Wikipedia

Nikolai Vavilov

venäläinen kasvitieteilijä ja geneetikko

Nikolai Ivanovitš Vavilov (ven. Никола́й Ива́нович Вави́лов; 25. marraskuuta (J: 13. marraskuuta) 1885 Moskova – 26. tammikuuta 1943 Saratov[1]) oli merkittävä venäläinen kasvitieteilijä ja geneetikko. Hänet tunnetaan parhaiten tunnistamistaan viljelykasvien alkuperäisistä geenikeskuksista, joita on ryhdytty kutsumaan Vavilovin geenikeskuksiksi. Vavilov muotoili myös teoreettisen säännön samasyntyisyyden sarjoista geneettisessä muuntelussa. Vavilov omistautui elämänsä aikana ennen kaikkea viljelykasvien geneettisten ominaisuuksien tutkimiseen ja niiden jalostamiseen. Hän oli myös Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston jäsen, yleisliittolaisen Maantieteellisen Yhdistyksen puheenjohtaja ja arvostetun Leninin palkinnon saaja.

Nikolai Vavilov
Николай Иванович Вавилов
Nikolai Vavilov
Nikolai Vavilov
Henkilötiedot
Koko nimi Nikolai Ivanovitš Vavilov
Syntynyt25. marraskuuta (J: 13. marraskuuta) 1885
Moskova, Venäjän keisarikunta
Kuollut26. tammikuuta 1943 (57 vuotta)
Saratov, Neuvostoliitto
Arvonimimaataloustieteen professori
Koulutus ja ura
Tutkinnot Moskovan Maatalousinstituutti
Tutkimusalue kasvitieteilijä ja geneetikko
Palkinnot Leninin palkinto

Lapsuus ja opiskelu muokkaa

Vavilov syntyi Moskovassa kauppiasperheen toisena lapsena. Hänen nuorempi veljensä oli maineikas fyysikko Sergei Ivanovitš Vavilov. Valmistuttuaan Moskovan Maatalousinstituutista hän työskenteli Petrogradin sovelletun kasvitieteen laitoksessa sekä sienien ja kasvitautien laitoksessa.

Työt muokkaa

Vuosina 1913–1914 hän matkusteli Euroopassa perehtyen kasvien immunologiaan. Yhteistyöverkostoon kuului muun muassa brittiläinen biologi William Bateson, jota pidetään genetiikan perustajana.

Viljelykasvien geneettisiä alkuperäkeskuksia koskevaa teoriaa kehittäessään Vavilov järjesti sarjan kasvitieteellisiä tutkimusretkiä, joiden aikana hän keräsi siemennäytteitä eri maanosista. Laajoja keräysmatkoja tehtiin erityisesti Vavilovin tunnistamiin geenikeskuksiin, muun muassa Kiinaan ja muualle Itä-Aasiaan, Amerikan mantereen eri osiin, eri puolille Afrikkaa, Lähi-itään ja Välimeren maihin. Näytteistä muodostui pian huomattava kokoelma, josta pääosa säilytettiin Leningradin sovelletun kasvitieteen laitoksessa, mutta josta osia analysoitiin myös muissa Neuvostoliiton maataloustutkimuslaitoksissa. Kokoelmasta tuli ennen pitkää maailman suurin kasvien siemenpankki, jota säilytettiin myöhemmin Leningradin yli kaksivuotisen piirityksen ja ruokapulan aikanakin tunnollisesti. Aineisto oli jo Vavilovin aikana intensiivisessä tutkimuskäytössä.[2]

Epäsuosio muokkaa

Vavilov joutui 1930-luvun lopulla Stalinin ja kommunistipuolueen epäsuosioon, kun hänen vastustajakseen noussut Trofim Lysenko onnistui saamaan omille, pseudotieteellisille opeilleen puolueen jakamattoman hyväksynnän. Vavilov vangittiin 1940 ja tuomittiin lähimpien tutkijakollegojensa kanssa isänmaanpetturuudesta ja tuholaistoiminnasta, aluksi jopa kuolemaan. Vaikka tuomio muutettiin 20 vuoden vankeudeksi, Vavilov kuoli kuitenkin jo 1943 aliravitsemuksen johtamaan halvaukseen Saratovin vankilassa.

Suuri osa Vavilovin ainutlaatuisen arvokkaasta kasviaineistosta joutui Vavilovin kuolinvuonna 1943 saksalaisten käsiin, kun Saksasta lähetetty SS:n erikoisryhmä otti haltuunsa Vavilovin keräämää aineistoa natsi-Saksan miehittämillä alueilla sijanneista maatalouden tutkimuskeskuksista. Leningradin pääsiemenpankkiin saksalaisryhmä ei toki päässyt käsiksi. Saaliiksi saatu aineisto vietiin Itävaltaan SS-järjestön perustamaan kasvigenetiikan laitokseen.[3] Erikoista tehtävää suorittanutta kommandoryhmää johti Heinz Brücher, joka oli sekä SS-upseeri että kasvien genetiikan tutkija. Brücher loi myöhemmin merkittävän tieteellisen uran Etelä-Amerikassa.

