Operaatio Fastlink oli internetissä tapahtuvaa tekijänoikeuden alaisen materiaalin luvatonta levitystä eli niin sanottua piratismia vastaan suunnattu kansainvälinen viranomaisoperaatio. Se suoritettiin Yhdysvaltain FBI:n johdolla, ja maan oikeusministeriö nimesi sen kohteiksi muun muassa tietokone- ja konsolipelejä levittävät ryhmät Class, Echelon, Fairlight, Kalisto ja Project X sekä musiikkia levittävän Apocalypse Production Crew'n (APC).[1]

Operaatio käynnistyi huhtikuussa 2004. Yhdysvaltain oikeusministeriön julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan ensimmäisen vuorokauden aikana suoritettiin yli 120 etsintää Yhdysvalloissa ja noin kymmenessä muussa maassa, joista suurin osa Euroopassa.[1] Samalla takavarikoitiin yli 200 tietokonetta, joista 30 erilaisia palvelimia, sekä arviolta ainakin 50 miljoonan dollarin arvosta kopioitua tekijänoikeuden alaista materiaalia.[1] Ensimmäinen operaation myötä myöhemmin pidätetyistä ja tekijänoikeusrikkomuksesta syytteeseen asetetuista henkilöistä myönsi syyllisyytensä Singaporessa elokuussa 2004.[2] Maaliskuuhun 2009 mennessä jutussa oli tuomittu kymmeniä henkilöitä.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c JUSTICE DEPARTMENT ANNOUNCES INTERNATIONAL INTERNET PIRACY SWEEP 22.4.2004. The United States Department of Justice. Viitattu 8.1.2009.
  2. First U.S. Convictions in Largest Ever Multinational Investigation of Internet Piracy 8.3.2005. The United States Department of Justice. Arkistoitu 21.1.2009. Viitattu 8.1.2009.
  3. 60th Felony Conviction Obtained in Software Piracy Crackdown “Operation Fastlink” 6.3.2009. The United States Department of Justice. Viitattu 8.1.2009.
Tämä tietotekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.