Paul Gustave Simonon (s. 15. joulukuuta 1955 Brixton, Englanti) tunnetaan parhaiten brittiläisen punk-yhtye The Clashin basistina.

Paul Simonon esiintymässä vuonna 2007.

Vuonna 1976 Mick Jones, The Clashin kitaristi, pyysi Simononia soittamaan yhtyeessä. Jones yritti opettaa hänelle kitaraa, mutta Paulille soitin oli liian vaikea, joten hän opetteli basson soittoa. Silloinkin hänen piti liimata otelautaan tarroja muistaakseen, mikä nuotti oli missäkin.

The Clash -vuosinaan Simononia kutsuttiin ”Lontoon komeimmaksi mieheksi”. Hän on kirjoittanut kolme The Clashin kappaletta: ”Guns of Brixton” levyllä London Calling, ”Crooked Beat” levyllä Sandinista!, sekä ”Red Angel Dragnet” levyllä Combat Rock. ”Guns of Brixtonin” hän kirjoitti vain sen takia, että oli kateellinen Joe Strummerille ja Mick Jonesille heidän saamistaan rojalteista.

The Clashin lopetettua Simonon perusti vuonna 1986 uuden yhtyeen, Havana 3am:n. Se levytti yhden levyn Japanissa ennen eroa. Sen jälkeen Simonon päätyi teinivuosiensa intohimon pariin ja ryhtyi taidemaalariksi. Hänellä on ollut useita näyttelyitä, ja hän suunnitteli myös yhden Mick Jonesin uuden yhtyeen, Big Audio Dynamiten, levynkansista.

Paul Simonon ikuistettiin London Callingin kanteen, jossa hän hakkaa bassoaan maahan lavalla. Pennie Smithin ottama valokuva on nykyään yksin rockin kuuluisimmista kuvista.

Simonon soittaa Blur-johtohahmo Damon Albarnin vuonna 2006 kasaamassa The Good, the Bad and the Queen -kokoonpanossa.

Aiheesta muualla muokkaa