Patagonianmerileijona
Patagonianmerileijona eli eteläamerikanisohylje[2] eli harjasmerileijona (Otaria flavescens) on suuri eteläamerikkalainen korvahyljelaji.
| Patagonianmerileijona | |
|---|---|
_(Peninsula_de_Valdes,_Jan_1984).jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Korvahylkeet Otariidae |
| Suku: | Otaria |
| Laji: | flavescens |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Otaria flavescens |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Patagonianmerileijonan levinneisyysalue |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Patagonianmerileijonakoiraat voivat olla 2,6 metrin pituisia ja 500 kilon painoisia, naaraat ovat 1,8–2 metrin pituisia ja yli 150 kilon painoisia. Lajin tunnistaa pienistä korvista ja vanhojen urosten suuresta kaulaharjasta. Turkki on lyhyttä ja harvaa, lyhintä se on rinnasta. Uroksilla niskasta keskiselkään ulottuu leveä ja paksu harja. Naaraan rinta ja vatsa ovat usein kellanharmaat ja ne ovat uroksia hieman tummempia. Urosten raajat ovat isommat kuin naarailla, joten ne ovat maalla paljon naaraita nopeampia.
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Patagonianmerileijonia elää Perun, Chilen, Argentiinan, Uruguayn ja Etelä-Brasilian rannikoilla. Runsaiten niitä on Patagoniassa ja Falklandinsaarilla. Merileijonat suosivat viileitä vesiä ja lisääntyvät rauhallisilla rannoilla.
Elintavat muokkaa
Patagonianmerileijonien elintavat ovat hyvin samantapaiset kuin muillakin merileijonilla. Ne liikkuvat laajalla alueella ravinnonhaussa ja vaeltavat joka vuosi lisääntymisrannoille. Patagonianmerileijonat viipyvät kuukausia valitsemallaan lisääntymispaikalla, missä naaraat synnyttävät yhden, harvoin kaksi poikasta 330 päivän kantoajan jälkeen. Koiraat valtaavat haaremin, jossa on keskimäärin yhdeksän naarasta poikasineen. Urokset käyvät usein verisiäkin kamppailuja naaraista. Sukukypsiä patagonianmerileijonat ovat viisivuotiaina. Patagonianmerileijona syö pääasiassa kalaa, mutta etenkin urokset saalistavat usein pingviinejä. Niillä itsellään on miekkavalasta ja kuutteja usein syöviä merileopardeja lukuun ottamatta vähän luonnollisia vihollisia. Kuutteja menehtyy myös tiheässä yhdyskunnassa, kun niitä jää suurten urosten alle. Patagonianmerileijonakanta on useita satojatuhansia yksilöitä eikä se ole uhanalainen. Osasyy lajin menestymiseen on sen melko arvoton turkki ja ohut rasvakerros, joiden takia niiden pyynti ei ole ollut yhtä kannattavaa kuin muiden korvahylkeiden.
Lähteet muokkaa
- Lahti, S., Lahti, T. & Raasmaja, A. (toim.): Zoo Suuri eläinkirja 2: Nisäkkäät. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08247-3.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Campagna, C. (IUCN SSC Pinniped Specialist Group): Otaria flavescens IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Eteläamerikanisohylje (patagonianmerileijona) – Otaria byronia Laji.fi. Viitattu 17.4.2022.
Aiheesta muualla muokkaa
- Sonia Liu (2000) Otaria flavescens - South American sealion Animal Diversity Web.