Per Eilert Elofsson (s. 2. huhtikuuta 1977 Röbäckis, Uumaja, Ruotsi) on ruotsalainen maastohiihtäjä.

Per Elofsson
Mitalit
Maa:  Ruotsi
Maastohiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Salt Lake City 2002 yhdistelmäkilpailu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Lahti 2001 15 km (p)
Kultaa Kultaa Lahti 2001 takaa-ajo
Kultaa Kultaa Val di Fiemme 2003 yhdistelmäkilpailu

Elofsson voitti maailmancupin kausina 2000–2001 ja 2001–2002, sekä kaikkiaan kolme maailmanmestaruutta, joista kaksi 2001 Lahdessa (15 km (p) ja takaa-ajo) ja yhden 2003 Val di Fiemmessä (takaa-ajo).

Huippukausiensa jälkeen Elofsson sairasteli, harjoitteli muun muassa itsensä pahaan ylikuntoon ja oli kaksi kautta pois kilpaladuilta. Keväällä 2004 hän aloitti neljän kuukauden tauon jälkeen harjoittelun päämääränään talviolympialaiset 2006 Torinossa. Kuitenkin 26. lokakuuta vuonna 2005, 28-vuotiaana, hän ilmoitti Arlandan lentoasemalla pidetyssä tiedotustilaisuudessa lopettavansa uransa. Syyksi hän muun muassa ilmoitti sen, ettei ole mielekästä pyrkiä kilpailemaan dopinginkäyttäjien kanssa.

Elofsson tunnettiin kovana harjoittelijana. Suomen joukkueen Lahden MM-kisojen joukkokäryn seurauksena Elofsson paljasti oman hemoglobiiniarvonsa, joka oli 145 suurimman sallitun lukeman ollessa 175. Ennen 2002 Salt Lake Cityn olympialaisia hän luopui vastarakentamansa alppimajan käytöstä, koska koki sen tarpeettomaksi. Ratkaisua ihmeteltiin, sillä olympialaisten hiihtokilpailut käytiin korkeassa ilmanalassa.

Seuratasolla Elofsson edusti IFK Umeåta. Hän harrastaa kalastusta ja kitaransoittoa. Vuoteen 1991 saakka hän pelasi jalkapalloa ja jääkiekkoa. Hiihtämisen hän aloitti vuonna 1987.

Vuoden 2018 syyskuussa Olofsson sai aivoinfarktin ja hänen kehonsa oikea puolisko halvaantui. Sen hoidossa paljastui että hänellä on reikä sydämessään ja hänet vuoden 2019 helmikuussa se korjattiin leikkauksella.[1]

Saavutukset muokkaa

Arvokilpailut muokkaa

Maailmancupin osakilpailuvoitot muokkaa

Pvm. Vuosi Paikka Maa Matka
28. marraskuuta 1998 Muonio Suomi 10 km (v)
29. marraskuuta 2000 Beitostølen Norja 10 km (v)
8. joulukuuta 2000 Santa Caterina Italia 15 km (v)
16. joulukuuta 2000 Brusson Italia 20 km takaa-ajo
10. maaliskuuta 2001 Oslo Norja 50 km (p)
14. maaliskuuta 2001 Borlänge Ruotsi 10 km (v)
25. marraskuuta 2001 Kuopio Suomi 10 km (v)
22. joulukuuta 2001 Ramsau Itävalta 30 km (v)
5. tammikuuta 2002 Val di Fiemme Italia 20 km takaa-ajo
2. maaliskuuta 2002 Lahti Suomi 15 km (v)

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa