Operationalisointi
Operationalisointi tarkoittaa teoreettisen käsitteen yhdistämistä kohteessa havaittaviin mitattaviin ominaisuuksiin. Tavoitteena on pystyä mittaamaan ja havainnoimaan teorian käsittelemiä asioita mahdollisimman tarkasti.[1] Jotta teoriaa voidaan tutkia ja kehittää empirian tasolla, on teorian käsitteet operationalisoitava ja siihen perustuen mitattava. Operationalisointi on välttämätön linkki teorian ja empirian välillä.
Operationalisointi on loogista toimintaa, jonka avulla kiinnostuksen kohteena olevasta ilmiöstä hankitaan mittaamisen tai havaintojen avulla tietoa niin, että ilmiötä voidaan selittää ja ymmärtää. Arkielämässä ja luonnontieteissä on valmiiksi operationalisoituja mittayksiköitä kuten tilavuuden, pituuden, painon, lämpötilan mitat, jne., joita voi heti käyttää ja ymmärtää mittaustuloksia. Operationalisointia tarvitaan, kun vakiintuneita mittoja ei ole käytössä, kuten uuden tutkimisessa, organisaation toiminnan mittaamisessa, ihmisen käyttäytymisen mittaamisessa jne.[2]
Operationalisointi alkaa kiinnostuksen kohteena olevan ilmiön kuvaamisella, etenee käsitteellistämisen ja mallintamisen kautta mittaamiseen tai havainnointiin. Operationalisointi on päättelyketju, jossa tunnistetaan seuraavat vaiheet.[2]
- Ilmiön kuvaaminen
- Käsitteellistäminen eli ilmiön kuvaaminen käsitteiden avulla
- Ilmiön mallintaminen
- Mittauksen toteuttaminen
- Mittaustulosten analysointi ja vertailu
- Johtopäätökset
Operationalisointia tarvitaan aina, kun ei ole tarkoitukseen sopivia eli valideja mittoja. Validi mitta on sellainen, joka mahdollisimman tarkasti vastaa ilmiön alkuperämittaa tai ihanteellista mittaa.[1]
Ilmiön kuvaaminen muokkaa
Tärkeää on selittää ilmiö siinä ympäristössä, johon se kuuluu. Ilmiö pitää selittää jonkin laajemman kokonaisuuden suhteen. Vygotski[3] varoittaa, että irrotetaan tutkittava asia siitä kokonaisuudesta, jonka oleellinen osa se on, ja vain tätä osaa tutkimalla päädytään yleensä virheellisiin johtopäätöksiin. Esimerkki valaisee liian suppean tarkastelun vaaroja. Jos halutaan tutkia veden ominaisuuksia tulen sammuttamisessa ja valitaan kokonaisuuden kannalta liian pieni yksikkö tarkastelun kohteeksi, tässä tapauksessa alkuaineet happi ja vety, päädytään johtopäätökseen, että vety on räjähdysaltis kaasu ja happi palamista hyvin ylläpitävä kaasu ja tästä syystä mitä ilmeisimmin niiden yhdistelmä räjähtää käsiin, eikä siten sovellu tulen sammuttamiseen. Virhepäätelmä johtuu tietenkin siitä, että tarkastelun kohteeksi on otettu liian pieni ja kokonaisuudesta irrotettu osa, josta puuttuvat kokonaisuudelle ominaiset piirteet.[3]
Käsitteellistäminen muokkaa
Käsite on jonkin ilmiön tiivis kuvaus. Käsite on ilmiölle ominaisten piirteiden kokonaisuus, joka voidaan joskus kuvata muutamalla sanalla tai lauseella, joskus kuvaus edellyttää laajempaa selostusta. Käsite on määriteltävä positiivisin termein ilmaisemalla mitä se on ja vältettävä määrittelyä negatiivisin termein, mitä se ei ole. Käsitteelle annetaan lyhyt nimi, jotta sitä olisi helpompi käyttää normaalissa toiminnassa.[4]
Käsitteen määrittelyssä on tärkeää itse käsitteen kuvaamisen lisäksi se, mihin laajempaan pääkäsitteeseen se kuuluu ja mitkä käsitteet ovat sen kanssa rinnakkaisia eli pääkäsitteen alakäsitteitä. Näin hyvä määrittely kuvaa sen käsiteperheen, johon tarkasteltava käsite kuuluu. Täsmällisessä määrittelyssä käsiteperheen kuvaus on voitava suorittaa peittävin ja toisensa poissulkevin käsittein. Peittävä tarkoittaa samaa kuin aukottomuus. Toisensa poissulkeva tarkoittaa, etteivät käsitteet ole edes osittain päällekkäisiä.[4]
Palapelin kokoamisen säännöt antavat valaisevan esimerkin. Palapelin kuva on oikea ja valmis vasta kun se on aukoton, jokainen pala on saatu oikealle paikalleen ja sen lisäksi palaset eivät saa olla päällekkäisiä vaan niiden välisen rajapinnan on oltava ”teräväreunainen”. Palapelissä kunkin palan reunaviiva vastaa täsmälleen palaa sivuavien palojen reunaviivaa.
