Olgoi
Olgoi (Olga, syntynyt noin 1818, kuolinaika tuntematon) oli inkeriläinen runonlaulaja. Kansallisuudeltaan hän oli inkeroinen.
Volmari Porkan Hevaan Vepsänkylässä vuonna 1883 tapaama ”Olgoi-akka Tönttölästä” on yksi tuntemattomiksi jääneistä inkeriläisistä runonlaulajista. Matkakertomuksessaan Porkka kohottaa Hevaan seudun suurimmaksi runonlaulajaksi Lentiisissä asuneen Varvanan ja nimeää Tönttölän ja Ruitsan kylien parhaimmiksi laulajiksi Paroi Sakun naisen ja Nastoi Kormoin tyttären. Tuolloin noin 65-vuotiasta Olgoita Porkka kuvailee matkakertomuksessaan sanoilla ”eräs vanha juoppo akka, jolta jälkeenpäin sain oivallisia lauluja”.[1]
Porkka törmäsi Olgoihin laulattaessaan paikkakunnan parhaimpana mieslaulajana itseään kehunutta metsänvartija Oleksia. Paikalla ollut ”juoppo akka” ryhtyi korjailemaan ”Kristukseksi” kutsutun metsänvartijan runoja, herätti runonkerääjän huomion ja pääsi lopulta itse laulamaan. Käytyään välillä Syrjissä ja Varvanan luona Lentiisissä Porkka palasi Hevaan kirkonkylään, jossa hän jatkoi Olgoin runojen muistiin merkitsemistä. Porkka kirjoitti häneltä muistiin 29 runotoisintoa, joista 20 on julkaistu Suomen kansan vanhoissa runoissa. Säkeitä on yhteensä 1803, joista 153 on jäänyt julkaisematta. Laulajan repertuaarin laajuutta on niiden perusteella mahdoton arvioida, koska malttamaton runonkerääjä tallensi pikakirjoituksella vain erityisen arvokkaina pitämänsä toisinnot.[2]
Olgoin esittämistä laulurunoista merkittävimpiä ovat Ritvalan helkavirsinä tunnetut Annikaisen virsi, Mataleenan virsi ja Hirvi ja käärme, Päivän päästön legendaredaktio, länsisuomalaisperäinen Anteruksen virsi, Sairastavan neidon ainoa kristilliseen lopputoivotukseen päättyvä toisinto, Kilpalaulanta ja kolme lyyristä ketjua. Hänen laulajaprofiilissaan on havaittavissa Hevaan perinteen lisäksi huomattavan paljon Soikkolan runoalueelta tulleita vaikutteita. Mukana on myös kannakselaispiirteitä sekä Kaprion tai Tyrön aineksia, joiden selitykset saattavat löytyä laulajan liikkuvasta elämäntavasta. Keskeisiin aiheisiin kuuluvat sairaus ja kuolema, viha–rakkaus-suhde äitiä kohtaan sekä uskonnolliset motiivit. Runojen perusteella mahdollisesti aviottomana lapsena syntynyt ja elämässään kovia kokenut Olgoi on kansanrunoudentutkija Matti Kuusen mukaan ”portteja muinaisuuteen avaava” poikkeusyksilö, jonka paikka on Inkerin suurimpien runonlaulajien rinnalla.[3]
Lähteet muokkaa
- Kuusi, Matti: Olgoi-akka Hevaan Tönttölästä. Teoksessa: Inkerin teillä, s. 213–230. Kalevalaseuran vuosikirja 69–70. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990. ISBN 951-717-616-3.