Peltomaitikka
Peltomaitikka (Melampyrum arvense) on yksivuotinen, puoliloisena elävä kasvi. Suomessa laji on erittäin uhanalainen[1] ja luonnonsuojeluasetuksella rauhoitettu.[2]
| Peltomaitikka | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Lamiales |
| Heimo: | Näivekasvit Orobanchaceae |
| Suku: | Maitikat Melampyrum |
| Laji: | arvense |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Melampyrum arvense |
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Peltomaitikka kasvaa 15–40 cm korkeaksi ja sen varsi on yleensä haarainen. Lehdet ovat tasasoukan suikeita, ylimpien lehtien lavan tyvessä on liuskamaisia hampaita. Varren ja haarojen latvoissa olevat harsuhkot kukinnot ovat 5–10 cm pitkiä. Kukkien tukilehdet ovat kapeita, pitkähampaisia ja tummanpunaisia. Purppuranpunaiset kukat ovat suuria ja käyrätorvisia. Kukan alahuuli on usein keltainen. Muiden maitikkalajien tapaan peltomaitikan siemeniä levittävät muurahaiset. Peltomaitikka kukkii heinäkuusta elokuuhun.[3][4] Suomessa tavattavista maitikkalajeista peltomaitikka muistuttaa lähinnä tähkämaitikkaa (Melampyrum cristatum).[4]
Peltomaitikka on puoliloinen. Kookkaimmillaan kasvi on kun sen lähistöllä on pensaita tai muita monivuotisia kasveja. Se kuitenkin pystyy loisimaan myös yksi- ja kaksivuotisilla kasveilla.[4]
Levinneisyys muokkaa
Peltomaitikkaa tavataan Keski- ja Länsi-Euroopassa sekä Keski- ja Etelä-Venäjällä aina Etelä-Uralille ja Kaukasiaan saakka. Pohjoismaissa laji on tavallinen Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa.[5] Pohjoismaissa peltomaitikka on ikivanha kulttuuritulokas, joka lienee levinnyt alueelle viljanviljelyn myötä erityisesti rukiin siemenen mukana. Suomessa peltomaitikka kasvaa levinneisyytensä pohjoisrajoilla. Vakiintuneita kasvupaikkoja sillä on vain lounaissaaristossa Nauvossa, jossa se tunnetaan noin kymmeneltä saarelta. Muualta Etelä-Suomesta laji on tavattu satunnaisena muutaman kerran.[4]
Elinympäristö muokkaa
Peltomaitikka on tyypillinen aurinkoisten ja hiekkaisten rinneketojen kasvi. Nykyään lajia tavataan yleisimmin kylä- ja tienvarsikedoilla. Aikaisemmin sitä tavattiin myös viljelymailta, mutta viljelytapojen muuttuminen ilmeisesti hävitti lajin pelloilta. Perinteisten ketojen umpeenkasvu ja laidunnuksen loppuminen on johtanut lajin kasvupaikkojen umpeenkasvamiseen. Myös tierakennus on vakava uhka lajille.[4]
Lähteet muokkaa
- Bonn, Thomas: Peltomaitikka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 186.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet muokkaa
- ↑ Hyvärinen, Esko & Juslén, Aino & Kemppainen, Eija & Uddström, Annika & Liukko, Ulla-Maija: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 196. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Rauhoitetut lajit - ymparisto.fi Luonnonsuojeluasetuksen liitteet 2 ja 3 (pdf) s.7 Viitattu 31.3.2021.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 385.
- ↑ a b c d e Bonn 1997, s. 186.
- ↑ Arne Anderberg: Den virtuella floran: Pukvete Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 14.8.2007. (ruotsiksi)