Käytännön tilanteissa käytetään paljon käsitteitä, jotka eivät täytä vaatimusta peittävyydestä ja toisensa poissulkevuudesta, mutta ovat kuitenkin hyödyllisiä, koska ne palvelevat tarkoitustaan riittävän hyvin. Tällöin on hyvä tuntea kuinka paljon nämä lähikäsitteet ovat keskenään päällekkäisiä.
Mallintaminen muokkaa
Malli on todellisuutta kuvaava esitys, usein todellisuutta yksinkertaisempana, ja sen avulla pyritään saamaan ymmärrettäväksi ja hallittavaksi muutoin liian epämääräinen tai moninainen ilmiö. Kun ilmiö on kuvattu ja määritelty käsittein, on sen käsitteet mallinnettava mittaamista varten. Mittaukseen tarkoitetut mallit esitetään tavallisesti matemaattisin suurein ja itse malli kuvaa näiden suureiden välillä vallitsevia vaikutussuhteita, riippuvuuksia.[2]
Mittauksen toteuttaminen, tulosten analysointi ja johtopäätökset muokkaa
Mittaaminen on ilmiöiden ymmärtämisen ja selittämisen oleellinen keino. Mittaamisen avulla saatu tieto johtaa ilmiön parempaan ymmärtämiseen ja sitä kautta ilmiön parempaan hallintaan tai sen huomioon ottamiseen päätöksenteossa. Hyvässä toimintaa koskevassa teoriassa käsitteiden on oltava sellaisia, joihin voidaan ”tarttua” käytännön ohjaustyössä. Soveltajan on voitava ymmärtää tekemisen tasolla olevien asioiden ja teorian käsitteiden välillä vallitsevia riippuvuuksia. Teoriasta on saatava käytännössä toimiva väline. Teoreettinen työ tavallaan kulminoituu kehitettyyn malliin. Sen jälkeen on käytännön vuoro ja siinä on vastattava miten mittaukset toteutetaan, miten tuloksia pitää analysoida ja miten johtopäätöksiä tehdään.
Teorianmuodostus muokkaa
Operationalisointi on oleellinen keino teorianmuodostuksessa. Operationalisointi on välttämätön linkki teorian ja empirian välillä. Ellei ilmiötä voida ymmärtää, ei niistä voi kehittää teorioitakaan. Teoria on yleinen, monia yksityistapauksia koskevan tiedon esitys. Teorian hyvyys riippuu sen pätevyydestä ja sovellusten hyödyllisyydestä. Yleensä teoria on sitä parempi ja arvokkaampi, mitä suurempi on sen yksinkertaisuus verrattuna sen kuvaamien asioiden lukumäärään ja moninaisuuteen. Teoriat pyrkivät selittämään ilmiöiden merkityksiä ja säännönmukaisuuksia. Teorian hyöty on ilmiöiden merkityksen ja säännönmukaisuuksien ymmärtäminen ja sen perusteella toimiminen. Teoria voidaan kuvata kirjallisesti, mistä syystä sitä voidaan hyödyntää eri tahoilla ja eri aikaan sen kirjalliseen esittämiseen ja kuvaukseen perustuen.[4]
Teoriaa lähellä oleva käytännönläheinen käsite on kokemus. Kokemus on käytännön työssä opittua säännönmukaisuutta, johon sisältyy usein myös toiminnallinen valmius käyttää säännönmukaisuutta hyväksi. Teorian ja käytännön ero on niiden hyödyntämisen laajuudessa. Kokemus on yleensä yksilöihin sidottua ja sitä voi parhaiten hyödyntää se, joka kokemuksen on hankkinut. Teoriaa voidaan soveltaa tehokkaasti ja laajasti, koska se on yleensä ilmaistu täsmällisesti kirjallisessa muodossa.[2]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Niiniluoto, I.: Johdatus tieteenfilosofiaan. Käsitteen- ja teorianmuodostus. Otava, 1984.
- Saari, S: Tuottavuus. Teoria ja mittaaminen liiketoiminnassa, s. 29-33. MIDO OY, 2006.
- Vygotski, L. S.: Ajattelu ja kieli, s. 13-17. Weilin & Göös, 1982.