Persis Khambatta (2. lokakuuta 194818. syyskuuta 1998) oli intialainen näyttelijä ja malli.

Persis Khambatta
Henkilötiedot
Syntynyt2. lokakuuta 1948
Bombay, Maharashtra, Intia
Kuollut18. elokuuta 1998 (49 vuotta)
Mumbai, Maharashtra, Intia
Puoliso Cliff Taylor (1981–?)
Näyttelijä
Aktiivisena 1968–1998
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Mallin ura muokkaa

Vuonna 1965 Khambatta valittiin Miss Intiaksi hänen ollessaan 17-vuotias. Samana vuonna hän edusti maataan Miss Universum -kilpailussa. Tuon vuoden kilpailun voitti thaimaalainen Apasra Hongsakula.

Khambatta esiintyi vuoden 1965 jälkeen muutamissa mainoksissa, muun muassa Revlonin mainoksissa.

Ura Bollywoodissa muokkaa

Vuosina 1965–1974 näyttelijän ura ei auennut, koska intialaisten mielestä hän muistutti liikaa länsimaista naista.

Khambatta palasi Intiaan 1985 ja näytteli elokuvassa Shingora.

Näyttelijänä Hollywoodissa muokkaa

Vuonna 1975 Khambatta sai pienen roolin elokuvasta The Wilby Conspiracy. Vuonna 1979 hän esiintyi ensimmäisessä Star Trek -elokuvassa, josta hänet muistetaan parhaiten. Hänen roolihahmonsa oli luutnantti Ilia. Tämän jälkeen hän näytteli elokuvissa Nighthawks (1981) ja Megaforce (1982).

Yhden Bollywood-elokuvan jälkeen hän palasi takaisin Yhdysvaltoihin ja näytteli useita rooleja Mike Hammerin ja MacGyverin kaltaisissa tv-sarjoissa. Hänen viimeinen televisioroolinsa oli sarjassa Teräsmieheni.

Muuta muokkaa

Vuonna 1979 Khambatta oli ensimmäisenä intialaisena näyttelijänä ehdolla yhdysvaltalaisen elokuvapalkinnon voittajaksi. Palkinto oli Saturn, ja rooli oli elokuvasta Star Trek: The Motion Picture. Vuonna 1997 hän kirjoitti ja julkaisi ”kahvipöytäkirjan”, jonka englanninkielinen nimi on Pride of India. Kirjan kirjoittajina toimivat useat Miss Intia -kilpailun voittajat, ja kirjan myynnistä saadut tuotot menivät Missionaries of Charity -järjestölle.

Vuonna 1998 Persis Khambatta vietiin sairaalaan Etelä-Mumbaissa, hän valitti rintakipuja. Muutaman päivän kuluttua hän kuoli sydänkohtaukseen. Khambatta oli kuollessaan vasta 49-vuotias.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa