Olga Vladimirovna Skabejeva (ven. Ольга Владимировна Скабеева, s. 11. joulukuuta 1984) on venäläinen televisiojuontaja ja -propagandisti.[1] Hänet tunnetaan etenkin valtion Rossija 1 -televisiokanavan 60 minuuttia -ohjelman juontajana ja Venäjän hallinnon tukijana.

Olga Skabejeva
Lähetyksessä vuodelta 2013.
Lähetyksessä vuodelta 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt11. joulukuuta 1984
Volžski, Neuvostoliitto
Ammatti toimittaja
Puoliso Jevgeni Popov

Elämäkerta muokkaa

Olga Skabejeva syntyi Volžskissa Neuvostoliitossa 11. joulukuuta 1984.[2]

Skabejeva on yksi Rossija 1 -televisiokanavan tunnetuimpia kasvoja. Skabejevan on kuvailtu olevan tunnettu dramaattisista tai vääristellyistä lausunnoista ja teoista. Häntä on arvostettu Venäjän valtiontelevision seuraajien keskuudessa. Skabejeva ei kuitenkaan ole ollut pidetty etenkään muista lähteistä uutisia seuraavan nuoremman sukupolven parissa.[3] Julkisuudessa hän tuli ensimmäisen kerran tunnetuksi vuosina 2012 ja 2013 tukiessaan Venäjän hallintoa venäläisen Pussy Riot-yhtyeen, sekä hallinnon vastaisiin mielenimauksiin yleensä liittyneiden oikeudenkäyntien uutisoinnin yhteydessä.[4]

Vuosina 2015–2016 Skabejevalla oli oma ajankohtaisaiheisiin keskittynyt ohjelmansa Vesti.doc Rossija 1 -televisiokanavalla. Sen jälkeen hän on ollut toimittaja saman kanavan 60 minuuttia -ohjelmassa yhdessä vuonna 2013 naimansa miehensä Jevgeni Popovin kanssa. Skabejeva ja Popov itse kuvailivat ohjelmaa vakavaksi keskusteluksi ajankohtaisista uutisista.[4] Esimerkiksi Euroopan neuvosto on syyttänyt Skabejevaa Ukrainan vastaisen propagandan levittämisestä ohjelman kautta.[2]

Lähteet muokkaa

  1. https://www.insider.com/olga-skabeyeva-russian-propagandist-putin-ukraine-war-rhetoric-shift-2022-4
  2. a b Neuvoston päätös (YUTP) 2022/337 EUR-Lex. 28.2.2022. Euroopan unionin julkaisutoimisto. Viitattu 26.5.2022.
  3. Michelle Mark: Meet the star Russian propagandist known as the 'iron doll of Putin TV,' whose escalating rhetoric has shocked the West Insider. Viitattu 26.5.2022. (englanniksi)
  4. a b Olga Robinson: Analysis: Guide to Russian political talk shows BBC Monitoring. BBC. Viitattu 26.5.2022. (englanniksi)