Paneurooppa-liike

poliittinen liike

Paneurooppa-liike on itävaltalaisen Richard Coudenhove-Kalergin ajatuksille perustuva, 1920-luvulla muodostunut liike, jonka tavoitteena on Euroopan poliittinen yhdentyminen.[1]

Paneurooppalaisen unionin lippu.

Historia muokkaa

 
Richard Coudenhove-Kalergi, Paneurooppa-liikkeen perustaja.

Paneurooppa-liike sai alkunsa, kun itävaltalainen kreivi ja kosmopoliitti Richard Coudenhove-Kalergi julkaisi vuonna 1923 saksankielisen teoksensa Paneuropa. Siinä hän toi esiin ajatuksensa Euroopan valtioiden uudesta valtioliitosta, Euroopan yhdysvalloista. Coudenhove-Kalergin esikuvana oli Amerikan yhdysvallat, joka oli Euroopassa käydyn ensimmäisen maailmansodan seurauksena kasvattanut taloudellista ja poliittista voimaansa. Coudenhove-Kalergi uskoi Euroopan pystyvän säilyttämään riippumattomuutensa Yhdysvaltojen rinnalla vain yhdistyneenä. Hän pelkäsi kuitenkin, että Yhdysvaltojen liittovaltion keskushallintomalli pelästyttäisi eurooppalaisia hallituksia, joten hän itse käytti valtioliitosta nimeä Paneurooppa siinä kun Ranskassa puhuttiin Euroopan yhdysvalloista.[1]

Vuoden 1923 syyskuussa Coudenhove-Kalergi perusti Wienissä Paneurooppa-liiton. Se alkoi vuonna 1924 julkaista saksankielistä Paneuropa-aikakauslehteä. Aiheesta ryhdyttiin pitämään esitelmätilaisuuksia eri puolella Eurooppaa, ja Paneurooppa-liitto järjesti vuonna 1926 Wienissä ensimmäisen Paneurooppa-konferenssin. Euroopassa oli tuohon aikaan muitakin yhdentymisen ajajia, mutta Paneurooppa-liitto oli niistä huomattavin.[1]

Paneurooppa-aatetta perusteltiin monesta näkökulmasta. Yksi peruste oli pasifistinen halu välttää tuhoisat sodat Euroopassa ja samalla vähentää armeijoiden ylläpidon ja asevarustelun kustannuksia. Kiistakysymykset oli liittovaltiossa tarkoitus ratkoa erityisessä eurooppalaisessa sovitteluelimessä. Toinen perustelu oli taloudellinen ja liittyi tulliliittoon. Kolmas perustelu valtioliitolle oli siitä saatava suoja Yhdysvaltojen taloudellista mahtia ja Neuvostoliiton bolshevismia vastaan.[1]

Paneurooppa-aatteen ja vasta perustetun Kansainliiton suhde oli hankala, sillä ne nähtiin helposti kilpailijoina. Vuonna 1929 Ranskan ulkoministeri Aristide Briand teki Kansainliiton kymmenennessä yleiskokouksessa melko varovaisen esityksen eurooppalaisen valtioliiton järjestymismuodosta harkittavaksi myöhempää kokousta varten. Seuraavana vuonna Briand pyysi Euroopan hallituksilta lausuntoja valtioliittoa koskevaan muistioon. Kansainliiton yleiskokouksessa syksyllä 1930 perustettiin komitea tutkimaan valtioliittoajatusta.[1]

Suomessa perustettiin vuonna 1930 alustavasti ja seuraavana vuonna virallisesti Suomen Paneurooppa-yhdistys. Sitä perustamassa oli merkittäviä poliitikkoja kuten ulkoministeri Hjalmar J. Procopé sekä tulenkantajia. Yhdistyksen tarkoitukseksi määriteltiin eurooppalaisen yhteistoiminnan edistäminen, mutta sen säännöissä ei puhuttu mitään Euroopan yhdysvalloista tai Paneurooppa-liitosta. Yhdistys tahtoi ajaa paneurooppalaisuutta, joka tapahtuisi Kansainliiton puitteissa. Suomessa Paneurooppa-aatteen edistämistä vaikeutti kuitenkin suomalaisten pyrkimys riippumattomuuteen ja omillaan toimeen tulemiseen.[1] Suomessa Paneurooppa-liikettä edisti 1930-luvun alussa etenkin Eino Kaila.[2][1]

Kansainliiton valtioliittoa tutkivan komitean työ ei edennyt kovinkaan pitkälle ennen kuin Euroopan poliitisen tilanteen kiristyminen, lama, fasismin ja Hitlerin valtaannousu sekä Briandin kuolema heikensivät Paneurooppa-aatteen asemaa. Kun aatteelta putosi pohja, myös kansalliset Paneurooppa-liitot lopettivat toimintansa. Coudenhove-Kalergi pakeni Yhdysvaltoihin sen jälkeen kun Hitler oli liittänyt Itävallan Saksaan. Hän järjesti New Yorkissa vielä viidennen paneurooppalaisen konferenssin, joka ei kuitenkaan sotaa käyvässä Euroopassa enää herättänyt huomiota.[1]

Coudenhove-Kalergi palasi Eurooppaan vuonna 1946. Sen jälkeen liike jatkoi pyrkimyksiään yhdistää Euroopan parlamentaarikot, mikä vaikutti Euroopan neuvoston perustamiseen vuonna 1949. Coudenhove-Kalergin ehdotuksesta Beethovenin Oodi ilolle nousi Euroopan tunnushymniksi.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h Valtonen, Pekka: Kosmopoliitteja ja kansallismielisiä, s. 29–33 (Paneurooppa-liitto), 180–185 (Suomi). Gaudeamus, 2018. ISBN 978-952-495-491-4.
  2. Salmela, Mikko: Kaila, Eino Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.
  3. Pan-Europe European Parliament. Viitattu 26.11.2019.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Coudenhove-Kalergi, Richard: Paneurooppa. (Pan-Europa, 1923.) Näköispainos. Alkuteos: Porvoo: WSOY, 1930. Toimittanut Eero Kuparinen. Italian kielen ja kulttuurin julkaisuja n. 14. Turku: Turun yliopisto, 2002. ISBN 951-29-2177-4.

Aiheesta muualla muokkaa