Pelurit

Pelurit (ven. Игрок, Igrok) on Fjodor Dostojevskin pienoisromaani, joka on julkaistu ensi kerran vuonna 1867. Kirja kertoo pelihimon riivaamista ihmisistä. Dostojevski kärsi itsekin peliriippuvuudesta.

Pelurit
Игрок
Alkuperäisteos
Kirjailija	Fjodor Dostojevski
Julkaistu	1867
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Teoksen taustaa

Saattaakseen nopeasti loppuun kustantajan odottaman teoksen, Dostojevski palkkasi pikakirjoittajaksi Anna Grigorievna Snitkinan, josta tuli pian hänen vaimonsa. Teoksen tekijänpalkkioilla maksettiin kirjailijan omia rulettipöydässä syntyneitä pelivelkoja.

Vuonna 1863 Fjodor Dostojevski oli Wiesbadenissa lomalla naisystävänsä Apollinarija Suslovan kanssa. Hän menetti muutamassa päivässä paitsi kaikki omat rahansa, myös Suslovan käteisvarat. Päästäkseen velasta hän allekirjoitti sopimuksen kustantamon kanssa uuden romaanin kirjoittamisesta mahdollisimman pian. Dostojevski vieraili Bad Homburgissa kolme kertaa ja kasinolla pelatessaan menetti toistuvasti suuria summia ruletissa joutuen toivottomiin tilanteisiin. Romaanin kirjoittamisessa käytettiin Bad Homburgista saatuja vaikutelmia.

Fjodor Dostojevski oli tehnyt riskialttiin sopimuksen kustantaja F. T. Stellovskin kanssa siitä, että jos hän ei toimita 12 tai useamman arkkivihkon (signatuuri) pituista romaania 1. marraskuuta 1866 mennessä, Stellovski saa oikeuden julkaista Dostojevskin teoksia yhdeksän vuoden ajan 1. marraskuuta 1875 asti, ilman tekijänkorvausta kirjailijalle. Hän kirjoitti ylös osia tarinasta ​​ja saneli ne yhdelle Venäjän ensimmäisistä pikakirjoittajista, tulevalle vaimolleen Anna Grigorevnja Snitkinalle, joka litteroi ne ja kirjoitti puhtaaksi. Hänen avullaan Dostojevski sai kirjan valmiiksi ajoissa.

Häiden jälkeen Dostojevskit lähtivät häämatkalle Eurooppaan, erityisesti Baden-Badeniin, missä ruletin tarina toistui. Sen jälkeen Dostojevski lupasi vaimolleen, ettei hän enää pelaa, eikä hän todellakaan pelannut viimeisten 10 elinvuotensa aikana.

Pelurit käsitteli aihetta, jonka Fjodor Dostojevski itsekin tunsi: uhkapelaamista. Fjodor Dostojevski pelasi ensimmäisen kerran Wiesbadenin kylpyläkasinon pöydissä vuonna 1863. Vuoteen 1871 asti hän pelasi usein Baden-Badenissa, Bad Homburgissa ja Sveitsissä Saxon-les-Bainsissa, usein aluksi voittamalla pienen summan rahaa ja häviämällä paljon enemmän. Hän mainitsee kiinnostuksensa rahapeleihin ensimmäisen kerran kirjeessä, jonka hän lähetti ensimmäisen vaimonsa sisarelle 1. syyskuuta 1863, jossa hän kuvailee alkumenestystään.

Sergei Prokofjevin ooppera Peluri perustuu Dostojevskin romaaniin.

Juoni

Romaani sijoittuu saksalaiseen lomakaupunkiin, jonka fiktiivinen nimi on Rouletenburg. Päähenkilö Aleksei Ivanovitš matkustaa eläkkeellä olevan kenraalin perheen kanssa tämän lasten opettajana. Kaikki perheenjäsenet odottavat isoäidin kuolemaa saadakseen valtavan perinnön. Aleksei on rakastunut Polinaan, kenraalin tytärpuoleen. Tyttö itse on rakastunut ranskalaiseen markiisi de Grieux'hun. Sillä välin isoäiti saapuu kaupunkiin täysin terveenä, on erittäin kiinnostunut ruletin pelaamisesta ja menettää osan omaisuudestaan. Aleksei yrittää auttaa Polinaa voittamalla hänelle valtavan summan rahaa, mutta ylpeä tyttö ei hyväksy häntä. Kaikki tarinan sankarit menettävät toisensa joksikin aikaa, Alekseista tulee ruletinpelaaja, ja kaksi vuotta myöhemmin hän saa selville, että itse asiassa koko tämän ajan Polina todella rakasti häntä.

