Wikipedia

Parta

kasvojen alaosan karvoitus

Parta on ihmiskasvojen alaosan karvoitusta, joka kasvaa yleensä vain miehillä. Parta alkaa kasvaa pojilla murrosiässä testosteronin vaikutuksesta.

Parrakas mies.

Parrankasvu muokkaa

Parta alkaa kasvaa murrosiässä, kun miessukuhormoni 5-alfa-dihydrotestosteronia (DHT) alkaa syntyä testosteronista parran karvatuppien solujen sisällä. Karvatupet reagoivat hitaasti miessukuhormoneihin, joten parrankasvun täydellinen kehittyminen kestää jonkin aikaa. Miehellä parta on kehittynyt keskimäärin 18–25 vuoden iässä[1]. Huono parrankasvu ei kuitenkaan johdu matalasta testosteronimäärästä vaan perintötekijöistä. Parrankasvu alkaa ylähuulesta, sillä sen karvatupet ovat herkempiä miessukuhormoneille kuin muut karvatupet.[2] Parrankasvua ei voi vauhdittaa.[3] Partaa kasvaa kesällä selvästi enemmän kuin talvella, sillä suurempi osuus karvatupista on kasvuvaiheessa kun päivä on pidempi. Yksittäisten karvojen kasvunopeus on kuitenkin sama.[4]

Eurooppalaista syntyperää olevilla miehillä parrankasvu on keskimäärin voimakkaampaa kuin esimerkiksi joillain aasialaisilla kansoilla tai intiaaneilla.[5]

Ominaisuudet muokkaa

Partakarvat ovat paksumpia ja kiharampia kuin hiuskarvat, eikä parta lähde iän myötä kuten hiukset. Parta voi olla punainen vaikka hiukset eivät ole. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että ollakseen punaisia hiukset vaativat kaksi kopiota punaisuuden aiheuttavasta geenistä mutta parta vain yhden kopion.[6]

Tarkoitus muokkaa

Parta on sekundaarinen sukupuolitunnusmerkki: se on vain miehillä, mutta sillä ei ole suoraa roolia lisääntymisessä. Parran tarkoituksesta onkin erilaisia teorioita. Charles Darwin uskoi, että parta on säilynyt evoluutiossa, koska se kiihottaa ja miellyttää naisia. Parran on arveltu myös viestivän epäsuorasti fyysisestä kyvykkyydestä: sellaisen yksilön täytyy olla eloonjäämisen kannalta muulla tavoin poikkeuksellisen kyvykäs, joka pystyy tuottamaan ison parran, vaikka se on tarpeeton ja hankala. Yhden teorian mukaan komea parta kertoo hyvästä immuunipuolustuksesta. Myös sukupuolen sisäistä seksuaalivalintaa on esitetty parran syyksi: parran on arveltu hyödyttävän kamppailussa muita miehiä vastaan pelästyttämällä nämä, sillä parta saa kasvot ja leuan näyttämään isommilta.[7]

Naisten parrat muokkaa

Pääartikkeli: Naisten parrakkuus

Useimmilla naisilla estrogeenit tukahduttavat partaa tuottavat miessukuhormonit, mutta 5–10 prosentilla naisista on runsaasti "miehistä" karvankasvua. Ehkäisypillerit ja jotkin muut tekijät voivat kiihdyttää naisen parrankasvua, ja vaihdevuosien jälkeen monen naisen parrankasvu lisääntyy estrogeenin määrän laskun vuoksi. Naisten karvaisuus vaihtelee paljon alueittain: esimerkiksi Etelä-Euroopassa ja Lähi-idässä naiset ovat paljon karvaisempia kuin pohjoisessa Euroopassa. Yhdysvaltalaisnaisista 22 prosenttia poistaa karvoja kasvoistaan viikoittain.[8]

Parran historiaa muokkaa

Parranajoa esihistoriassa muokkaa

Noin 30 tuhannen vuoden takaa on löydetty piityökaluja, joita uskotaan käytetyn partaterinä. Pronssikaudelta on löydetty koristeltuja partaveitsiä.[9]

Mesopotamia muokkaa

Mesopotamiassa yläluokan miesten tiedetään käyttäneen paljon aikaa pitkien partojensa hoitamiseen. Muinaiset persialaiset suosivat lyhyttä, punaiseksi värjättyä ja kullalla koristeltua partaa.[9]

Egypti muokkaa

 
Tekoparta Hatšepsutia muistuttavalla sfinksillä.

Muinaisessa Egyptissä parta oli jumalallinen symboli ja kuului vain eliitille. Jumalat kuvattiin, kuten faaraotkin, pitkän parran kera. Juhlallisissa tilaisuuksissa kuninkaalliset, niin miehet kuin naisetkin kiinnittivät leukaansa kultaparran. Tekopartaa käyttivät siis niin miehet kuin myös naiset. Esimerkiksi kuningatar Hatšepsut käytti miehisiä symboleita kuten partaa valtakautenaan. Muinaisen Egyptin dynastioita edeltävänä aikana[10] miehet kiharsivat ja värjäsivät partansa[11] punaruskeaksi. Myöhemmin, dynastisella aikakaudella, egyptiläisen kauneusihanteen muuttuessa karvattomuutta suosivaksi, ylhäiset käyttivät kiharrettua ja parfymoitua tekopartaa[12] tai sen metallista vastinetta.[11] Parta oli egyptiläisille korkean arvon merkki, olihan kaikilla jumalilla laapiskiveä muistuttava parta.[12] Muuten kaikkinainen karvankasvu oli egyptiläisille kauhistus. Karvoitus poistettiin hyvin pikkutarkasti poskista, päästä ja sääristä joko pinseteillä, hohkakivellä hioen tai veitsellä pois ajaen.[13]

Kreikka muokkaa

Antiikin Kreikassa parta oli alun perin statussymboli. Ylijumala Zeus kuvattiin parrakkaana mutta nuoremmat jumalat siloposkisina. Spartassa äärimmäisen nöyryyttävänä rangaistuskeinona käytettiin parran ajamista pelkureilta.[14]

Aleksanteri Suuren ajoista lähtien parrattomuus tuli muotiin hellenistisessä valtakunnassa. Aleksanteri vaati sotilaitaan ajamaan partansa, ettei vastapuoli taistelussa pystyisi tarttumaan siihen. Aleksanterin jälkeen parta alettiin yhdistää filosofeihin. Myös filosofinen koulukunta näkyi parrasta: epikurolaisella, elämästä nautiskelijalla, parta oli pitkä ja huolellisesti hoidettu, mutta kyynikoilla, joiden kunnia-asiana oli itsensä laiminlyönti, parta oli takkuinen ja hapsottava.[15]

Rooma muokkaa

Roomalaiset olivat aluksi parrakkaita, mutta vuoden 297 eaa. jälkeen parrattomuudesta tuli muotia yläluokalle. Keisari Hadrianus kasvatti kuitenkin 100-luvulla parran peittääkseen huonon ihonsa, ja hänen jälkeensä keisarit käyttivät partaa aina 300-luvulle saakka.[14]

Germaanit muokkaa

Roomalainen historioitsija Cornelius Tacitus kertoo kirjassaan Germania vuonna 98 khatti-heimosta, jotka asuivat nykyisen Hessenin alueella Saksassa, että näillä parta oli heikkouden ja pelkuruuden merkki. Nuorukaiset antoivat parran kasvaa, mutta heti kun mies oli onnistunut tappamaan pahimman vihollisensa, parta ajettiin pois.[16]

Viikingit muokkaa

Noin vuonna 921 arabi Al-Istahri kertoi viikinkien joko ajavan partansa tai punovan ne ”eräänlaisiksi leteiksi”. Ruotsista Sigtunasta löytyneen viikinkiä esittävän pienoispatsaan parta on huolellisesti hoidettu ja letitetty. Islantilaisissa saagoissa partaa kuvataan arvokkaana ja Njálin saagassa parraton on haukkumasana.[13]

Keskiaika muokkaa

Keskiajalla parrat olivat Euroopassa suosittuja. Myös arabimaailmassa profeetta Muhammadin esimerkki sai muslimit suosimaan partaa.[17] Irtoparrat olivat suosittuja 1300-luvun puolivälissä Espanjassa ja Kataloniassa.[18]

Venäjä muokkaa

Venäjällä Pietari Suuri (1672–1725) halusi istuttaa keinoja kaihtamatta eurooppalaisen muodin kansan keskuuteen, joten hän määräsi partaveron ja jopa pakkoajeli henkilökohtaisesti jotkut pajarit ja aatelismiehet parrattomiksi. Pietari Suuren kaukainen edeltäjä Iivana Julma (1530–1580) sen sijaan oli sitä mieltä, että parran pois ajaminen oli synti, jota ”ei edes kaikkien marttyyrien veri kykene pesemään pois”.[13]

Uusi aika muokkaa

Parrat lyhenivät Euroopassa 1600-luvulla, ja suosioon nousi kapea leukaparta. Myös paaveilla oli usein parta; viimeinen parrakas paavi Innocentius XII vaihtui vuonna 1700.[19]

Yhdysvalloissa parta palasi muotiin 1800-luvun aikana; yksi maan tunnetuimmista parran käyttäjistä oli presidentti Abraham Lincoln.[20] Myös Euroopassa pulisongit ja parrat palasivat muotiin 1800-luvulla, aluksi vallankumouksellisuuden tunnusmerkkinä.[21]

Viktoriaanisen ajan lopulla parrat jälleen poistuivat muodista. Tämä johtui osaksi siitä, että yhdysvaltalainen King Camp Gillette kehitti vaihdettavan partaterän. Myös ensimmäisessä maailmansodassa välttämättömät kaasunaamarit estivät parran pitämisen.[22]

Partoja näkyi länsimaissa jälleen 1950-luvulta 1970-luvulla, kun beatnikit, hipit ja vasemmistolaiset kasvattivat partaa. 1980-luvulla muotiin tuli parransänki ja 1990-luvulla miniparta.[23] Kokoparran suosio on jälleen kasvanut 2000-luvulla, ja esimerkiksi raskaassa rockissa ja metallimuusikoilla se on yleinen.[24]

Partaverot muokkaa

 
Venäläinen veromerkki vuodelta 1705, joka todisti omistajansa maksaneen partaveron.
Pääartikkeli: Partavero

Partoja on verotettu historian aikana eri puolilla maailmaa. Lyykiassa partoja verotettiin jo antiikin aikana. Kiinan keisari Ming-Taizu Hongwu otti partaveron käyttöön 1300-luvulla rahoittaakseen kesäpalatsinsa uudistusta. Englannin kuningas Henrik VIII sääti partaveron vuonna 1535 ja hänen tyttärensä Elisabet I vaati kaksi viikkoa vanhemmista parroista veron. Myös Ranskan kuningas Frans I verotti parrakkaita kirkonmiehiä 1500-luvulla.[25]

Pietari Suuri sääti Venäjälle partaveron vuonna 1698[26]. Jos joku halusi pitää partansa, mutta ei pystynyt maksamaan siitä veroa, hänet karkotettiin pakkotyöhön. Tämä partavero poistettiin vasta Katariina Suuren aikana 1765.[13]

Uskonnoissa muokkaa

 
Parrakas ortodoksijuutalainen mies.

Raamatun Kolmannessa Mooseksen kirjassa (19:27) kehotetaan toimimaan pään karvoituksen suhteen seuraavasti:

»Älkää keritkö tukkaanne päälaen ympäriltä, äläkä leikkaamalla turmele partasi reunaa»

Kohdan perusteella juutalaiset eivät saa leikata partaa veitsellä tai partahöylällä, mutta sakset ja partakone ovat kuitenkin sallittuja. Israelissa partaisuus edustaa monille uskonnollisuutta, sillä ultraortodoksijuutalaiset pitävät partaa.[27]

 
Ortodoksinen papisto ja munkit ovat perinteisesti pitäneet täyspartaa.

Kristinuskossa suhtautuminen partaan on vaihdellut aikojen kuluessa. Uudessa testamentissa ei parrasta puhuta mitään, joten papit ovat toisinaan tukeutuneet partaa koskevissa asioissa Vanhaan testamenttiin. Parran avulla eri kristillisten oppien noudattajat ovat joskus erottautuneet toisistaan: esimerkiksi 800-luvulla roomalaispapeilla oli parrat, mutta kreikkalaiset ajoivat partansa. Nykyisin kreikkalaisortodoksipapit puolestaan pitävät partaa. Amissien uskonlahkon miehet pitävät yleisesti partaa.[28]

Suomessa ja lähialueilla on luterilaisten ja ortodoksien välillä ollut vuosisatainen ero partakulttuurissa. Ortodoksimiesten ei ole ajoittain ollut sallittua ajaa partaansa, kun taas parran ajoa tai siistimistä vaativa antiikin ihanteisiin pohjautuva ”länsimainen” kauneusihanne on ollut vallalla luterilaisilla alueilla.

