Omya

kansainvälinen mineraalialan yhtiö

Omya Group on maailmanlaajuisesti merkittävä kaivoskonglomeraatti, jonka päätoimintoja ovat kalkkikiven ja talkin louhinta ja jatkojalostus. Pääosan tuotteesta käyttää paperiteollisuus, mutta osa menee muun muassa liimojen, maalien ja muovien sekä lannoitteiden tuotantoon.

Omyan logo.
Omyan tuotantolaitos Förbyn kaivosalueella Salossa.

Yhtiön perustivat sveitsiläiset Gottfried Plüss ja Emma Staufer vuonna 1884.

Omyalla on tytäryhtiöitä ympäri maailman. Aikaisemmin yhtö omisti talkkia tuottavan Mondo Minerals Oy:n, mutta myi sen pois vuonna 2007. Omyalla on kuitenkin edelleen toimintaa Suomessa, sillä nimittäin on kalkintuotantolaitos Förbyssä. Samassa yhteydessä on myös kalkki­kaivos, mutta se ei ole Omyan vaan Karl Forsström AB:n omistuksessa.

Aiheesta muualla muokkaa