Paljasjalkajuoksu
Paljasjalkajuoksu tarkoittaa juoksemista paljain jaloin. Paljasjalkajuoksun kannattajien mukaan paljain jaloin juokseminen vahvistaa jalkaa sekä saa ihmisen juoksemaan päkiäaskelluksella, mikä voi olla vähemmän rasittavaa jalalle kuin juoksukenkien kanssa kantapää edellä juokseminen. Toisaalta paljain jaloin juoksija altistuu esimerkiksi ihovammoille.
Tekniikka muokkaa
Paljasjalkajuoksussa päkiä tulee maahan yleensä ennen kantapäätä, toisin kuin juoksukengillä juostessa. Jotkut juoksijat tulevat alas koko jalkapohjalla. Paljasjalkajuoksijan askelpituus on lyhyempi, askeltiheys suurempi ja maakosketus lyhyempi kuin kengissä juoksevalla.[1]
Hyödyt ja riskit muokkaa
Paljasjalkajuoksun kannattajien mukaan paljain jaloin juokseminen voi vahvistaa jalan lihaksia, jänteitä ja nivelsiteitä ja mahdollistaa luonnollinen juoksuaskel. Sen arvellaan myös voivan venyttää ja vahvistaa akillesjännettä ja pohjetta sekä aktivoivan tasapainosta ja koordinaatiosta vastaavia pieniä jalkojen ja lantion lihaksia. Päkiällä juostessa jalka toimii luonnollisena iskunvaimentimena ja levitetyt varpaat antavat paremman tasapainon ja tuen, ja ihokosketus antaa yhteyden juoksualustaan.[1] Paljain jaloin juoksijan hapenkulutus on joidenkin tutkimusten mukaan muutaman prosentin pienempi kuin kengissä juoksevan.[1]
Paljasjalkajuoksun riskejä ovat alustan aiheuttamat vammat paljaalle iholle, metatarsaaliluiden rasitusmurtuma sekä totuttautumisen vaatima aika.[2]
Terveysvaikutukset muokkaa
Päkiäaskel tuottaa kanta-askeleeseen verrattuna noin kolme kertaa vähäisemmät kontaktivoimat alustaan, sillä jalkaterä ojentuu paremmin ja nilkka joustaa alustakontaktin aikana. Tämän vuoksi päkiäjuoksun kannattajat arvelevat, että paljasjaloin juokseminen suojelee rasitusvammoilta kengillä juoksemiseen verrattuna.[2] Tilastojen ja tutkimusten mukaan voimakkaasti tuettu ja kantapäästä korotettu jalkine ei mainospuheiden vastaisesti estäkään vammojen syntyä. Joissakin tutkimuksissa on havaittu sen yhteys jalkaterän kroonisiin vaivoihin, vaikka näyttöä sen vammoille altistavasta vaikutuksesta ei olekaan.[2] Vuonna 2017 julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa paljasjalkajuoksijoiden ryhmässä esiintyi vähemmän vammoja kuin kengillä juoksevilla, mutta tilastollisesti merkittävää eroa ei enää löytynyt kun huomioon otettiin juostujen kilometrien määrä. Paljasjalkajuoksijoilla oli suhteellisen paljon jalkojen pintavammoja ja akillesjännetulehdusta, mutta vähän plantaarifaskiittia.[3]
Historiaa muokkaa
Historiallisesti ihmiset ovat juosseet paljain jaloin tai ohutpohjaisissa kengissä, kuten mokkasiineissa. Tämä käytäntö jatkuu muun muassa Keniassa ja joidenkin meksikolaisten heimojen keskuudessa.[4]
Paljain jaloin menestystä saavuttaneita kestävyysjuoksijoita ovat esimerkiksi vuoden 1960 olympiavoittaja Abebe Bikila, vuoden 1962 Euroopan-mestari Bruce Tulloh sekä maastojuoksun maailmanmestari ja 5000 metrin maailmanennätysnainen 1980-luvulla Zola Budd.[5]
Kevytjalkineet muokkaa
Kevytjalkine on ohutpohjainen jalkine, jolla juokseminen muistuttaa paljain jaloin juoksemista erityisesti silloin, kun jalkineiden kantapää on samalla tasolla päkiän kanssa.[6]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Tom Kelso: The Pros and Cons of Barefoot Running: What the Research Says Breakingmuscle.com. Viitattu 26.6.2017.
- ↑ a b c Henri Taanila: Paljasjalkajuoksu ─ muoti-ilmiö vai miljoonavuotisen kehitystyön huipputuote? Kestävyysurheilu.fi. 20.3.2012. Arkistoitu 3.7.2017. Viitattu 26.6.2017.
- ↑ Alex Hutchinson: Running Injuries in Shoes and Barefoot Runner's World. 7.8.2015. Viitattu 26.6.2017.
- ↑ McDougall, Christopher. "What Ruins Running", April 19, 2009. Luettu 14 November 2010. Archived from the original on 14 October 2010. (englanniksi)
- ↑ Roger Robinson: A Brief History of Barefoot Running Runner's World. 8.4.2011. Viitattu 26.6.2017.
- ↑ Paljasjalkakengät.net paljasjalkakengat.net. Viitattu 10.6.2015.
Kirjallisuutta muokkaa
- Mieskolainen, Hannu: Paljain jaloin lenkille: Kirja luonnollisesta juoksemisesta. Books on Demand, 2017. ISBN 978-952-339-952-5.