Moni uskovainen muslimi pitää partaa, sillä islamin profeetta Muhammadilla oli parta. Joidenkin teologien mukaan parta on pakollinen, eikä sitä saa leikata, mutta sallivampiakin koulukuntia on. Koraanissa ei partaa mainita, mutta haditheista löytyy Muhammadin antamia partaa koskevia ohjeita, kuten zarathustralaisista papeista erottautumiseen tarkoitettu kehotus: "Olkaa erilaisia kuin polyteistit: antakaa parran kasvaa ja hoitakaa viiksiänne". Muhammadin sanotaan värjänneen partansa, joten jotkut muslimitkin värjäävät partansa hennalla punaiseksi. Koska parta liittyy islamissa uskonnollisuuteen, maalliset hallinnot ovat joskus pyrkineet vaikeuttamaan sen käyttöä, kuten esimerkiksi Tunisiassa.[29]

Sellaiset sikhimiehet eivät koskaan leikkaa partaansa, jotka on vihitty khalsaan ja näin ovat antaneet lupauksen seurata kaikkia elämisen sääntöjä. Yksi näistä säännöistä käskee olemaan luonnollisesti sellainen kuin Jumala on luonut. Parran täytyy kuitenkin olla puhdas ja hoidettu. Myös moni vihkimätön sikhimies antaa parran kasvaa, koska parta kuuluu sikhi-identiteettiin. Jotkut Lännessä asuvat nuoret sikhimiehet ajavat parran käytännöllisistä syistä kuiten työnsaannin helpottamiseksi.[30]

Armeijassa muokkaa

Suomen puolustusvoimien ohjesääntö 83:n mukaan miessotilaan on pidettävä hiukset, viikset ja parta ajettuina. Poikkeuksen tästä säännöstä saavat tehdä kertausharjoituksiin kutsutut olosuhteiden niin salliessa.[31]

Käsityksiä parrasta muokkaa

Parta on useissa kulttuureissa liitetty viisauteen, seksuaaliseen kyvykkyyteen, korkeaan asemaan tai vanhuuteen, mutta myös epäsiisteyteen ja eristäytymiseen.[32]

Parran uskottiin olevan terveyden merkki. Eräs tietosanakirja kertoi 1800-luvulla, että parta suojeli reumatismilta ja keuhkoputkentulehdukselta. Saksalainen tutkija teki kokeen, jossa hän antoi 53 miehen ajaa partansa. Heti puolet näistä kertoi saaneensa nuhan tai hammassärkyä.[13]

Suomalaisen sanonnan mukaan "Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville."[33]

Kalevalassa parta on vanhuuden ja viisauden merkki:

»…ei ole laulut lasten laulut, lasten laulut, naisten naurut,

ne on partasuun urohon, joit’ ei laula kaikki lapset
eikä pojat puoletkana, kolmannetkana kosijat

tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla…»
(Kalevalan kolmas runo[34])

Muinaiset kiinalaiset ajattelivat punaisen parran merkitsevän urhoollisuutta ja voimaa.[35]

Benito Mussolini (1883–1945), italialainen fasistijohtaja, inhosi partoja. Hän väitti, että Rooman valtakunnan rappio alkoi siitä, kun miehet lakkasivat ajelemasta partaansa. Hänen mielestään parta oli ”muotia vanhassa turmeltuneessa maailmassa, jonka fasismi korvaa nuoruudella ja sileäksi ajetuilla kasvoilla”. Kuuban pitkäaikainen johtaja, kommunisti Fidel Castro puolestaan hyödynsi partaansa propagandan välineenä. Hän väitti säästävänsä kymmenen päivää vuodessa jättäessään partansa ajamatta, minkä ajan hän saattoi sen sijaan käyttää vallankumoukselliseen toimintaan.[15]

Partatyylejä muokkaa

  •  
    Kaulaparta.
  •  
    Leukaparta.
  •  
    Partatupsu.
  •  
    Pulisongit eli poskiparta.
  •  
    Kipparinparta.
  •  
    Van Dyke-parta.

