Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Oulun yliopiston tiedekunta

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu on yksi Oulun yliopiston tiedekunnista, joka toimii taloustieteen ja liiketoiminnan aloilla. Ennen vuotta 2014 yksikkö oli nimeltään taloustieteiden tiedekunta.

Tiedekunnan toimitilat ovat yliopistorakennuksen koillispäässä X-oven lähettyvillä.

Toiminta ja organisaatio muokkaa

Tiedekunnassa tehdään tutkimusta ja annetaan opetusta laskentatoimen, markkinoinnin, rahoituksen, taloustieteen, kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen ja liiketoiminta-analytiikan aloilla, samoin kuin tarjotaan liikkeenjohdon eMBA-koulutusta. Tiedekunnassa opiskelee noin 1400 opiskelijaa. Tiedekunnan dekaanina toimii taloustieteen professori Mikko Puhakka, henkilökunnan määrä on noin sata. AACSB-akkreditoidussa tiedekunnassa on kolme tutkimusyksikköä:[1]

Historiaa muokkaa

Vaikka taloustieteiden tiedekunta perustettiin vasta vuonna 2000, taloustieteitä on voinut opiskella Oulun yliopistossa jo aiemminkin. Filosofiseen tiedekuntaan perustettiin kansantaloustieteen professuuri jo 1959, opetus aloitettiin syksyllä 1961 ja vuodesta 1965 kansantaloustiedettä on voinut opiskella pääaineena.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Oulu yliopiston kauppakorkeakoulu Viitattu 2.9.2021.
  2. Tiedekunnan historia (Internet Archive (16.6.2014)) Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnan verkkosivut. Viitattu 13.8.2015.


Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.