Peräpohjola
Peräpohjola (aiemmin myös Peräpohja[1][2], ruots. Nordbotten[3] tai vanhempi Överbotten) on historiallisen Pohjanmaan pohjoisin osa, jota välillä on pidetty erillisenä maakuntanakin[4][5], mutta joka nykyisin luetaan Lapin maakuntaan. Se kuului pitkään Oulun lääniin, mutta vuodesta 1938 se muodosti tuolloin perustetun Lapin läänin eteläosan. Peräpohjolan itäisintä osaa sisältänyt Sallan–Kuusamon alue luovutettiin Neuvostoliitolle vuonna 1940 ja uudelleen 1944.
Nimenä Peräpohja kuuluu samaan kategoriaan kuin Länsipohja, Pohjanmaa ja Pohjanlahti. Sana pohja esiintyy tässä merkityksessä pohjoinen. Peräpohjola on nimen Peräpohja uudempi pidentymä.
Tavallisimmin Peräpohjolan katsotaan käsittävät seuraavat nykyiset ja entiset kunnat (entiset kunnat kursivoitu, kaupungit lihavoitu):
Kolarin ja Sallan alueella on kuitenkin selviä Lapille ominaisia luonnonmaantieteellisiä piirteitä[6], ja Posio taas saatetaan laskea Koillismaahan ja siten tavallaan myös Pohjois-Pohjanmaahan. Toisaalta joskus Peräpohjolaan lasketaan myös Muonio.[7]
Peräpohjolan mukaan on nimetty myös yksi suomen kielen murrealueista, peräpohjalaiset murteet. Siihen kuuluvat kaikki yllä olevat kunnat lukuun ottamatta Ranuaa, joka kuuluu pohjoispohjalaiseen murrealueeseen, ja Posiota, joka kuuluu savolaismurteiden Koillismaan murrealueeseen.
Viime vuosikymmeninä Peräpohjola on kärsinyt pahoista muuttotappioista alueen perinteisten luontoon perustuvien elinkeinojen kuihtuessa. Maakunnan teollisuus on keskittynyt Kemi–Tornion alueelle. Vaikka Peräpohjolan maaperä ja ilmasto eivät sovellu kovin hyvin maataloudelle, sillä on tärkeä asema varsinkin Ranuan, Posion, Sallan ja Tervolan kunnissa. Metsätalouden asema on myös vankka, sillä maakunta on huomattava puuntuottaja sekä paikallisille että muualla Suomessa toimiville puunjalostustehtaille.
Vaikka historiallisessa mielessä Peräpohjolan valtaosa on Pohjanmaan pohjoisin osa ja toisaalta nykyään Peräpohjola kuuluu viralliseen Lapin maakuntaan, on sillä omia maisemallisia erityispiirteitä, joiden perusteella se voidaan katsoa erilliseksi kokonaisuudeksi. Sen luonto poikkeaa sekä Pohjois-Pohjanmaan että Pohjois-Lapin luonnosta paitsi lounaiskolkassa, missä olot ovat pohjoispohjalaiset sekä Kolarissa ja Sallan pohjoisosassa, missä luonto on Lapin luonnon tapaista. Peräpohjolan maisemia hallitsevat metsien peittämät vaarajonot ja niiden välissä olevat suuret suot. Vaarajonojen korkeus on 50 ja 200 metrin välillä. Tunnetuimmat vaarat ovat Ylitornion Aavasaksa (242 metriä merenpinnan yläpuolella) ja Rovaniemen Ounasvaara (204 m). Maakunnan itä- ja luoteisosissa on tuntureita, samaten kuin pohjoisimmassa osassa Tornionlaaksoa. Järvet ovat muodoltaan usein rikkonaisia ja vaarojen ympäröimiä. Järvet jakaantuvat lähinnä valtajokien mukaan joko Kemijoen tai Tornionjoen vesistöihin. Peräpohjola on osa pohjoista havumetsävyöhykettä. Maakunnan länsiosien maapinta-alasta 50–80 % on metsiä ja itäosien pinta-alasta 80 %. Metsien yleisin puu on mänty. Lehtipuuvaltaisia metsikköjä kasvaa aivan maakunnan lounaisosassa. Peräpohjolan soilla kasvaa pieniä mäntyjä, suot ovat laajoja rämeitä tai nevoja. Maataloudelle suotuisin ilmasto on rannikolla. Päivän pituus vaihtelee erittäin paljon vuodenaikojen mukaan. Osa Peräpohjolasta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, ja eteläisemmästäkin Peräpohjolasta voi nähdä keskiyön auringon, koska siellä on aurinkovuori (maankohouma)a eli maankohoamia, joilta voi nähdä keskiyön auringon vaikka paikka on napapiirien välissä. Peräpohjolan aurinkovuoria ovat esimerkiksi Ounasvaara ja Aavasaksa.
Läntisin osa nykyisen Lapin maakunnan tai aiemman Lapin läänin eteläosana määritellystä Peräpohjolasta ei alun perin ole kuulunut historialliseen Pohjanmaan maakuntaan vaan on alkujaan osa Ruotsin historiallista Länsipohjan maakuntaa, josta muu osa vuonna 1809 jäi osaksi Ruotsia, kun Suomi tuolloin tuli osaksi Venäjää ja Suomen ja Ruotsin raja vedettiin Tornionjokea pitkin. Siksi tästä Peräpohjolan läntisimmästä osasta vielä nykyäänkin käytetään myös toisinaan nimiä Länsipohja tai Länsi-Pohja.
Lähteet muokkaa
- ↑ Ks. esim. Samuli Paulaharju: Vanhaa Lappia ja Peräpohjaa
- ↑ Terho Itkonen: Kielen kärjeltä, s. 155–158
- ↑ Österbotten (teoksesta Uppslagsverket Finland 1985) Nykarlebyvyer. Fredrik Liljeström. Arkistoitu 20.10.2007. Viitattu 21.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 5, palsta 1094. Helsinki: Otava 1963
- ↑ Uusi pikkujättiläinen (1989), s. 415
- ↑ Spectrum tietokeskus, osa 6. Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-07245-1.
- ↑ Pikkujättiläinen lähde tarkemmin?
Aiheesta muualla muokkaa
- Peräpohjola Seura ry (Arkistoitu – Internet Archive)