Erikoisuuksia muokkaa

 
Hans Langseth 1910-luvun alussa.

Pisin koskaan mitattu parta, 5,33 metriä, oli norjalaissyntyisellä yhdysvaltalaisella Hans Langsethilla hänen kuollessaan vuonna 1927.[36] Eräs tanskalainen matkaaja huomasi 1720-luvulla Skånessa, että parran pituus kertoi, kuinka kauan mies oli ollut naimisissa, koska partaa ei Skånessa ajeltu enää hääpäivän jälkeen. Pohjoisempana parta oli taas merkki iästä sekä siitä, että maatila oli jo luovutettu vanhimmalle pojalle.[37]

Ruotsalainen valtioneuvos Göran Eerikinpoika Ulfsparre (1544–1620) testamenttasi pitkän partansa käytettäväksi istuinten täytteeksi kirkoissa.[13]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Naver, Axel; Thorsson, Eric; Bergstedt, Anders: Partakirja. Like, 2015. ISBN 978-952-01-1330-8.
  • Svensson, Kristiina: Sileäleukaisista roomalaisista Castron risupartaan: Partamuoti kautta aikojen. Historia, 2008, nro 11.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Rantanen, Tanja: Parran kasvu Nettineuvo. 21.6.2006. Viitattu 23.10.2012.
  2. ↑ Naver et al. s. 96–97.
  3. ↑ Naver et al. s. 114–116.
  4. ↑ Naver et al. s. 151.
  5. ↑ Naver et al. s. 26.
  6. ↑ Why do so many men, despite hair colour, have ginger beards?, Luis Villazon, BBC Focus, 22.7.2009
  7. ↑ Naver et al. s. 24–25.
  8. ↑ Naver et al. s. 144–145.
  9. ↑ a b Naver et al. s. 54.
  10. ↑ http://www.touregypt.net/featurestories/beards.htm
  11. ↑ a b http://www.coloria.net/kulttuurit/egypti.htm
  12. ↑ a b http://www.tkukoulu.fi/~pblauer/oma_vaate/Egyptin_ajan_muoti.htm
  13. ↑ a b c d e f Svensson 2008, s. 51.
  14. ↑ a b Naver et al. s. 56.
  15. ↑ a b Svensson 2008, s. 53.
  16. ↑ Svensson 2008, s. 52.
  17. ↑ Naver et al. s. 58.
  18. ↑ Naver et al. s. 35.
  19. ↑ Naver et al. s. 64.
  20. ↑ Naver et al. s. 53, 74.
  21. ↑ Naver et al. s. 69.
  22. ↑ Naver et al. s. 75.
  23. ↑ Naver et al. s. 76.
  24. ↑ Naver et al. s. 168–169.
  25. ↑ Linnakangas, Esko: Ulkonäkö verolle!. Tiede, 10.4.2012, 32. vsk, nro 4, s. 46–47.
  26. ↑ Corson, Richard: Fashions in Hair: The first five thousand years, s. 220. Peter Owen Ltd, 1965. ISBN 0 7206 3283 8.
  27. ↑ Naver et al. s. 158–159.
  28. ↑ Naver et al. s. 160.
  29. ↑ Naver et al. s. 161.
  30. ↑ Naver et al. s. 163.
  31. ↑ http://web.archive.org/web/20060827065111/http://www.mil.fi/reservilainen/pdf/YlPalvO.pdf
  32. ↑ Haapanen, Lauri: Kaunistus vai kauhistus?! 25.5.2006. Kepa ry.
  33. ↑ Mikä on sanonnan "ei parta pahoille kasva" alkuperä?, Kysy.fi
  34. ↑ Kolmas runo, Kalevala
  35. ↑ http://www.coloria.net/varit/punainen.htm
  36. ↑ Longest beard - male Guinness World Records. Viitattu 26.11.2015.
  37. ↑ Svensson 2008, s. 50.

Aiheesta muualla muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Parta&oldid=22162361”