Ensimmäisessä persoonassa kerrottu tarina saksalaisen hotellin sviitissä asuvan venäläisen perheen kotiopettaja Aleksei Ivanovitšin näkökulmasta. Suvun patriarkka Kenraali on velkaa ranskalaiselle markiisi de Grieux'lle ja on kiinnittänyt omaisuutensa Venäjällä maksaakseen vain pienen osan velastaan. Saatuaan tietää rikkaan tätinsä "Isoäidin" sairaudesta, hän odottaa uutisia tämän kuolemasta. Tuleva perintö maksaa velan ja saa mademoiselle Blanche de Comingesin suostumaan hänen vaimokseen. Aleksei on toivottoman rakastunut Kenraalin tytärpuoleen Polinaan. Nainen pyytää tätä menemään kasinolle ja lyömään vetoa hänen puolestaan. Ensin epäröityään Aleksei myöntyy ja lopulta voittaa rulettipöydässä. Hän palauttaa voitot Polinalle, mutta tämä ei kerro, miksi tarvitsi rahaa. Hän nauraa Alekseille päin naamaa (kuten myös silloin, kun Aleksei tunnustaa tälle rakkautensa) ja kohtelee häntä kylmän välinpitämättömästi, jopa suorastaan ​​ilkeästi. Aleksei saa tietää Kenraalin ja Polinan taloudellisen tilanteen yksityiskohdat vasta myöhemmin Mr. Astleyn kautta. Astley on ujo englantilainen, joka näyttää jakavan Aleksein kiintymyksen Polinaa kohtaan. Hän on englantilaista aatelissukua ja hänellä on paljon rahaa.

Kun Polina ja Aleksei ovat kävelyllä, tämä vannoo naiselle olevansa ikuisesti tämän orja. Erinäisten tapahtumien kautta mademoiselle Blanchen kiinnostus Kenraalia kohtaan paljastuu ja aiheuttaa Alekseille potkut kenraalin lasten opettajan toimesta. Isoäiti ilmestyy kaupunkiin ja yllättää koko velkojien ja velkaantuneiden joukon. Hän kertoo tietävänsä Kenraalin velasta ja miksi ranskalainen markiisi ja mademoiselle odottavat päivät pääksytysten. Hän ilmoittaa, että kukaan heistä ei saa hänen rahojaan. Hän pyytää Alekseita oppaakseen kaupungille, joka on kuuluisa parantavista vesistään ja surullisen kuuluisa kasinostaan. Isoäiti haluaa pelata. Kun hänet ohjataan rulettipöytään, hän pelaa ja voittaa 13 000 Friedrichs d'oria (7 000–8 000 ruplaa), huomattavan summan rahaa. Hän palaa rulettipöytiin ja saa pelihimotartunnan; ennen kuin hän lähtee kaupungista, hän on menettänyt yli 100 000 ruplaa kolmessa päivässä.

Aleksei palatessa huoneeseensa Polina on häntä odottamassa. Hän näyttää kirjeen, jossa des Grieux sanoo aloittaneensa toimenpiteet Kenraalin kiinnitettyjen kiinteistöjen myymiseksi, mutta palauttaa 50 000 ruplan arvosta kiinteistöjä Kenraalille Polinalle annettaviksi. Polina kertoo Alekseille olevansa des Grieux'n rakastajatar ja toivoo, että hänellä olisi viidenkymmennentuhannen ruplan edestä rahaa heitettäväksi päin des Grieux'n naamaa. Tämän kuultuaan Aleksei juoksee kasinolle, jossa hän voittaa kaksisataatuhatta floriinia (100 000 frangia). Palattuaan huoneeseensa, jossa Polina odottaa, hän tyhjentää taskunsa täynnä kultarahoja (noin 4 kg) ja seteleitä. Polina syyttää Alekseita ensin siitä että tämä yrittää ostaa hänet kuten des Grieux, mutta sitten hän syleilee Alekseita. He nukahtavat sohvalle. Seuraavana päivänä hän pyytää viisikymmentätuhatta floriinia (25 000 frangia) ja kun Aleksei antaa ne hänelle, hän heittää rahat Aleksein kasvoille ja juoksee Mr. Astleyn luo. Polina ja Mr. Astley olivat tavanneet salaa ja vaihtaneet viestejä. Polinan piti tavata Astley edellisenä iltana, mutta oli tullut vahingossa Aleksein huoneeseen. Aleksei ei näe enää Polinaa.

