Findley Norris Goff (30. toukokuuta 1906 Cove, Arkansas7. tai 12. heinäkuuta 1978 Palm Desert, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, joka muistetaan erityisesti Abnerin roolista radiosarjassa Lum & Abner.[1]

Norris Goff
Henkilötiedot
Koko nimi Findley Norris Goff
Syntynyt30. toukokuuta 1906
Cove, Arkansas, Yhdysvallat
Kuollut7. tai 12. heinäkuuta 1978
Palm Desert, Kalifornia
Näyttelijä
Merkittävät roolit Abner radiosarjassa Lum & Abner
Aiheesta muualla
IMDb

Goffin perhe muutti Menaan 1911, jossa hän tutustui Chet Lauckiin, jonka kanssa hän esiintyi paikallisissa tapahtumissa.[1] Lumin ja Abnerin hahmot luotiin alun perin vuonna 1931 radiossa esitettyä hyväntekeväisyysesitystä varten, ja niiden saaman suosion ansiosta hahmoihin perustuvaa sarjaa alettiin esittää aluksi paikallisesti ja muutamaa vuotta myöhemmin valtakunnallisesti.[1] Vuonna 1931 Goff muutti Chicagoon ja sieltä 1939 Hollywoodiin, Kaliforniaan, josta käsin hän jatkoi radiosarjan tekemistä yhdessä Lauckin kanssa.[1] He esiintyivät myös seitsemässä Lum & Abner -elokuvassa.[1] Sarjan päätyttyä Goff esiintyi televisiossa useissa sarjoissa vierailevana näyttelijänä.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Kathryn Moore Stucker: "Tuffy" Goff (1906–1978) The Encyclopedia of Arkansas. Viitattu 14.4.2009. (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.