Parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinto

Parhaan kokopitkän animaatioelokuvan Oscar-palkinto on Yhdysvaltain elokuva-akatemian vuodesta 2002 lähtien joka vuosi jakama palkinto edellisvuoden parhaalle animaatioelokuvalle. Palkinto on yksi animaatioelokuva-alan arvostetuimmista.

Palkinto otettiin käyttöön vuonna 2002, koska akatemian jäsenet olivat pettyneitä siihen, että suosittu animaatioelokuva Kananlento ei ollut vuonna 2001 ehdolla vuoden 2000 parhaaksi elokuvaksi. Kananlennon tekijät voittivat vuoden 2005 parhaan animaatioelokuvan palkinnon elokuvasta Wallace & Gromit: Kanin kirous.

Palkinto jaetaan ainoastaan, jos Los Angelesin alueen teattereissa on vuoden aikana esitetty ainakin kahdeksaa kokopitkää animaatioelokuvaa. Jos elokuvia on vähintään 16, ehdolle pääsee viisi elokuvaa, mutta jos elokuvia on vähemmän, ehdolla on vain kolme elokuvaa.

Voittaja ja ehdokkaat muokkaa

2000-luku muokkaa

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
2001 Aron Warner Shrek
2002 Hayao Miyazaki Henkien kätkemä
2003 Andrew Stanton Nemoa etsimässä
2004 Brad Bird Ihmeperhe
2005 Steve Box ja Nick Park Wallace & Gromit: Kanin kirous
2006 George Miller Happy Feet
2007 Brad Bird Rottatouille
2008 Andrew Stanton WALL•E
2009 Pete Docter Up – kohti korkeuksia

2010-luku muokkaa

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
2010 Lee Unkrich Toy Story 3
2011 Gore Verbinski Rango
2012 Mark Andrews ja Brenda Chapman Urhea
2013 Chris Buck ja Jennifer Lee Frozen – huurteinen seikkailu
2014 Don Hall, Chris Williams ja Roy Conli Big Hero 6
2015 Peter Docter ja Jonas Rivera Inside Out – mielen sopukoissa
2016 Byron Howard, Rich Moore ja Clark Spencer Zootropolis – eläinten kaupunki
2017 Lee Unkrich & Darla K. Anderson Coco
2018 Bob Persichetti, Peter Ramsey, Rodney Rothman Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia
2019 Josh Cooley Toy Story 4

2020-luku muokkaa

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
2020 Pete Docter ja Dana Murray Soul – Sielun syövereissä
2021 Jared Bush, Byron Howard, Yvett Merino ja Clark Spencer Encanto
2022 Guillermo del Toro, Mark Gustafson, Gary Ungar ja Alex Bulkley Guillermo del Toron Pinokkio

Katso myös muokkaa