Wikipedia

Orvakat

Orvakat eli orvassienet on kääväkkäisiin kuuluva sienten muotoryhmä. Ryhmä on laaja, ja se sisältää useita kehityslinjoja, jotka eivät ole läheistä sukua toisilleen.[1] Orvakoilla on yleensä alustanmyöteinen eli resupinaattinen itiöemä.[2] Itiölava voi olla esimerkiksi tasainen, poimuinen tai nystyinen.[3] Suurin osa orvakoista on lahottajasieniä,[2] jotka kasvavat esimerkiksi maaliläiskän näköisinä laikkuina lahopuulla. Orvakoihin kuuluu myös juurisieniä ja ruohokasvien loisia.[1] Yleensä orvakat ovat ohuita, mutta jotkin lajit kasvattavat selkeästi alustastaan erottuvia, kovia itiöemiä. Orvakoilla voi myös olla lakki.[3]

Pohjanrypykkä (Phlebia centrifuga)

Monet orvakat ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Ne voivat olla erikoistuneita lahottajia, jotka keskittyvät esimerkiksi pitkälle lahonneeseen puuhun. Talousmetsissä monet orvakat ovat harvinaisia tai uhanalaisia.[1]

Joitakin orvakoita voidaan käyttää vanhaa metsää ilmentävinä tunnuslajeina.[1] Orvakoiden tunnistus on kuitenkin vaativaa, ja lajimääritykseen tarvitaan yleensä mikroskooppia.[1][2] Orvakat ovatkin jääneet ekologisissa selvityksissä helttasieniä ja kääpiä vähemmälle huomiolle, koska orvakoiden tunnistus on hitaampaa.[2]

Orvakat muistuttavat ekologialtaan kääpiä, mutta orvakat on huomattavasti monilajisempi ryhmä.[2] Vuonna 2009 orvakoita tunnettiin Suomesta yli 400 lajia, kääpiä puolestaan noin 230.[4] Orvakkalajisto tunnetaan kuitenkin kääpälajistoa huonommin.[3] Kääpiin verrattuna orvakat painottuvat enemmän pieniläpimittaiseen puuainekseen, kuten oksiin. Lisäksi orvakat ovat hallitsevassa asemassa lehtipuun lahottajina, kun taas käävillä on vastaava asema havupuiden lahottajina.[2] Käävät voivat olla yksi- tai monivuotisia, mutta orvakat ovat lähes poikkeuksetta yksivuotisia: ne muodostavat uuden itiöemän joka vuosi.[4]

Orvakoita sisältäviä sukuja muokkaa

Orvakoita on muun muassa seuraavissa suvuissa:[5]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e Valste, Juha (päätoim.): Suomen luontotieto. 3. Man–Rih, s. 132. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-29430-6.
  2. ↑ a b c d e f Miettinen, Otto: Orvakkalajistoselvitys Veräjämäen, Patolan ja Talin alueilla 2011, s. 3–4. Helsinki: Helsingin kaupungin ympäristökeskus, 2012. ISSN 1235-9718. ISBN 978-952-272-231-7. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 16.11.2022).
  3. ↑ a b c Haapalahopuun orvakoita Sieniatlas. Viitattu 16.11.2022.
  4. ↑ a b Kiema, Sami & Saarenoksa, Reima: Kivinokan pohjoisen metsäalueen kääpä- ja orvakkainventointi 2006–2007, s. 5. Helsinki: Helsingin kaupungin ympäristökeskus, 2009. ISSN 1235-9718. ISBN 978-952-223-362-2. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 16.11.2022).
  5. ↑ Selaa havaintoja Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 16.12.2022.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Orvakat&oldid=21116426”