Saavutukset

metatason tavoite videopeleissä
(Ohjattu sivulta Pelitavoite)
Hakusana ”Trophy” ohjaa tänne. Sillä voidaan tarkoittaa myös yleisesti palkintoa. Muita merkityksiä täsmennyssivulla.

Saavutukset (engl. achievements) ovat videopelaamisessa käytetty termi erilaisille tavoitteille ja palkinnoille. PlayStation 3 -konsolissa näitä kutsutaan trophyiksi (trophies) ja Xbox 360 -konsolissa pelkästään tavoitteiksi (achievements). Pelitavoitteet ovat useasti yksittäisen pelin ulkoisia ja enemmänkin pelialustaan perustuvia. Tyypillisiä ovat pelikonsolien kuten Xbox ja Playstation peliverkkojen tai Steam-jakelualustan tunnuksiin sidotut pelitavoitteet. [1]

Pelitavoitteiden idea muokkaa

Pelitavoitteiden idea on tehdä pelille lisää kestoa ja mielenkiintoisuutta. Jotkut tavoitteet ovat suhteellisen helppoja ratkaista, joihin riittää esimerkiksi pelin tekijätietoihin tutustuminen tai tutoriaalitason pelaaminen. Toiset tavoitteet ovat taas erittäin haastavia, joiden suorittamiseen voi mennä pitkä aika. Sellaisia ovat mm. kaikkien tasojen suorittaminen vaikeimmalla tasolla tietyn aikarajan sisällä. Muutamat tavoitteista saattavat vaatia, että pelaaja suorittaa ensiksi jonkin toisen tavoitteen. Kun kaikki tavoitteet on suoritettu, usein käyttäjä palkitaan. PlayStation-konsolin trophy-tasot ovat pronssi, hopea, kulta, ja platina. Platina-trophyn saa useimmiten sitten, kun on saavuttanut pelin kaikki muut trophyt.

Synkronointi muokkaa

PlayStation 3 synkronoi trophyt automaattisesti tasaisin väliajoin PlayStation Networkin kanssa, mikäli omistaa tunnuksen ko. palvelussa. Näin ystävät näkevät, mitä trophyjä käyttäjä on ansainnut ja mistä peleistä, ja voivat näin verrata omia saavutuksiaan. Näin pelitavoitteista syntyy sosiaalisia tavoitteita.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa