Partasika
Partasika eli borneonsika[4] (Sus barbatus) on varsinaisten sikojen sukuun (Sus) kuuluva sikalaji. Partasika on saanut nimensä vaalean poskipartansa mukaan.[5] Myös sen lajinimi barbatus tarkoittaa ”partaa”.[6] Laji on melko korkeajalkainen ja hyvin pitkäpäinen ja kasvaa 85 senttimetrin korkuiseksi ja 150 kilon painoiseksi. Partasian ruumis on niukkakarvainen. Partasiat ovat laumaeläimiä ja muodostavat joko perheryhmiä tai suurlaumoja.[5] Lajia tavataan Indonesiassa, Filippiineillä, Malesiassa ja Bruneissa. Partasialla on nykykäsityksen mukaan kaksi alalajia. Aiemmin partasian alalajiksi luokiteltu Sus ahoenobarbus on nykyisin erotettu omaksi lajikseen.[1]
| Partasika | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Siat Suidae |
| Suku: | Siat Sus |
| Laji: | barbatus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Sus barbatus |
|
 Partasian levinneisyys punaisella. Ruskeilla katkoviivoilla merkityillä alueilla laji on mahdollisesti hävinnyt. |
|
| Alalajit [2] | |
|
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Partasian ruumiin pituus on karjuilla 137–152 senttiä, emakoilla 122–148 senttiä, ja säkäkorkeus on 70–90 senttiä. Paino on yleensä 57–83 kiloa,[7] mutta laji voi kasvaa jopa 150 kilon painoiseksi.[8] Koiraat ovat hieman naaraita suurempia. Partasika on suurikokoinen, pitkäjalkainen,[9] suuripäinen ja lyhytkaulainen sikalaji, jolla on hyvin voimakas ja notkea ruumis. Lajilla on kapeampi torso ja pidempi pää kuin millään muulla sikalajilla.[10] Sen erottuvia piirteitä ovat naaman kaksi pahkaparia sekä ohut poskiparta ja kaksirivinen[10] harjakarvainen häntätupsu. Ruumis on harvakarvainen, ja värityksen yleisilme on yleensä harmaa, mutta se voi vaihdella yksilöiden ja elinalueiden välillä punaruskeasta tummanruskeaan, tai hyvin vaaleaan.[9] Alusvilla puuttuu kokonaan.[8] Partasian vaalea parta koostuu karheista ja tuuheista karvoista, jotka ulottuvat poskilta kuonolle. Partasikakarjuilla parta on selvästi korostuneempi, ja niillä karvat kasvaa jopa 15 sentin pituisiksi. Parran vaaleaa, joskus hieman kellertävää tai harmaata, sävyä korostaa parrankasvualuetta ja silmien ympärystää peittävä tumma nahka.[9]
Partasikakarjujen pahkat ovat pienet ja piilossa partakarvojen peitossa. Naarailta pahkat puuttuvat kokonaan. Kaikille partasioille kasvaa terävät syöksyhampaat, jotka voivat karjuilla olla jopa 25 sentin mittaiset.[9] Silmät ovat pienet ja korvat melko pitkät, joten sen kuulo onkin vastaavasti hyvä, kuten myös hajuaisti. Kuono päättyy eloisaan, levynmuotoiseen kärsälevyyn.[10]
Partasian levinneisyys menee Malakalla ja Sumatralla päällekkäin toisen sikalajin, villisian kanssa, mutta villisika on pienempi, eikä sillä ole partasialle tyypillistä partakarvaa.[9] Partasiasta tunnistetaan kaksi alalajia, jotka erottaa niiden parran perusteella. Lännenpartasialla on kärsän ympärillä lyhyt, harjaksinen parta, kun taas nimialalajilla on pitkä partakarva, joka ulottuu aina poskille saakka.[7]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Partasikaa tavataan Kaakkois-Aasiassa. Nimialalaji elää Borneolla sekä Filippiineihin kuuluvilla Sibutulla ja Tawi-Tawilla Sulusaaristossa; lännenpartasika Malakan niemimaalla, Sumatralla, Bangkalla. Sitä on tavattu myös Riausaariin kuuluvalla Bintanilla, josta se on mahdollisesti hävitetty. Samoin on voinut käydä Lautin ja Karimatan saarten kannoille Kalimantanin edustalla.[1]
Partasika on myös saattanut hävitä Länsi-Malesian pohjoisosista ja Sumatran saaren pohjoisosista, mutta se elää edelleen Länsi-Malesian eteläosissa sekä Sumatralla saaren keski-, etelä ja länsiosissa mm. saaren länsiosan vuoristossa. Laajimmalle levinnein kanta on nähtävästi Borneolla, jolla elää lajin kannan ydinosa.[1] Se on Borneon ainoa sikalaji.[7]
Partasian elinaluetta hallitsevat enimmäkseen trooppiset ikivihreät sademetsät, mutta se elää myös levenneisyysalueensa muissa elinympäristöissä, jotka vaihtelet merenrannoilta vuoristojen pilvimetsiin.[1] Sitä tavataan myös mangrovemetsistä ja sekundaarimetsissä.[10]
Elintavat muokkaa
Partasiat ovat tavallisesti aktiivisimpia aamulla ja myöhään illalla. Keskipäivän ne viettävät rypemällä mudassa, lepäämällä tai nukkumalla. Ihmisten asuttamilla seuduilla ne saattavat muuttua myös yöaktiivisiksi, etenkin silloin jos ne ryöstelevät viljelyksillä. Partasika on erinomainen uimari ja pystyy uimaan meressä saarelta toiselle. Se on myös jo nuorena hyvä hyppäämään ja kiipeämään.[9] Kiihtyneinä partasiat saattavat päästää kovaäänistä haukuntaa.[7] Partasiat seuraavat usein gibboneja ja makakeja ja syövät niiden pudottamia hedelmiä.[9] Hedelmien lisäksi partasiat syövät juuria, sieniä, selkärangattomia, kilpikonnien munia, raatoja ja kasvien osia ainakin 50 eri suvun kasveista.[1] Partasika on ainoa sikalaji, joka vaeltaa vuosittain. Toiminnan motiivia ei tarkasti tiedetä, mutta todennäköisesti se liittyy ruoan etsimiseen.[7]
Partasikanaaraat muodostavat jopa 200 yksilön laumoja. Aikuiset koiraat liittyvät yleensä laumoihin vain kiima-aikana.[7] Raskausajan pituutta ei tiedetä, mutta sen arvioidaan olevan 90–120 päivää. Naaras synnyttää poikaset kasvillisuudesta muodostamaansa pesään. Poikueen koko vaihtelee huomattavasti naaraan koon mukaan, ja poikasia voi olla 3–11.[1] Emo huolehtii poikasista noin vuoden verran, ja sukukypsiksi partasiat tulevat 10–20 kuukauden ikäisenä.[7]
Uhat luonnossa muokkaa
Partasikoja saalistavat muun muassa tiikerit, vuorisudet, leopardit ja monet alueen alkuperäisasukkaat, kuten Borneon dajakit. Partasikojen suurin uhka on metsien väheneminen.
Partasika on paikallisesti melko yleinen, mutta ainoa vahva populaatio on Borneossa. Malakan niemimaalla laji on harvinaistunut selvästi 1990-luvulta lähtien. Lisäksi Sumatralla lajimäärä on laskussa. Kokonaisuudessa partasika luokitellaan vaarantuneeksi lajiksi, sillä sen lajimäärä on tippunut yli 30 % kolmen sukupolven aikana.[1]
Lähteet muokkaa
- Lahti, S., Lahti, T. & Raasmaja, A. (toim.): Zoo Suuri eläinkirja 2: Nisäkkäät. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08247-3.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h Kawanishi, K., Gumal, M. & Oliver, W.: Sus barbatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Sus barbatus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 13.4.2012. (englanniksi)
- ↑ Elo, Ulla & Koivisto, Ilkka ym. (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 4: Nisäkkäät, matelijat, s. 40. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4689-6.
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Nisäkäsnimistö (Vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 1.7.2012. [vanhentunut linkki]
- ↑ a b Lahti, S., Lahti, T. & Raasmaja, A. (toim.): Zoo Suuri eläinkirja 2: Nisäkkäät, s. 199. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08247-3.
- ↑ Bearded Pig Zoological Society of London. Arkistoitu 6.4.2012. Viitattu 6.7.2012.
- ↑ a b c d e f g Arkive - Bearded pig videos, photos, facts - Sus barbatus 2010. Wildscreen. Arkistoitu 4.5.2012. Viitattu 1.7.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Bearded pig - Sus barbatus : WAZA World Association of Zoos and Aquariums (WAZA). Arkistoitu 7.1.2011. Viitattu 1.7. 2012.
- ↑ a b c d e f g Brent Huffman: Bearded pig (Sus barbatus) - Quick facts 2011. www.ultimateungulate.com. Viitattu 1.7.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d Nicole Knibbe: ADW: Sus barbatus: Information 2002. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 1.7.2012. (englanniksi)