Operaatio Bagration
Operaatio Bagration oli Neuvostoliiton puna-armeijan toisen maailmansodan aikainen massiivinen hyökkäys Saksan keskustan armeijaryhmää vastaan kesällä 1944. Bagration on sotahistorian massiivisin hyökkäysoperaatio – siihen otti osaa yli kaksi miljoonaa sotilasta, 4 000 panssarivaunua ja 24 000 tykkiä. Saksalaiset olivat pahasti alivoimaisia, ja operaatio murskasi keskustan armeijaryhmän täysin. Operaatio Bagrationin aikana akselivallat kärsivät 300 000–400 000 sotilaan tappiot.[2] Operaatio oli saanut nimensä Napoleonin sotien venäläisestä jalkaväenkenraalista Pjotr Bagrationista.
| Operaatio Bagration | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa itärintamaa toisessa maailmansodassa | |||||||||
 | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
|
| ||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
2 500 000 puna-armeijan sotilasta |
886 500 sotilasta | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
180 040 kuollutta, kadonnutta tai vangittua |
399 000 kaatunutta, kadonnutta ja haavoittunutta | ||||||||
.svg){kind=small}
Taustaa muokkaa
Saksan päämaja oli vakuuttunut, että neuvostoliittolaiset jatkaisivat hyökkäystä rintaman eteläosassa, jossa puna-armeija oli jo 75 kilometrin päässä Lvovista ja joka tarjosi suorimman ja nopeimman reitin kohti Berliiniä. Torjuakseen hyökkäyksen tällä sektorilla, saksalaiset siirsivät sinne joukkoja keskustan armeijaryhmältä, jonka rintamalinja oli vielä syvällä Neuvostoliiton alueella. Keskustan armeijaryhmältä oli siirretty joukkoja myös Normandiaan torjumaan länsiliittoutuneiden maihinnousua. Kesäkuun alussa 1944 keskustan armeijaryhmän tiedustelu alkoi havaita merkkejä puna-armeijan valmistelemasta suurhyökkäyksestä. Voimakkaat tykistömuodostelmat olivat ryhtyneet hakuammuntaan keskustan armeijaryhmän rintamalla, ja pian saksalaiset saivat tietää vahvoja sotilasvoimia keskitettävän Keskustan armeijaryhmän rintamalle. 14. kesäkuuta pidetyssä neuvottelussa keskustan armeijaryhmän komentajat ilmoittivat vihollisen valtavista keskityksistä heidän rintamallaan. Sekä maavoimien yleisesikunta että Adolf Hitler olivat kuitenkin varmoja siitä että hyökkäys tapahtuisi Pohjois-Ukrainan armeijaryhmää vastaan. Keskustan armeijaryhmää vastaan keskitettyjä joukkoja pidettiin saman operaation vähemmän tärkeänä osana, ja tämän takia uskottiin keskustan armeijaryhmän kykenevän torjumaan sitä vastaan tehdyn hyökkäyksen, jonka arveltiin tapahtuvan pelkästään saksalaisten joukkojen sitomiseksi hyökkäyksen painopisteen ollessa Pohjois-Ukrainassa, jonne keskitettiinkin suurin osa Saksan panssaridivisioonista. Keskustan armeijaryhmän pyydettyä edes suurempia reservejä, sille ilmoitettiin ettei itärintaman tilanne sallinut sitä.[3]
Dneprjoelle oli 4. armeija rakentanut takalinjaa. Joen toisella puolen olevan sillanpääaseman tyhjentäminen olisi voinut tehdä armeijaryhmän rintaman kestävämmäksi. Keskustan armeijaryhmä halusikin vetää rintaman Bobruisk–Polotsk-linjalle – tällöin rintama olisi ollut lyhyempi ja siten vahvempi. Armeijaryhmän sotamarsalkka Ernst Busch oli jo toukokuussa 1944 ehdottanut tällaista, mutta oli saanut Hitleriltä jyrkän kieltävän vastauksen. Näiden päätösten seurauksena keskustan armeijaryhmä oli operaation alkaessa täysin alakynnessä puna-armeijaa vastaan. Sen puolustettavana oli aivan liian pitkä linja ja sillä oli aivan liian vähän voimia. Operaatio Bagration muodostui menestykselliseksi puna-armeijalla hyvin huomattavalta osalta myös siksi, että Luftwaffe joutui jo syksyllä 1943 siirtämään peräti 2/3 päivähävittäjistään toimimaan pelkästään Yhdysvaltain 8. ilma-armeijaa (US 8th Air Forces) vastaan. Operaatio Bagrationin alettua kesäkuussa 1944 oli Luftwaffella asettaa aluksi vain noin 40 toimintakuntoista päivähävittäjää hyökkääjän 5 000–6 000 lentokonetta vastaan, joten puna-armeijalla oli täydellinen ilmaherruus.[3] Käytännössä Saksan Keskustan armeijaryhmä soti ilman mitään ilmasuojaa.
