Palotori (ven. Пожарная площадь, Požarnaja ploštšad) on Viipurissa sijaitseva puistomainen aukio. Se oli aikoinaan vanhan suomalaisen Neitsytniemen kaupunginosan keskusaukio, joka nykyään kuuluu Pietarin (ven. Петровский) asuinalueeseen.[1]

Raitiovaunu Palotorilla 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Historia muokkaa

Suomen suuriruhtinaskunnan aikana Palotorin laidalla oli vuoteen 1906 saakka toiminut Neitsytniemen paloasema sekä armeijan kasarmialue, johon kuuluivat Suomen itsenäistyttyä hylätyt venäläisen sotilassairaalan ortodoksinen Pietari-Paavalin kirkko ja hautausmaa. Myös suomalaisten vuonna 1932 rakentama ja edelleen sairaalakäytössä oleva Viipurin sotilassairaala sijaitsee aivan Palotorin tuntumassa. Aukion lounaispuolella puolestaan oli ruotsalais-saksalaisen seurakunnan hautausmaa, jota käytettiin vuodet 1773–1799.[2]

Vuonna 1912 Viipurissa aloitettiin raitiovaunuliikenne ja Palotori oli Neitsytniemeen kulkeneen linjan numero 3 päätepysäkki.[3] Torin ympärille oli vuonna 1923 laaditun asemakaavan mukaan tarkoitus nousta useita kerrostaloja, mutta lopulta ainoa merkittävä ennen sota-aikaa toteutettu rakennus oli 1932 valmistunut sotilassairaala.

Lähteet muokkaa

  1. Wikimapia Viitattu 16.11.2014.
  2. Repo, Leena: ”Hautausmaiden historiaa Viipurissa” (Arkistoitu – Internet Archive) Viipurin kaupunki.Viitattu 16.11.2014.
  3. Viipurin raitiotielinjat (Arkistoitu – Internet Archive) Raitio.org. Viitattu 16.11.2014.