Saatuaan tietää, että Kenraali ei saa perintöään, mademoiselle Blanche lähtee hotellista äitinsä/seuranaisensa kanssa Pariisiin ja saa Aleksein seuraamaan itseään. Aleksei lähtee heidän kanssaan, ja he pysyvät yhdessä lähes kuukauden, jonka aikana hän antaa mademoiselle Blanchen käyttää koko omaisuutensa tämän henkilökohtaisiin kuluihin, vaunuihin ja hevosiin, päivällistanssiaisiin ja hääjuhliin. Saavutettuaan taloudellisen turvan ja hyväksytyn aseman seurapiireissä, mademoiselle Blanche menee yllättäen naimisiin Kenraalin kanssa, joka on seurannut häntä Pariisiin.

Aleksei alkaa pelata uhkapelejä selviytyäkseen. Eräänä päivänä hän ohittaa puiston penkillä istuvan Mr. Astleyn Bad Homburgissa ja keskustelee tämän kanssa. Hän saa tietää Astleylta, että Polina on Sveitsissä ja että tämä todella rakastaa Alekseita. Astley kertoo, että Isoäiti on kuollut ja jättänyt Polinan ja lapset taloudellisesti turvatuiksi. Kenraali on kuollut Pariisissa. Astley antaa Alekseille rahaa, mutta ei näytä uskovan, ettei tämä käyttäisi sitä rahapeleihin. Aleksei lähtee kotiin ja aikoo ensin lähteä Sveitsiin heti seuraavana päivänä, mutta muistaa että kerran hän käytti viimeiset rahansa uhkapeliin ja sai ison voiton. Hän uskoo olevansa ennaltamäärätty voittamaan, ja päättää kokeilla onneaan rulettipöydissä viimeisen kerran ennen lähtöään Sveitsiin seuraavana päivänä ...

Päähenkilöt

• Aleksei Ivanovitš: tarinan kertoja, aatelismies, viisastelija. Kenraalin pienten lasten ohjaaja. Toivottomasti rakastunut Polina Aleksandrovnaan.
• Kenraali Sagorjanski; 55-vuotias leskimies, rakastunut mademoiselle Blancheen. Riippuvainen markiisi des Grieux'sta, koska jälkimmäinen maksoi vajeen julkisissa varoissa, joka kenraalin oli katettava ennen kuin hän saattoi lähteä valtionvirastaan.
• Polina Aleksandrovna Praskovja; kenraalin tytärpuoli. Manipuloi korviaan myöten rakastunutta kertojaa ilkeällä tavalla. Ei välitä uhkapelaamisesta.
• markiisi des Grieux; "pieni ranskalainen", jota palvelijat kutsuvat "Monsieur le Comte"ksi. Mahtailija, joka puhuu rahoituksesta ruokapöydässä. Odottaa kärsimättömästi lainaamiensa rahojen takaisinmaksua ja kenraalin tulevaa perintöä.
• Mr. Astley; englantilainen, lordi Piebrookin veljenpoika, hänellä on tasoittava vaikutus Aleksei Ivanovitšiin. Paljon rikkaampi kuin markiisi des Grieux, ujo ja hiljainen mukava mies.
• mademoiselle Blanche de Cominges; kenraalin morsian, jonka oletetaan olevan ranskalainen aatelisnainen. Noin 25-vuotias, "pitkä ja hyvärakenteinen, muodokkaat olkapäät, hänen hiuksensa ovat mustat kuin muste, ja niitä on hirvittävän paljon, riittävästi kahteen kampaukseen. Hän pukeutuu näyttävästi, kalliisti ja tyylikkäästi, mutta hyvällä maulla". Antaa kenraalille huomiotaan vain kun kyseessä on tämän tuleva perintö.
• Antonida Vasiljevna Tarasevitševa; kenraalin täti, la baboulinka (Isoäiti). "Mahtava ja rikas, seitsemänkymmentäviisi vuotta vanha, maanomistaja ja moskovalainen grande dame; pirteä, itsenäinen, suoraryhtinen, huutaa kovaäänisesti ja käskevästi, moittii kaikkia." Hän mieltyy ruletinpeluuseen nopeasti ja tuhoisin seurauksin.

Suomennoksia

• Pelurit. Suomentanut Juhani Konkka (suom. ilmestyi Kirjayhtymän julkaisemana 1959). Tammi, 2001. ISBN 951-31-2272-7.
• Peluri. Suomentanut Olli Kuukasjärvi. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23285-8.