Pavel Nikolajevitš Jablotškov (ven. Павел Николаевич Яблочков; 14. syyskuuta (J: 2. syyskuuta) 1847 Saratov31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1894 Saratov) oli venäläinen insinööri ja keksijä.

P. N. Jablotškov

Jablotškov opiskeli ensin pioneeriksi ja sen jälkeen insinööriksi. Asepalveluksen jälkeen hän toimi MoskovanKurskin rautatien lennätinlaitoksen johtajana ja tutustui erilaisiin sähköteknisiin keksintöihin.

Vuonna 1875 Jablotškov esitteli merkittävimmän keksintönsä, ”sähköisen kynttilän” – ensimmäisen kaarilampun, jossa ei ollut regulaattoria. Hän meni samana vuonna Pariisiin, jossa hän rakensi prototyypin sähkölampusta. Hän kehitti myös järjestelmän, jossa sähkövalaisin toimi yksivaiheisella vaihtovirralla. Vuonna 1879 Jablotškov perusti Pietariin yhtiön ja tehtaan, joka tulisi valmistamaan valaisimia armeijan aluksiin ja tehtaisiin.

Myöhempinä vuosinaan Jablotškov tutki muun muassa sähkön tuottamista polttoaineen avulla.

Vuodesta 1947 Neuvostoliitto myönsi Jablotškovin palkintoja niille, jotka olivat ansioituneet sähkötutkimuksen alalla. Myös Jablotškovin kraatteri Kuun pinnalla on nimetty hänen mukaansa.