Pellingin lossi liikennöi Porvoossa mantereen ja Pellingin saaren välillä. Reitin pituus on 277 metriä. Lossi liikennöi 15 minuutin välein joka päivä kello 5–23 ja muulloin tarvittaessa. Liikennöinnistä vastaa Finferries eli Suomen Lauttaliikenne Oy.

Pellingin nykyinen lossi
Pellingin vanha lossi

Historia muokkaa

Tie Porvoosta Tirmoon valmistui vuonna 1864 ja sitä jatkettiin rantaan vuonna 1936. Tuolloin liikennöinti hoidettiin yhteysaluksilla. 1950-luvulla Pellinkiin liikennöi Tirmosta mm. vuorolaiva Tora sekä nopeita tilausveneitä (taxibåtar). Rannassa oli ja on edelleen laitureita yksityisveneille. Helsingin Kauppatorilta Pellinkiin liikennöi [1] 1947-1959 myös säännöllisesti m/s Pellinge -niminen alus, jolla matka kesti nelisen tuntia. Yhteyttä käyttivät varsinkin Pellingissä täysihoidossa olevat helsinkiläisperheet.

Pellinki oli vielä 1960-luvun alussa täysin autoton alue, ainoat ajoneuvot olivat traktoreita. Tilanne muuttui, kun vuonna 1964 aloitettiin liikennöinti lautalla välillä Tirmo–Sandviken. Lauttamatkaa oli aluksi runsaat 3 km. Ensimmäinen lautta oli pieni puurakenteinen noin 8 henkilöautoa kuljettava lossi, jolla matka Tirmosta Sandvikeniin kesti noin 15 min. Lossi oli maksullinen. 1970-luvun alussa lauttamatka lyheni, kun Ison Pellingin saaressa rakennettiin tieyhteys välillä Söderbyntie–Sandholmen. Samalla vanha Pellingin laiturialue jäi pois käytöstä. Mantereen puolella lauttamatkaa lyhennettiin siirtämällä lauttasatama noin kilometrin verran lännemmäksi. Lauttamatka lyheni tällöin 1,5 kilometriin. Alkuperäinen puulautta oli vaihtunut jo metallirakenteiseen, entiseen TVH:n lauttaan. Samaan aikaan Sandholmeniin alkoi kehittyä saaristokeskus, mm. kahvila ja meripolttoaineasema.

Pellingin liikennetilanne muuttui täysin vuonna 1983, kun Tielaitos rakensi Pellingin saarten välille asfalttipintaisen saaristotien Sunisaaren, Tullholmenin ja Pikku-Pellingin kautta aina Suurpellingin Söderbyhyn asti. Tie käsitti kolme siltaa, ja lossiranta voitiin sijoittaa Sundönille.[2]. Lautta muuttui vaijerilossiksi, jolloin vaatimukset mm. miehistön osalta helpottuivat, koska vaijerilossia ei lueta vesiliikennealukseksi. Lauttamatka salmen yli kestää muutaman minuutin, mutta yhteys on varsinkin kesäisin pahasti ruuhkautunut. Lautta lähtee klo 7–23 välillä aikataulun mukaisesti 15 min välein.

Vaijerilossi muokkaa

Vuodesta 1983 lähtien vaijerilosseja on ollut kolme erilaista: aluksi 40 tn (kuva), sitten 60 tn ja nyt 70 tn kantoiset. Ensimmäiset kaksi lossia olivat 2-kaistaisia ja nykyinen on 3-kaistainen. Nykyisin käytössä oleva lossi liikennöi aikaisemmin Kemiönsaarella Lövön lossina toukokuuhun 2011 asti, jolloin Lövön silta korvasi sen. Uusi lossi aloitti liikennöinnin Pellingissä elokuussa 2011, jolloin vanha, vuonna 1974 rakennettu lossi siirtyi Inkoon Barösundiin.[3] Uuden lautan myötä Pellingin lossin kantavuus nousi 70 tonniin.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa