Perintöruhtinaan palatsi

Ruotsin ulkoministeriön rakennus

Perintöruhtinaan palatsi (ruots. Arvfurstens palats) on palatsimainen rakennus Tukholman Norrmalmin kaupunginosassa, Norrströmin pohjoisrannalla ja Gustav Adolfs torgin länsilaidalla. Se on ollut vuodesta 1906 lähtien Ruotsin ulkoministeriön toimipaikka. Palatsi muodostaa vastaparin aukion itälaidalla sijaitsevalle kuninkaalliselle oopperatalolle.

Perintöruhtinaan palatsi.

Palatsi rakennettiin vuosina 1783–1794 kuningas Kustaa III:n sisaren prinsessa Sofia Albertinan residenssiksi. Suunnittelijana oli arkkitehti Erik Palmstedt. Koristeelliset sisätilat suunnitteli Louis Masreliez. Paikalla oli aiemmin sijainnut sotamarsalkka Lennart Torstensonin 1640-luvulla rakennuttama niin sanottu Torstensonin palatsi, josta on säilynyt Fredsgatanin puoleinen siipi uuteen rakennukseen yhdistettynä.[1] Myöhemmin talo toimi kruununperillisen pojan asuntona, eli rakennus oli tarkoitettu kruununperimysjärjestyksessä toisena olevan prinssin, josta käytettiin arvonimeä perintöruhtinas (arvfurste), asunnoksi.

Lähteet muokkaa

  1. Fredric Bedoire: Stockholms byggnader: Arkitektur och stadsbild, s. 64–65. Norstedts, Tukholma 2012.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.