Geenipankki muokkaa

Pietarissa nykyisin toimiva Vailov-instituutti ylläpitää edelleen maailman suurimpiin kuuluvaa kasvien geenipankkia, joka pohjautuu Vavilovin 1920-luvulla keräämään laajaan perusaineistoon. Hän keräsi siihen 200 000 kasvin siemenet.[4] Instituutti on Vavilovin johtamien yleisliittolaisen soveltavan kasvitieteen laitoksen ja sen toimintaa jatkaneen kasvinjalostuksen tutkimuslaitoksen suora seuraaja. Tutkimuslaitos sai nykyisen nimensä vuonna 1968 sekä Vavilovin että laitoksen tulevan 75-juhlavuoden kunniaksi.

Pietarin geenivarastoon kuuluvaa 500 hehtaarin Pavlovskin geenipankkia uhkaa lopettaminen vuonna 2010. Tässä Euroopan laajimmassa geenipankissa kasvaa muun muassa 12 000 eri lajia omenoita, vadelmia ja viinimarjoja. Mansikkalajejakin on yli tuhat 40:stä eri maasta. Alueesta on jo myyty sata hehtaaria ja loppuakin uhkaa myyminen pietarilaisten kesämökkitonteiksi.[4]

Elämä muokkaa

  • 1887 – syntyi 25. marraskuuta Moskovassa.
  • 1911 – valmistui Moskovan Maatalousinstituutista.
  • 1917–1921 – maataloustieteen professorina Saratovin yliopistossa.
  • 1919 – muotoili kasvien immuniteettia koskevan teorian.
  • 1920 – muotoili samasyntyisyyden sarjoja koskevan säännön geneettisessä muuntelussa.
  • 1920-luku – Vavilov ystävystyi Trofim Lysenkon kanssa ja johdatti tämän tieteellisiin piireihin.
  • 1921(–1940) – johtaja Petrogradin yleisliittolaisessa sovelletun kasvitieteen ja kasvinjalostuksen laitoksessa.
  • 1926 – sai Leninin palkinnon.
  • 1930–1940 – genetiikan laboratorion johtaja Moskovan yliopistossa (myöhemmin Venäjän tiedeakatemian Genetiikan Instituutti).
  • 1931–1940 – yleisliittolaisen Maantieteellisen Yhdistyksen presidentti.
  • 1930-luvun loppu – genetiikkaa vastaan kääntynyt Lysenko sai johtoaseman koko Neuvostoliiton maataloudessa.
  • 1940 – pidätettiin syytettynä neuvostomaatalouden turmelemisesta; antoi pidätettynäkin satoja tunteja tieteellisiä luentoja.
  • 1943 – kuoli Saratovissa vankeudessa aliravitsemuksen johtamaan halvaantumiseen.

Neuvostoliiton tiedeakatemia perusti 1965 Vavilov-palkinnon ja alkoi 1968 myöntää Vavilov-mitaleja.

Tuotanto muokkaa

  • Земледельческий Афганистан. (1929) (engl. Agricultural Afghanistan)
  • Селекция как наука. (1934) (engl. Selection as science)
  • Закон гомологических рядов в наследственной изменчивости. (1935) (engl. The law of homology series in genetical mutability)
  • Учение о происхождении культурных растений после Дарвина. (1940) (engl. The theory of origins of cultivated plants after Darwin)

Teoksia englanniksi muokkaa

  • The Origin, Variation, Immunity and Breeding of Cultivated Plants (translated by K. Starr Chester). 1951. Chronica Botanica 13:1–366
  • Origin and Geography of Cultivated Plants (translated by Doris Love). 1992. Cambridge University Press, Cambridge. ISBN 0-521-40427-4
  • Five Continents (translated by Doris Love). 1997. IPGRI, Rome; VIR, St. Petersburg ISBN 92-9043-302-7

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Nikolai Vavilov Encyclopædia Britannica. 20.9.2019. Viitattu 19.10.2019. (englanniksi)
  2. ↑ Kurlovich, B.S. & Rep'ev, S.I. & Petrova, M.V. & Buravtseva, T.V. & Kartuzova, L.T. & Voluzneva, T.A.: The significance of Vavilov’s scientific expeditions and ideas for development and use of legume genetic resources. PGR Newsletter, , nro 124, s. 23–32. Bioversity International. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2019. (englanniksi)
  3. ↑ Thornstrom, Carl-Gustaf & Hossfeld, Uwe: Instant appropriation-Heinz Brücher and the SS botanical collecting commando to Russia 1943. PGR Newsletter 129, , nro 129, s. 54–57. Bioversity International. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2019. (englanniksi)
  4. ↑ a b Aamulehti 26.8.2010, sivu A16

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nikolai_Vavilov&oldid=21242711”