta 2002
Santa Monica, Kalifornia, USA
Ohjaaja
Aktiivisena 1969-1991 (Ohjaajana)
1954-1980 (Leikkaajana)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Huntin ura elokuvien parissa alkoi Britanniassa vuonna 1954 televisioelokuvan leikkaamisen myötä. Hän leikkasi useita elokuvatuotantoja ennen kuin leikkasi ensimmäisen 007-elokuvan, Salainen agentti 007 ja tohtori Non, vuonna 1962. 007-elokuvia hän leikkasi vielä neljä elokuvaa.

007-elokuvien leikkaamisen myötä hänen kykynsä huomattiin, ja hänet valittiin ohjaamaan George Lazenbyn tähdittämä Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (On Her Majesty's Secret Service, 1969), joka oli hänen esikoisohjauksensa ja suuri hitti, vaikkakin jäi edellisten sarjan elokuvien varjoon, sillä pääosaan valittu Lazenby jakoi mielipiteet samaan tapaan kuin Casino Royale -elokuvaan 2000-luvulla valittu Daniel Craig. Kun Hunt ohjasi, leikkaajan toimi myöhemmin myös elokuvasarjan ohjaajaksi noussut John Glen.

Huntin seuraavaa elokuvaa saatiin odottaa aina vuoteen 1974 asti, kun Gold sai ensi-iltansa. Pääosassa nähtiin 007-elokuvien James Bondina tunnettu Roger Moore. Elokuva sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta musiikista. Joka pirua kutsuu (Shout at the Devil, 1976) oli myös Mooren tähdittämä toimintaelokuva.

Kuoleman ajojahti (Death Hunt, 1981) oli amerikkalaistuotantoa oleva elokuva, joka filmattiin talvimaisemien vuoksi Kanadassa. Pääosissa nähtiin Charles Bronson ja Lee Marvin. Villihanhet 2 (Wild Geese II, 1985) oli epäonnistunut jatko-osa Roger Mooren tähdittämälle esikoisosalle. Bronsonin kanssa yhteistyöhön Hunt palasi vielä elokuvan Salamurhaaja (Assassination, 1987) myötä, missä lähes ikäloppu Bronson esitti presidentin henkivartijaa.

Televisioelokuvaksi tehty kauhujännäri Piinaava painajainen (Eyes of a Witness, 1991) jäi Huntin viimeiseksi ohjaustyöksi.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.