Paavi Paschalis II (k. 21. tammikuuta 1118) oli paavina 13. elokuuta 1099 – 21. tammikuuta 1118.[1] Hänen syntymänimensä oli Ranerius, ja hän oli syntynyt Bledassa, Forlìn lähellä. Paavi Gregorius VII teki hänestä San Clementen kardinaalipiispan.

Paschalis II
Henkilötiedot
Koko nimi Ranerius
Syntynytn. 1050
Santa Sofia, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Kuollut21. tammikuuta 1118
Rooma, Kirkkovaltio
Paavi
Paavius alkoi 13. elokuuta 1099
Paavius päättyi 21. tammikuuta 1118
Edeltäjä Urbanus II
Seuraaja Gelasius II

Paschalis II jatkoi Gregorius VII:n linjaa investituurariidassa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisaria vastaan, mutta ei yhtä menestyksekkäästi. Vuonna 1104 Paschalis onnistui kääntämään keisarin toisen pojan isäänsä vastaan, mutta sai pian huomata, että keisari Henrik V piti investituuraoikeudestaan voimakkaammin kiinni kuin Henrik IV. Tammikuussa 1106 Mainzin valtiopäivät kutsuivat Paschalin vieraaksi Saksaan asian ratkaisemista varten, mutta lokakuussa paavi uudisti tuomion maallikkoinvestituuralle Guastallan kirkolliskokouksessa.

Samana vuonna hän päätti investituurariidan Englannissa, jossa Canterburyn piispa Anselmi oli taistellut Englannin kuningas Henrik I:stä vastaan. Paavi pidätti itsellään oikeuden myöntää kuninkaalle maallisen vallan merkiksi sormuksen ja sauvan, mutta tunnusti kuninkaan oikeuden valita henkilöt kirkon virkoihin

Vuoden 1106 lopulla Paschalis lähti Ranskaan välittämään kuningas Filip I:n ja prinssi Ludvigin välistä kiistaa, mutta palasi Italiaan syyskuussa 1107, kun hänen neuvottelunsa olivat tuloksettomia. Kun Henrik V lähestyi armeijoineen Italiaa tullakseen kruunatuksi keisariksi, Paschalis suostui helmikuussa 1111 sopimukseen, jonka mukaan kirkon piti luovuttaa keisarikunnalle kaikki omaisuus, jonka se oli saanut keisarikunnalta tai Italian kuningaskunnalta Kaarle Suuren jälkeen ja jonka mukaan Henrik luopuisi maallikkoinvestituurasta. Kruunajaisia valmisteltiin tapahtuvaksi 12. helmikuuta 1111, mutta Rooman asukkaat nousivat kapinaan sopimusta vastaan, ja Henrik vetäytyi ja otti mukaansa paavin ja kuurian.

61 päivän vankeuden jälkeen Paschalis taipui ja myönsi keisarille investituuraoikeuden. Henrik kruunattiin 13. toukokuuta ja saatuaan lupauksen siitä, että tapahtumat eivät johtaisi kostotoimenpiteisiin, hän vetäytyi Alppien taakse. Gregoriaanisen reformin kannattajat nousivat kuitenkin vastarintaan: kirkolliskokous Lateraanissa maaliskuussa 1112 mitätöi väkivalloin tehdyt myönnytykset, ja lokakuussa Wienissä pidetty kirkolliskokous julisti keisarin pannaan.

Paavinkauden loppupuolella ongelmat Englannissa alkoivat uudelleen. Paschalis valitti, että ilman hänen suostumustaan pidettiin kirkolliskokouksia ja piispoja siirrettiin toisiin hiippakuntiin, ja uhkasi Henrik I:stä kirkonkirouksella. Kreivitär Matilda luovutti vuonna 1115 kuollessaan kaikki maansa kirkolle, jolloin keisari välittömästi vaati niitä itselleen ja pakotti Paschalin pakenemaan Roomasta. Paschalis palasi vasta vuonna 1118, kun keisari oli vetäytynyt, mutta kuoli vain parin päivän päästä 21. tammikuuta 1118.

Lähteet muokkaa

  • Jussi Hanska: Kristuksen sijaiset maan päällä?. Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005. ISBN 951-746-719-2.

Viitteet muokkaa

  1. Hanska 2005: 320.

Aiheesta muualla muokkaa


  Edeltäjä:
Urbanus II
Paavi Seuraaja:
Gelasius II