Operaation kulku muokkaa
Stavkan sisällä käytiin erittäin tiukkasanaisia neuvotteluja hyökkäyksen toteutuksesta, kerrankin Josif Stalin ja Georgi Žukov myöntyivät muutoksiin. Puna-armeija aloitti operaatio Bagrationin 21.–23. kesäkuuta hyökkäämällä 120 divisioonan voimin keskustan armeijaryhmän ohuesti miehitettyyn linjaan. Hyökkäyksen painopiste oli, kuten saksalaiset olivat arvelleetkin, Vitebskin ja Bobruiskin molemmin puolin. Hyökkäys alkoi useita tunteja kestäneellä erittäin voimakkaalla tykistövalmistelulla, johon liittyi myös runsas ilmavoimien käyttö. Tulivalmistelun jälkeen Neuvostoliiton ilmavoimat tuki hyökkääviä jalkaväkidivisioonia tekemällä hyökkäyksiä saksalaista tykistöä vastaan.[3] 21. kesäkuuta kenraali Hovhannes Bagramjanin komentama 1. balttilainen armeijaryhmä ja Ivan Tšernjahovskin 3. valkovenäläinen armeijaryhmä murtautuivat syvälle Saksan 3. panssariarmeijan asemiin Vitebskin lähistöllä. 3. panssariarmeija oli täysin alivoimainen neuvostojoukkoja vastaan, ja Adolf Hitlerille esitettiin ehdotus, että Vitebskistä luovuttaisiin siellä olevian divisioonien pelastamiseksi, mutta Hitler torjui ehdotuksen jyrkästi. 24. kesäkuuta Konstantin Rokossovskin 1. valkovenäläinen armeijaryhmä ryhtyi hyökkäykseen Bobruiskin suuntaan Saksan 9. armeijaa vastaan. Ensimmäisenä päivänä syntyi syviä ja leveitä sisäänmurtoja, ja seuraavana päivänä kävi selväksi että Bobruiskin lähellä oleva armeijakunta oli saarretuksi tulemisen vaarassa. Samana päivänä oli 3. panssariarmeijan rintamaan syntynyt 40 kilometrin levyinen aukko. Nyt Hitler käski 1. divisioonan jäädä saarrettuun Vitebskiin, kolme muuta saivat luvan murtautua ulos. Puna-armeija kuitenkin saartoi ja tuhosi kaikki neljä divisioonaa.[3] Saksalaiset luopuivat kaupungista lopulta 26. kesäkuuta.
25. kesäkuuta tilanne Bobruiskin lähistöllä kiristyi, ja 9. armeija menetti yhteyden Tippelskirchin 4. armeijaan. Täällä puna-armeija tunkeutui länteen uhaten Mohilevin-Bobruiskin maantietä sekä samalla kummankin armeijan sivustoja. Kun 4. armeijan rintaman läpi murtauduttiin, ja samaan aikaan Vitebskin kaakkoispuolella saksalaisten 3. panssariarmeijan rintaman läpi murtautunut 3. valkovenäläinen armeijakunta eteni kohti Orsân-Borisovin autotietä, oli 4. armeija vaarassa joutua saarroksiin, ja Tippelskirch johti omalla vastuullaan armeijan Dneprille 26. kesäkuuta vastaisenä yönä. Hitler vaati että sekä Orsâ että Bobruisk oli pidettävä tukikohtina. Kaksi päivää myöhemmin Orsâ kuitenkin kukistui ja Bobruisk oli joutunut saarretuksi.
29. kesäkuuta oli pääosa Saksan 9. armeijasta saarroksissa Bobruiskin ympärillä, 3. panssariarmeijan rippeet menettivät yhteyden 16. armeijaan, ja 4. armeija yritti taistella tietään voimakkaiden neuvostopartisaaniosastojen hallussaan pitämän metsäalueen läpi, joka ulottui lähes Minskiin asti. Saksalaisten rintama oli murskattu yli 300 kilometrin leveydeltä, ja ainoat toimintakuntoiset armeijat olivat etelässä oleva 2. armeija ja pohjoisessa oleva 16. armeija. Saksalaiset eivät saaneet riittävästi täydennyksiä, ja yritys pysäyttää rintama Slutsk-Minsk-Polotskin linjalle epäonnistui. Tämä Minskin offensiivi johti siihen, että 3. heinäkuuta puna-armeija tunkeutui Minskiin. Keskustan armeijaryhmällä oli nyt käytössään vain kahdeksan divisioonaa puna-armeijan sataakahtakymmentäkuutta divisioonaa ja neljääkymmentäviittä panssariprikaatia vastaan. 9. armeijan ja 4. armeijan vastarinta oli kuitenkin viivyttänyt puna-armeijan etenemistä. Saksalaisilla oli 21. heinäkuuta käytössään jo 16. divisioonaa heidän saatuaan jonkin verran täydennyksiä. 1. elokuuta olivat puna-armeijan panssarijoukot edenneet jo lähes Itä-Preussin rajalle. Saksalaiset onnistuivat täydennyksiä saatuaan pysäyttämään venäläisten etenemisen, ja estämään suunnitellun läpimurron Itä-Preussiin. Puna-armeija oli kuitenkin edennyt jo Puolaan. Heinäkuun loppupuolella puna-armeija näytti jo lähestyvän vastustamattomasti Varsovaa, jossa Puolan vastarintaliike käynnisti kansannousun. Puna-armeijan eteneminen kuitenkin pysähtyi Veikseljoen itäpuolelle. Tähän vaikutti huomattavasti se, että nyt Luftwaffe pystyi tukemaan jalkaväkeä noin 560 maataistelukoneen voimin.[3] Operaation lopputuloksena Keskustan armeijaryhmä oli tuhoutunut lähes täysin, ja Puna-armeija edennyt Puolaan. Vaikka Puna-armeijan eteneminen pysähtyikin Veikselille, oli tilanne itärintamalla saksalaisten kannalta katastrofaalinen.
Lähteet muokkaa
- Stephen Zaloga: Book Reviews: Operation Bagration 1944 27 Oct 2007. axishistory.com. Viitattu 12.2.2008. (englanniksi)
- Kurt Von Tippelskirch: Toisen maailmansodan historia. Werner Söderström, 1956.
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Operaatio Bagration Wikimedia Commonsissa
