Operaatio Reinhard
Operaatio Reinhard (saks. Aktion Reinhard, Einsatz Reinhard, Aktion Reinhardt tai Einsatz Reinhardt) oli koodinimi, joka annettiin kansallissosialistien suunnitelmalle tuhota 2,2 miljoonaa Puolan kenraalikuvernementissa asuvaa juutalaista.[1] Operaatiossa tuhottiin noin 1 700 000 ihmistä, joista useimmat olivat juutalaisia.
Toteutus muokkaa
Operaatio nimettiin todennäköisesti SS-Obergruppenführer Reinhard Heydrichin mukaan, joka vastasi juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta. Lopullinen ratkaisu tarkoitti Saksan valtaamissa Euroopan maissa asuvien juutalaisten suunnitelmallista murhaamista. Lopullisen ratkaisun toteutustavoista keskusteltiin Wannseen konferenssissa. Operaation toteuttamiseksi perustettiin kolme uutta suurta tuhoamisleiriä kaasukammioineen: Treblinka, Sobibór ja Bełżec.[1] Ns. Höflen sähkeen perusteella operaatioon kuului myös Majdanek. Näillä leireillä tuhottiin ainakin 1,4 miljoonaa ihmistä kaasukammioissa.
Tuhoamisleirien rakentaminen aloitettiin 1. marraskuuta 1941. Valitut paikat sijaitsivat itäisessä Puolassa lähellä Valko-Venäjän ja Ukrainan rajoja sekä päärautateitä, mikä helpotti uhrien kuljetusta. Alueet olivat harvaan asuttuja, jotta leirit pysyisivät mahdollisimman salassa. Uhreille kerrottiin, että heidät vietiin itään uudelleenasutettaviksi.
Operaatio Reinhard suunniteltiin tekemään juutalaisten tappamisesta tehokkaampaa, mekaanisempaa ja ”humaanimpaa”. Aikaisemmin massamurhissa oli käytetty muun muassa ampumista, mikä altisti toteutuksesta vastanneet Einsatzgruppe-miehet liian raskaan henkisen paineen alle. Tämän vuoksi ihmisten joukkomurhaamisesta tehtiin eräänlaista teollisuutta, mitä voidaan pitää ennennäkemättömänä ihmiskunnan historiassa.
Tuhoamisleireillä uhrien kaasuttaminen ja ruumiiden hävittäminen oli viety sujuvuudessa huippuunsa. Aluksi ihmiset luovuttivat tavaransa ja arvoesineensä, joista tuli Saksan valtion omaisuutta. Sitten ihmiset riisuutuivat, naisilta ajeltiin hiukset ja heidät ahdettiin kaasukammioon tiiviisti, jotta sisään jäisi mahdollisimman vähän hengitysilmaa. Siten uhrit saatiin tapetuiksi 10–15 minuutin kuluessa kaasuhanojen avaamisesta. Ruumit tarkastettiin tämän jälkeen ja mm. kultahampaat vedettiin uhreilta suusta pois. Operaation alkuvaiheessa ruumiit haudattiin valtaviin joukkohautoihin, mutta tästä syntyi monenlaisia ongelmia. Myöhemmässä vaiheessa ruumiit poltettiinkin heti kaasuttamisen jälkeen tilapäisissä ”krematorioissa”. Myös aiemmin haudatut ruumiit kaivettiin mahdollisuuksien mukaan ylös ja hävitettiin.lähde?
Tuhoamisleirien rakenne oli miltei identtinen. Vastaanottoalueella sijaitsivat riisuutumisparakit, joista juutalaiset johdettiin kapeaa piikkilanka-aitojen reunustamaa käytävää pitkin tuhoamisalueen kaasukammioihin. Toisin kuin Auschwitzissa sähköaitoja ei ollut. Operaatio Reinhardin leirien oli tarkoituskin olla väliaikaisia toisin kuin Auschwitzin, joka oli alun perinkin keskitysleiri, joissa etenkin terveet miehet hyödynnettiin ennen tappamista työvoimana.
Kolmella tuhoamisleirillä menetti henkensä noin kaksi miljoonaa juutalaista. Heidän omaisuuttaan takavarikoitiin noin 178 045 960 silloisen Saksan markan arvosta. Potista veivät osansa myös yksittäiset SS-miehet ja vartijat. Operaatio päättyi marraskuussa 1943.
Johtoporras muokkaa
Operaatio Reinhardin johdossa oli SS-Gruppenführer Odilo Globocnik, jonka oli nimittänyt Heinrich Himmler. SS-Sturmbannführer Hermann Höfle oli vastuussa kuljetusten, tuhoamisleirien ja uhrien omaisuuden keräämisen organisoinnista. Polizei-Kriminalkommissar Christian Wirth ja hänen eutanasiaohjelmansa (Aktion T4) miehet muodostivat teloitusjoukkojen ytimen itäisen Puolan tuhoamisleireillä.[1] Leirien vartijat olivat neuvostoliittolaisia sotavankeja ja etenkin Treblinkassa ukrainalaisia, joiden esimiehinä saksalaiset toimivat.
Operaation päämaja sijaitsi Lublinissa, jossa uhrien vaatteet ja omaisuus myös lajiteltiin.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Jack Fischel: The Holocaust. Greenwood Publishing Group, 1998. ISBN 0313298793. s.46-47
Aiheesta muualla muokkaa
- Aktion Reinhard (englanniksi)