Paul Valéry
Paul Valéry (30. lokakuuta 1871 Sète Ranska − 20. heinäkuuta 1945 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, runoilija, filosofi ja Ranskan akatemian jäsen.[2]
| Paul Valéry | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. lokakuuta 1871 Sète, Ranska |
| Kuollut | 20. heinäkuuta 1945 (73 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Ammatti | kirjailija, runoilija, filosofi |
| Kirjailija | |
| Salanimi | Doris [1] |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Tausta muokkaa
Valéry syntyi perheeseen, jonka isä oli alkuperältään korsikalainen ja äiti yhdistyneen Italian Genovasta. Perusopetuksensa Paul Valéry sai dominikaanien veljien opetuksessa Sètessä ja kävi lyseon Montpellier’ssa. Siellä hän myös aloitti oikeustieteen opintonsa vuonna 1889. Samoihin aikoihin hän julkaisi ensimmäiset runonsa Revue maritime de Marseille -lehdessä. Nuo ensimmäiset kirjalliset saavutukset voidaan luokitella symbolistiseen kirjallisuuden suuntaukseen. Vaikka teos sai hyvän vastaanoton, Valéry vaikeni kaunokirjailijana vuoteen 1917. [2]
Vuonna 1900 Paul Valéry avioitui Jeannie Gobillardin kanssa, ja heillä oli avioliitostaan kolme lasta.
Runoilijana ja esseistinä muokkaa
Vuonna 1894 runoilija muutti Pariisiin, ja tällöin hänen runotuotantonsa jäi taka-alalle ja hän keskittyi siviilivirkoihinsa sekä itsensä ja maailman tuntemiseen.
Vasta vuonna 1917 ja varsinkin André Giden vaikutuksesta hän palasi takaisin runouden pariin ja julkaisi Gallimardin kustantamana teoksen La Jeune Parque. Heti sen jälkeen vuonna 1920 seurasi ”Le Cimetière marin”, joka on ehkä runoilijan tunnetuin runo. Vuonna 1922 tuli julkisuuteen runokokoelma Charmes.[2]
Esseistinä Valéryn kirjoitukset kertovat siitä huolesta, mitä hän tunsi länsimaisen sivilisaation ja oikeudenmukaisuuden hengen säilymisestä sekä kirjallisuuden roolista kasvatuksessa, ihmisyksilön taantuvassa kehityksessä.
Siviiliura muokkaa
Pariisiin muutettuaan Valéry toimi sotaministeriön virkamiehenä ja uutistoimisto Havasin johtajan Lebeyn sihteerinä. Vuonna 1924 hänestä tuli Ranskan Pen-klubin puheenjohtaja, mutta jo seuraavan vuonna hänet äänestettiin Ranskan akatemiaan edesmenneen Anatole Francen jälkeen tyhjäksi jääneelle paikalle.[3]
Ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen ja runotuotannon alettua uudelleen Valérysta tuli eräänlainen valtakunnan virallinen runoilija. Hän oli erittäin tunnettu, ja hänelle annettiin runsaasti erilaisia kunnianosoituksia. Avajaispuheessaan vuonna 1927 puhui kunnioittavasti edesmenneestä edeltäjästään mainitsematta kertaakaan hänen nimeään.
Vuonna 1932 hänet valittiin jäseneksi Ranskan kansalliseen museoneuvostoon, vuonna 1933 hänet nimitettiin Nizzan yliopiston kansleriksi. Vuonna 1936 oli vuorossa nimitys maailmannäyttelyn kulttuuriyhteistyön puheenjohtajuus, vuonna 1937 hän sai perustaa oman runouden oppituolinsa maineikkaaseen Collège de Franceen ja vuonna 1939 hänestä tuli Ranskan kirjailijoiden, säveltäjien ja kustantajien yhdistyksen kunniapuheenjohtaja.
Saksan miehityksen aika muokkaa
Saksalaismiehityksen aikana Valéry kieltäytyi järjestelmällisesti yhteistyöstä miehittäjän kanssa. Siksi hän menetti Nizzan yliopiston kanslerin viran, mutta säilytti akateemikon arvon ja aseman.
Valéry kuoli vain muutama viikko toisen maailmansodan päättymisen jälkeen vuonna 1945. Hänelle järjestettiin kenraali Charles de Gaullen pyynnöstä valtiolliset hautajaiset. Hänet haudattiin syntymäkaupunkiinsa Sèteen, sen merelliselle hautausmaalle, josta hän oli kirjoittanut juuri tunnetuimman runonsa.
Teokset muokkaa
- Introduction à la méthode de Léonard de Vinci (1895)
- La soirée avec monsieur Teste (1896)
- Essai d’une conquête méthodique (1897)
- La jeune parque (1917)
- La crise de l’esprit (1919)
- Le Cimetière marin (1920) ranskankielinen wikisource
- Album de vers anciens (1920)
- Charmes (1922)
- Eupalinos ou l’architecte (1923)
- L'âme et la danse (1923)
- Dialogue de l’arbre (1923)
- Variété I (1924)
- Propos sur l’intelligence (1925)
- Monsieur Teste (1926)
- Variété II (1929)
- Regards sur le monde actuel (1931)
- Amphion (1931)
- Pièces sur l’art (1931)
- L’idée fixe ou deux hommes à la mer (1932)
- Discours en l’honneur de Goethe (1932)
- Sémiramis (1934)
- Variété III (1936)
- Degas, danse, dessin (1938)
- Discours aux chirurgiens (1938)
- Variété IV (1938)
- Mauvaises pensées et autres (1942)
- Tel quel (1941 ja myös 1943)
- Variété V (1944)
- Mon Faust (1946)
- L’ange (1947)
- Histoires brisées (1950)
- Vues (1948, postuumi)
- Œuvres I (1957, postuumi)
- Les Principes d’anarchie pure et appliquée (1984, postuumi)
Lähteet muokkaa
- ↑ Chimère (1891-1893) (viitattu ). Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ a b c Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous), s. 7624, art. Valéry, Paul. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
- ↑ Ranskan akatemian tiedot. (Arkistoitu – Internet Archive)
