Olga Davidova Kameneva (o.s. Bronstein; 7. marraskuuta 1883 Janovka, Venäjän keisarikunta11. syyskuuta 1941 lähellä Orjolia, Neuvostoliitto)[1] oli bolševikkivallankumouksellinen ja neuvostopoliitikko. Hän oli Lev Kamenevin ensimmäinen vaimo ja Lev Trotskin sisko.

Olga Kameneva vuonna 1926

Elämänvaiheet muokkaa

Kameneva syntyi Janovkassa (nyk. Bereslavka) Ukrainassa vuonna 1883. Hänen vanhempansa olivat juutalaisia ja hänen isänsä omisti maatilan.[2] Olgan vanhempi veli oli Leon, joka myöhemmin tuli tunnetuksi paremmin nimellä Lev Trotski ja hän oli olennaisessa roolissa lokakuun vallankumouksessa. Olgan vanhemmat saivat yhteensä kahdeksan lasta, mutta näistä vain neljä selvisi hengissä aikuisuuteen asti. Olga oli erittäin läheinen veljensä Levin kanssa jo lapsena, mutta varsinkin aikuisena Olga seurasi Levin jalanjälkiä vasemmistolaisen politiikan pariin.

Ollessaan 19-vuotias Olga liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen. Pian tämän jälkeen hän meni naimisiin Lev Kamenevin kanssa, joka oli ollut pitkään mukana vasemmiston poliittisessa toiminnassa, eikä tämä myöskään kaihtanut radikaalejakaan keinoja poliittisessa toiminnassaan. Olga otti myös osaa opiskelijoiden mielenilmauksiin, joissa vastustettiin keisari Nikolai II:ta. Kuten monet muutkin mielenilmauksiin osallistuneet myös Olga pidätettiin ja vangittiin. Muutaman kuukauden vankeuden jälkeen hänet kuitenkin vapautettiin, mutta hän ei enää saanut jatkaa opintojaan yliopistossa. Tämän johdosta Olga muutti vuonna 1902 miehensä kanssa Pariisiin, jossa he tapasivat Vladimir Leninin ja tämän kumppanin Nadežda Krupskajan. Pariskunta päätti pian jättää Pariisin taakseen ja he muuttivat Geneveen, johon he asettuivat pidemmäksi aikaa ja perustivat perheen.

Poliittinen ura Neuvostoliitossa muokkaa

Olga synnytti ensimmäisen lapsensa Aleksandrin vuonna 1906. Lev Kamenevin poliittinen ura oli nousukiidossa, sillä tämä oli onnistunut nousemaan puolueensa johtohahmoiksi. Tosin puolueen kirkkaimmat johtohahmot olivat Lenin ja Julius Martov, jotka taas olivat hivenen erimielisiä puolueen kehityssuunnasta, minkä johdosta puolue jakautuikin kahtia Leninin bolševikkeihin ja Martovin menševikkeihin. Olga tuki ystävänsä Leninin bolševikkeja, mutta hänen veljensä antoi tukensa Martovin menševikeille. Myöhemmin ainakin Lev Kamenev kritisoi ja vastusti Leninin ajatuksia ja ideoita, kuten huhtikuun teesejä, juuri ennen bolševikkien lokakuun vallankumousta. Lev Kamenev jopa vastusti itse vallankumouksen ajankohtaa, sillä hänen ja Grigori Zinovjevin mielestä olisi ollut järkevämpää odottaa vallankumoukselle suotuisampaa ajankohtaa. Lev kuitenkin pyörsi päätöksensä juuri ennen itse vallankumousta ja osallistui aktiivisesti itse tapahtumaan.

Vallankumouksen jälkeen Olga Kamenevankin poliittinen ura sai lisää nostetta, sillä hänet nimitettiin johtamaan koulutuskomitean teatterijaostoja. Tavoitteeksi oli asetettu radikalisoida Neuvosto-Venäjän teatteritoiminta. Tästä jalosta ideasta kuitenkin luovuttiin jo vuonna 1919 ja Olga sai potkut esimieheltään Anatoli Lunatšarskilta. Olga piti kuitenkin edelleen virkansa puolueen naisjärjestön hallituksen jäsenenä. Venäjän sisällissodan aikana Olga johti keskuskomiteaa, jonka tehtävänä oli taistella nälänhädän jälkivaikutuksia vastaan.

Olga erosi miehestään Levistä, joka lähti toisen naisen, Tatjana Glebovan, matkaan ja sai tämän kanssa lapsen. Olga jatkoi kuitenkin aktiivista poliittista uraansa läheisessä yhteistyössä veljensä Levin kanssa. Leninin kuoltua Lev Trotski ajautui valtataisteluun Josif Stalinin kanssa. Valtataistelu päättyi Stalinin voittoon ja Trotski päätyi lopulta maanpakoon Meksikoon, jossa Stalinin kätyrit salamurhasivat hänet myöhemmin. Olgakin pidätettiin ja vangittiin. Vankina ollessaan hänen molemmat poikansa pidätettiin, vangittiin ja teloitettiin. Olga itse teloitettiin ampumalla useiden muiden Orjolin vankilan vankien kanssa 11. syyskuuta 1941 niin sanotussa Medvedevin metsän joukkomurhassa.

Lähteet muokkaa

  1. Olga Kameneva Spartacus Educational. Viitattu 8.5.2019.
  2. Christer Pursiainen: Trotski, s. 36. Gummerus, 2011.