Pappagallo
Pappagallo on Arho Foods Oy:n valmistamien italialaistyyppisten jäätelöiden ja sorbettien tuotemerkki. Tuotteet valmistetaan pitkälti käsityönä perinteisten italialaisten reseptien mukaan.[1] Tuotteet valmistetaan Vantaalla.[2] Pappagallo-jäätelöt ovat gelatotyyliin maitojäätelöitä, ja niissä on rasvaa noin 8 prosenttia, sokeria noin 24. Maidottomissa sorbeteissa rasvaa on alle prosentin ja sokeria noin 29 prosenttia.[3]
Tuotemerkin nimi Pappagallo tarkoittaa italiaksi papukaijaa.
Toiminta muokkaa
Pappagallon toi Suomeen italialainen Giorgio Gallo.[4] Sittemmin jäätelöiden valmistustoiminta siirtyi Jäätelömestarit-yritykselle, jonka liiketoiminnan Arho Nordic osti vuonna 2012.[5] Maaliskuussa 2015 yritys muutti nimensä ja toimii tällä hetkellä nimellä Arho Foods Oy.[6]
Arvioita muokkaa
Kesällä 2010 Helsingin Sanomat arvioi Espoon Suomenojalla Merituuli-ostoskeskuksessa sijainneen Pappagallo-kioskin antimia. Toimittajan mukaan vadelmasorbetti oli ”kuin vattuja söisi, siinä on siemenetkin mukana”. Suklaajäätelöä hän luonnehti tummaksi ja voimakkaan makuiseksi, lakritsijäätelöä salmiakkimaiseksi.[3] Animalia ry:n vegaaniraati valitsi vuonna 2011 maidottomien jäätelötuotteiden makutestinsä voittajaksi Pappagallon mangosorbetin, jota raati kuvasi raikkaaksi, todella mangoiseksi, täyteläiseksi, mehukkaaksi, aidon mangon makuiseksi, hedelmäiseksi ja sopivan makeaksi.[7]. Vuonna 2024 Pappagallon Lakritsi jäätelö valittiin vuoden jäätelöksi. https://www.sttinfo.fi/tiedote/70146558/vuoden-jaatelo-2024-luotiin-jo-yli-40-vuotta-sitten?publisherId=69820237&lang=fi
Lähteet muokkaa
- ↑ Varmavuori, Marjaana: Italialainen jäätelö syntyy Suomenojalla 27.7.2011. Länsiväylä. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 5.1.2013.
- ↑ Tehtaanmyymälät ja erikoisliikkeet: Pappagallo Espoon kaupungin virallinen matkaopas. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 5.1.2013.
- ↑ a b Kaaria Satu, Leinonen Tiina, Simola Sami ja Bäcksbacka Katja: Kuin vattuja söisi 15.7.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 11.1.2013.
- ↑ Erkko, Anni: Sinivalkoisesta salmiakkijäätelöstä saa pian taistella 12.10.2011. Kauppalehti. Arkistoitu 20.5.2012. Viitattu 11.1.2013.
- ↑ Yritys Oy Arho Nordic Ab. Arkistoitu 9.6.2013. Viitattu 14.1.2013.
- ↑ Arho Nordic on nyt Green Taste Green Taste Oy. Viitattu 13.6.2015.
- ↑ Pekkala, Jenni: Jäätelö maistuu myös vegaaneille 16.8.2011. Animalia ry. Arkistoitu 27.11.2011. Viitattu 11.1.2013.