Ossi Aksel Barck (7. marraskuuta 1906 Pori4. toukokuuta 1994) oli suomalainen merikapteeni ja Neste Oy:n pitkäaikainen lippukapteeni. Barck aloitti merimiehen ammatin 18-vuotiaana nelimastoparkki Lawhillissä. Yliperämiehen tutkinnon hän suoritti vuonna 1932 ja merikapteeniluokan neljä vuotta myöhemmin Raumalla. Kaikkiaan hän purjehti 25 eri aluksella, joista kahdeksalla perämiehenä ja kymmenellä päällikkönä [1].

Talvisodan alussa hän oli viemässä rahtia s/s Wilpaksella Hampuriin, kun venäläinen risteilijä Kirov pyyhälsi keulan ohi tulittamaan Russarön linnaketta. Paluumatkalla Wilpas joutui venäläisen sukellusveneen hyökkäystä väistäessään karille Ruotsin rannikolla ja tuhoutui.

Kapteeni Barck ilmoittautui laivastoon ja hänet koulutettiin moottoritorpedovenemieheksi, mutta sota loppui ennen kuin hän pääsi sotatoimiin. Välirauhan tultua hän palasi kauppalaivastoon ja oli vuonna 1941 s/s Winhan kapteenina tuomassa rahtia Chilestä Petsamoon, kun alus takavarikoitiin Britteinsaarten pohjoispuolella.

Barck sai tilaisuuden värväytyä ruotsalaiseen Bur-alukseen, jonka kanssa hän kävi Halifaxissa, Kanadassa. Mutta kun hän palasi vuonna 1942 Manchesteriin, hänet internoitiin vihollismaan kansalaisena. Hänet vietiin Mansaarelle, jossa internointileiri sijaitsi. Barck valittiin campleaderiksi eli leirinjohtajaksi pitämään kuria alueella olevien suomalaisten merimiesten keskuudessa, ja tottuneena miesten käsittelijänä hän hoiti tehtävän hyvin. Hän muun muassa järjesti miehilleen aliperämieskurssin pitääkseen nämä ahkerina ja vähemmän rettelöivinä. Oppikirjat kurssille kapteeni anoi ja sai Suomen valtiolta, ja puolueettomien maiden sekä osaltaan Punaisen Ristin avulla ne saapuivat perille. Miehet olivatkin hyvin tarpeellisia, kun rauha palasi ja työt alkoivat taas.[2]

Kotimaahan palattuaan kapteeni Barck toimi ensin ahtausliikkeen työnjohtajana ja Wihuri-yhtymän alusten päällikkönä. Hän osallistui Neste Oy:n kaikkien tankkilaivojen suunnitteluun, oli niiden rakennusvalvoja sekä tankkilaivojen M/T Neste, M/T Tupavuori ja M/T Nunnalahti päällikkönä. Pääjohtaja Uolevi Raade nimitti kapteeni Barckin yhtiön ensimmäiseksi lippukapteeniksi. Viimeiset työvuotensa eli 1962–1971 kapteeni Barck toimi varustamo-osaston päällikkönä ja vuodesta 1967 myös apulaisjohtajana.

Barckin mukaan nimettiin Neste Oy:n hankkima mutta Suomen Meripelastusseuran hoitoon luovutettu pelastusristeilijä Ossi Barck.

Lähteet muokkaa

  • Palmunen Rainer (toim.): ”Man-saaren vangit”, Tuntematon sota: uusia ja yllättäviä tapahtumia talvi- ja jatkosodan vuosilta, s. 332–334. Toimitusneuvosto: Martti Sinerma et al.. Valitut Palat, 1991. ISBN 951-8933-34-0.
  • Kauppalaivaston matrikkeli 1970

Viitteet muokkaa

  1. Kauppalaivaston matrikkeli 1970
  2. Tuntematon sota, s.332 - 334