Tämä artikkeli kertoo brittiläisestä musikaalista. Samannimisestä elokuvasta kertoo artikkeli Oliver! (vuoden 1968 elokuva).

Oliver! on brittiläinen musikaali, joka pohjautuu Charles Dickensin orpopojasta kertovaan romaaniin Oliver Twist. Lionel Bartin käsikirjoittama, säveltämä ja sanoittama musikaali kantaesitettiin Lontoon West Endissä 1960 ja New Yorkin Broadwayllä 1963. Sittemmin siitä on tehty monia tuotantoja ympäri maailmaa sekä ammatti- että harrastajateattereissa.

Oliver!
Musikaalin juliste, David Occhino 2011
Musikaalin juliste, David Occhino 2011
Kirjoittaja Lionel Bart, Charles Dickensin Oliver Twistin pohjalta
Alkuperäiskieli englanti
Tyylilaji musikaali
Aihe orpopojan kohtalo
Tapahtumapaikka ja -aika 1800-luvun alun Lontoo
Kantaesitys 1960
Kantaesityspaikka New Theatre, Lontoo
Henkilöt
Henkilöt
  • Oliver Twist
  • Nancy
  • Bill Sikes
  • Fagin
  • Pitkäkynsi

Oliver! oli ensimmäinen Dickensin tekstiin perustuva musikaali, josta tuli suurmenestys näyttämöllä. Sitä ennen 1950-luvulla oli tehty vain pari televisiosovitusta Dickensin Joulukertomuksesta. Bart tiivisti Dickensin alkuperäistarinaa poistamalla lukuisia kohtauksia etenkin romaanin loppupuolelta hyvin samaan tapaan kuin oli tehty David Leanin vuoden 1948 elokuvassa Oliver Twist. Pahasta juutalaisesta Fagin-hahmosta Bart, itsekin juutalainen, teki romaania sympaattisemman ja koomisemman.

Oliver! sai kantaesityksensä Lontoon New Theatressa (nykyisin Noël Coward Theatre) 30. kesäkuuta 1960 ja jatkoi ohjelmistossa 2 618 esityksen verran. Ohjaajana toimi Peter Coe, koreografina Malcolm Clare ja lavastaja-pukusuunnittelijana Sean Kenny. Ron Moody esitti Faginiä, Georgia Brown Nancyä, Davy Jones Artful Dodgeria ja Barry Humphries Mr. Sowerberryä. Oliver-lapsiroolia esittänyt Keith Hamshere (s. 1946) toimi sittemmin Hollywoodissa elokuvien stillkuvaajana.

Musikaalin suomenkielinen versio kantaesitettiin nimellä Oliver Twist Tampereen Teatterissa vuonna 1965, jossa se sai 73 esitystä. Joensuun kaupunginteatteri esitti sitä 1983, Rauman kaupunginteatteri 1985, Kuopion kaupunginteatteri 1987, Kotkan kaupunginteatteri ja Porin Teatteri 1994. Vuonna 2000 Tampereen Työväen Teatteri otti musikaalin ohjelmistoonsa Heikki Salon suomentamana ja Tommi Auvisen ohjaamana. Muita 2000-luvun suomalaistuotantoja musikaalista on tehty Kemin kaupunginteatterissa 2002, Lahden kaupunginteatterissa 2009 ja Vaasan kaupunginteatterissa 2013. Ruotsiksi musikaalin ovat toteuttaneet Svenska Teatern 1991 ja Wasa Teater 1996.[1]

Vuonna 1968 musikaali sovitettiin Carol Reedin ohjaamaksi elokuvaksi Oliver!, jossa nimiosaa näyttelee Mark Lester.

Lähteet muokkaa

  1. haku Lionel Bart, Ilona-esitystietokanta, Teatterin tiedotuskeskus, viitattu 15.4.2015.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Oliver!