Parmenides
Parmenides (m.kreik. Παρμενίδης, s. n. 510 eaa.) oli antiikin kreikkalainen filosofi. Hän on yksi merkittävimmistä esisokraattisista filosofeista ja tärkeä henkilö erityisesti rationalismin ja ontologian syntymisen kannalta. Parmenides tunnetaan ennen kaikkea siitä, että hän katsoi moneutta ja liikettä koskevien aistihavaintojen olevan pettäviä, ja todellisuuden olevan yksi, jakautumaton ja liikkumaton.[1]
Elämä muokkaa
Parmenides oli kotoisin Eleasta, Etelä-Italiasta.[1] Elealaisten kerrotaan pitäneen Parmenidesta suuressa arvossa hänen säätämiensä kaupungin vaurautta lisänneiden lakien ja esikuvallisen elämänsä ansiosta. Hän oli Ksenofaneen oppilas, ja joidenkin tietojen mukaan myös Anaksimandroksen oppilas. Hän omaksui myös pythagoralaisten näkemyksiä. Hän perusti elealaisen koulukunnan, johon kuuluivat myös Zenon Elealainen ja Melissos.
Parmenides esiintyy Platonin dialogissa Parmenides yhdessä Zenonin kanssa väittelemässä nuoren Sokrateen kanssa ideaopista. Tämä tapaaminen on todennäköisesti Platonin keksintöä.
Filosofia muokkaa
Parmenideen ainoa tunnettu teos, jota kutsutaan yleensä nimellä Luonnosta (Peri fyseōs), on kirjoitettu vuosien 480 ja 470 eaa. välillä. Se on runo, josta on säilynyt ainoastaan katkelmia, yhteensä noin 150 riviä. Tiedetään kuitenkin, että teos oli alun perin jaettu kolmeen osaan:
- Teoksen johdantona oli runo, joka esitteli koko teoksen. Siinä kertoja matkaa ”kuolevaisten ihmisten tallattujen polkujen toiselle puolelle” saadakseen todellisuuden luonnetta koskevan ilmestyksen nimeltä mainitsemattomalta alamaailman (Tartaros) jumalattarelta, joka on yleensä ajateltu Persefoneksi. Loput kaksi osaa ovat jumalattaren antamaa suoraa ilmoitusta ilman kertovia osia:
- Ensimmäinen osa, joka tunnettiin nimellä ”Totuuden tie” (aletheia), puhuu siitä mikä on totta. Osasta on säilynyt arvioiden mukaan noin 90 prosenttia.
- Toinen osa, joka tunnettiin nimellä ”Mielipiteen tie” (doksa), puhuu siitä mikä on vain näennäistä. Osasta ei ole säilynyt kuin lyhyitä katkelmia.
Parmenides jakoi filosofian näin kahteen osaan, joista toinen liittyy luuloon ja toinen totuuteen. Hän oli sitä mieltä, että arkipäiväiset aistihavaintoihin perustuvat fyysisen todellisuuden tosiasioiden havainnointiyritykset olivat erehtyväisiä (doksa, subjektiivinen ”Mielipiteen tie”), ja että todellisuus on oikeasti 'Yksi Olento': muuttumaton, ei luotu, tuhoutumaton kokonaisuus (aletheia, objektiivinen ”Totuuden tie”). Vain puhdas järki (logos) johtaa ymmärrykseen näistä totuuksista.
Voimme esimerkiksi nähdä pöydän valmistuvan puusta ja tuhoutuvan, ja puhua syntymisestä ja häviämisestä, mikä kuuluu pinnalliseen liikkeen ja muutoksen maailmaan. Mutta tämä syntyminen ja häviäminen on Parmenideen mielestä vain näennäistä, koska pöydän muodostanut aine on edelleen olemassa pöydän tuhouduttua. Sen mikä on ollut olemassa täytyy olla olemassa aina. Päädymme siihen, että tieto tästä kaiken taustalla olevasta, muuttumattomasta ja ikuisesta todellisuudesta saavutetaan järjen avulla, ei aistihavainnoilla.
”Totuuden tie” muokkaa
”Totuuden tiellä” jonkun asian olemassaolo tarkoitti, että se ei ole voinut ”tulla olemassa olevaksi”, koska ”ei-mistään ei voi tulla mitään”. Hän myös väitti, että liike on mahdotonta, koska se vaatisi liikkumista tyhjiössä, ja tyhjiö oli Parmenideen mielestä sama kuin ”ei mikään”, ja niin (määritelmällisesti) sitä ei voinut olla olemassa. Sen sijaan se mikä on olemassa, on parmenideeläinen Yksi, joka on ikuinen, jakautumaton ja muuttumaton.
Tarkemmin kuvattuna Parmenides päätyi tähän lopputulokseen seuraavanlaisella ajatusketjulla: Ensinnäkään se mitä on olemassa ei ole voinut tulla olevaksi mistään. Koska jos se olisi tullut olevaksi, sen olisi täytynyt tulla olevaksi joko ei mistään tai jostakin. Se ei ole voinut tulla ei mistään, koska ei ole olemassa ei-mitään, koska ei-mikään eli tyhjiö ei ole olemassa. Eikä se ole voinut tulla olevaksi jostakin, koska ei ole olemassa mitään muuta kuin se itse, eli se mikä on olemassa. Myöskään mitään muuta sen lisäksi ei voinut tulla olevaksi, koska ei ole olemassa tyhjiötä josta se olisi tullut. Näin se mitä on, on nyt, kaikki kerralla. Näin Parmenides hylkäsi kaikki ajatukset maailman alkuperästä. Ex nihilo nihil fit.[2]
Edelleen, jos olemassa oleva on olemassa, se yksinkertaisesti on, eikä se voi olla välillä enemmän tai vähemmän. Sen vuoksi sitä on yhdessä paikassa yhtä paljon kuin muuallakin. Tämä tekee tiivistymisen ja ohentumisen mahdottomaksi. Oleva on myös jatkuvaa ja jakaantumatonta, koska ei ole olemassa mitään tyhjiötä, joka voisi olla välissä estämässä sen osia koskettamasta toisiaan. Näin olemassa oleva on yksi täyteys. Tästä seuraa myös, että se on myös liikkumaton, koska jos se liikkuisi, sen tulisi liikkua johonkin missä ei ole mitään, eli tyhjiöön, ja sitä ei ole olemassa. Olemassa oleva on myös äärellinen ja pallonmuotoinen, koska sitä ei voi olla yhdessä suunnassa enemmän kuin toisessa, ja tämä pätee ainoastaan palloon.[2]
Näin olemassa oleva on siis yksi, jakamaton, liikkumaton, muuttumaton ja pallonmuotoinen, eikä mitään muuta ole olemassa.
”Mielipiteen tie” muokkaa
”Mielipiteen tiellä” Parmenides esitti täysin päinvastaisen mutta tavanomaisemman näkemyksen todellisuudesta. Vaikka kaikki muutos ja tuleminen olikin vain harhaa, hän selvitti, kuinka kaikkeus oli tullut olevaksi. Hänen mukaansa kaikkeus koostui kahdesta vastakkaisesta alkuperusteesta, jotka hallitsivat kaikkia yksittäisolioita. Nämä kaksi prinsiippiä olivat ”eetterimäinen tulenliekki” (8, 56), joka on lempeä, mieto, pehmeä, ohut ja selkeä, ja itseidenttinen, kuin miehinen prinsiippi, ja toinen oli ”tietämätön yö”, paksu ja painava kappale, kuin naisellinen prinsiippi.
Näin Parmenides oli filosofiassa yksi varhaisia maailman dualistisuuden eli kaksijakoisuuden (näkyvä ja todellinen) puolestapuhujia. Hänelle ja hänen oppilailleen ilmiöt kuten liike ja muutos olivat vain pysyvän, ikuisen todellisuuden esiintymiä. Sama päti vielä suuremmassa määrin väreihin ja vastaaviin ominaisuuksiin. Tällaiset asiat eivät olleet edes ajatuksia, koska ajatuksen tulee olla ajatus jostakin joka on olemassa, mutta nämä eivät ole olemassa.
Tulkintoja muokkaa
Parmenideen ajattelu oli esitetty runomuotoisina säkeinä, mytologian kielellä ja hämärinä näkyinä. Tämän vuoksi kun sanotaan, että Parmenides ”väitti” jotain, ei tarkoiteta samaa kuin väittämisellä nykyaikaisessa merkityksessä. Parmenides oli profeetta, maagikko ja parantaja — aivan samalla tavalla kuin Pythagoras, Empedokles, ja monet muut pythagoralaiset, joilta hän oli saanut oppinsa.
Tämän uskonnollis-mystisen yhteyden vuoksi jotkut uudemmat tutkijat, kuten Alexander P. Mourelatos, Charles H. Kahn ja kiistanalainen Peter Kingsley ovat kyseenalaistaneet perinteiset filosofiset tulkinnat Parmenideen ajatuksista. He ovat katsoneet muun muassa, että aiemmat tutkijat eivät ole kiinnittäneet tarpeeksi huomiota siihen apokalyptiseen yhteyteen, johon Parmenides sijoittaa selontekonsa. Näin perinteiset tulkinnat ovat sijoittaneet Parmenideen ajattelun nykyaikaiseen, ontologiseen yhteyteen. Näin Parmenideen todellinen viesti on heidän mielestään ymmärretty väärin. Parmenideen säilyneiden kirjoitusten katkelmallisuus estää kuitenkin lopulliset johtopäätökset.
Vaikutus muokkaa
Monet Parmenidesta seuranneet filosofit ovat käyttäneet osia hänen käsityksistään omiensa selitysjärjestelmiensä muodostamisessa. Näihin filosofeihin lukeutuvat Empedokles, Anaksagoras, Leukippos ja Demokritos, sekä Platon. Parmenideen vaikutus Platonin ideaoppiin on kiistaton, ja erityisesti tätä kautta Parmenides on vaikuttanut koko länsimaisen filosofian kehitykseen ja on usein nähty sen isoisänä. Jopa Platon itse viittaa Sofistissa Parmenideehen nimityksellä ”isämme Parmenides”, ilmaisten, että hänet tulee ottaa hyvin vakavasti ja että häntä tulee kunnioittaa. Platonin Parmenideessa Sokrates keskustelee Parmenideeksi esitetyn henkilön kanssa. Theaitetoksessa Sokrates sanoo, että Parmenides kielsi ainoana viisaiden Protagoraan, Herakleitoksen, Empedokleen, Epikharmoksen ja Homeroksen joukossa sen, että kaikki on muutosta ja liikettä.
Platonin ideaopin lisäksi Parmenideella on ollut suuri vaikutus tyhjiötä koskevien ajatusten kehittymisessä, ennen kaikkea hänen teoriaansa kohtaan suunnatun vastustuksen kautta. Parmenideen ontologinen argumentti olemattomuutta vastaan kielsi samalla tyhjiön olemassaolon mahdollisuuden. Leukippos ja Demokritos esittivät myöhemmin atomiteoriansa Parmenidesta vastaan, todeten kaiken maailmassa olevan joko atomeita tai tyhjää. Aristoteleen mukaan teoria oli tarkoituksella muotoiltu olemaan ristiriidassa Parmenideen argumenttien kanssa. Aristoteles itse esitti Leukipposta vastaan, että ”luonto kammoaa tyhjyyttä” (horror vacui). Hän päätteli, että täydellisessä tyhjyydessä ääretön nopeus olisi mahdollinen, koska liike ei kohtaisi vastusta. Koska hän ei hyväksynyt ääretöntä nopeutta, hän päätteli, ettei tyhjiö ole mahdollinen. Vasta Galileo Galilei onnistui ensimmäisenä valmistamaan tyhjiön keinotekoisesti, mikä todisti tyhjiöiden olemassaolon ja osoitti Aristoteleen ja samalla Parmenideen teorian vääräksi.
Katso myös muokkaa
- Parmenides, Platonin dialogi
Lähteet muokkaa
- Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 335–336 (IX.3), 571–572. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Hussey, Edward: "Pythagoreans and Eleatics". Teoksessa Taylor, C. C. W.: From the Beginning to Plato: Routledge History of Philosophy, s. 130–151. Routledge History of Philosophy, osa I. Routledge, 2003. ISBN 0415308739.
- ↑ a b Fieser, James & Dowden, Bradley (toim.): Parmenides The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
Kirjallisuutta muokkaa
Suomennokset muokkaa
- Parmenides: Fragmentit VI ja XIII. (Suomentanut Mika Saranpää) Niin & näin, 1994, nro 3, s. takakansi. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Tekstifragmenttien laitoksia muokkaa
- Coxon, A. H.: The Fragments of Parmenides. Assen/Maastricht: Van Gorcum, 1986.
- Heitsch, E.: Parmenides: Die Fragmente. 2. painos. München/Zürich: Artemis Verlag, 1991.
- Tarán, L.: Parmenides. Princeton, New Jersey: Princeton University Press, 1965.
- Untersteiner, M.: Parmenide: testimonianze e frammenti. Firenze: La Nuova Italia Editrice, 1967.
Muuta kirjallisuutta muokkaa
- Burnet, John: ”Parmenides of Elea”, Early Greek Philosophy. London: A. & C. Black Ltd, 1920. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla muokkaa
Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit:
- Parmenideen elämäkerta (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Parmenideen elämäkerta (muinaiskreikaksi)
Teos:
- Parmenides: On Nature Translated by John Burnet, 1892. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
- Parmenides: On Nature Translated by Thomas Davidson. (englanniksi)
- Parmenides: On Nature[vanhentunut linkki] Edited by Allan F. Randall. (englanniksi)
- Parmenides: On Nature Selected Translations of the Fragments arranged in groups of five lines. (englanniksi) (saksaksi)
Ensyklopedia-artikkeleita:
- Fieser, James & Dowden, Bradley (toim.): Parmenides The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
- Palmer, John: Parmenides The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)