Paul Jennings Hill (6. helmikuuta 19543. syyskuuta 2003) oli yhdysvaltalainen murhaaja. Hän oli entinen presbyteerinen pappi ja abortin vastustaja. Hän ampui vuonna 1994 tohtori John Bayard Brittonin ja tämän henkivartijan, James Herman Barrettin, kun nämä olivat ajamassa aborttiklinikalle Pensacolassa, Floridassa vuonna 1994. Barrettin 68-vuotias vaimo June haavoittui myös iskussa. Hill oli aiemmin osoittanut klinikan edustalla säännöllisesti mieltään.[1] Hill oli vuonna 1993 ekskommunikoitu, sillä hän oli asettunut julkisuudessa puolustamaan aborttilääkäreiden murhia.[2]

Paul Jennings Hill

Oikeudessa Hill piti tekoaan oikeutettuna, sillä hänen tarkoituksensa oli estää tulevia abortteja, joita hän piti syntymättömien lasten murhina. Hill sai kuolemantuomion. Hän katsoi joutuvansa marttyyriksi ja odotti palkkiota taivaassa. Hänet teloitettiin myrkkyruiskeella, ja hänestä tuli näin ensimmäinen aborttiklinikan lääkärin surmaamisesta teloitettu henkilö.[1]

Viimeisillä sanoillaan Hill esitti abortin vastustajille kehotuksen jatkaa abortin vastaista taisteluaan.[1]

Lähteet muokkaa