Niko Saarinen

suomalainen televisiohenkilö
Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta televisioesiintyjästä. Niko Saarinen on myös suomalainen taekwondoin.

Niko Juhani Saarinen (s. 5. lokakuuta 1986[1] Uusikaupunki[2]) on suomalainen televisiopersoona. Hän tuli tunnetuksi osallistuessaan Suomen Big Brotheriin vuonna 2008. Saarinen vietti talossa 47 päivää, minkä jälkeen hänet poistettiin väkivaltaisen käytöksen vuoksi.[3] Big Brotherin jälkeen Saarinen on juontanut chat-ohjelmia[4] ja esiintynyt lukuisissa tositelevisio-ohjelmissa. Vuonna 2009 hänen kodissaan oli kolmen viikon ajan kamerat, jotka kuvasivat häntä ympäri vuorokauden, ja hänen elämäänsä sai seurata Hymy-lehden verkkosivuilta.[5][6] Saarinen juontaa NRJ Aamua Radio NRJ:llä.[7]

Niko Saarinen
Henkilötiedot
Syntynyt5. lokakuuta 1986 (ikä 37)
Uusikaupunki
Kansalaisuus Suomi
Ammatti televisiopersoona, chat-juontaja
Muut tiedot
Lempinimet BB-Niko

Saarinen on avoimesti homoseksuaali.[8] Hän oli mukana Mr. Gay Finland -finaalissa vuonna 2012.[9]

Toukokuussa 2016 Saarinen aloitti YouTube-kanavansa. Helmikuussa 2018 kanavalla oli yli 59 tuhatta tilaajaa ja näyttökertoja yli 5 miljoonaa.[10] Kesäkuusta 2019 lähtien Saarisen on pitänyt[11] Metropoli.netin julkaisemaa Nikotellen-podcastia.

Huhtikuussa 2024 Saarinen valittiin RadioGaalassa Vuoden radiojuontajaksi.[12]

Televisioesiintymiset muokkaa

Saarinen palasi Big Brother -taloon vuonna 2010, mutta vietti siellä sala-asukkaana vain neljä vuorokautta.[13] Kesällä 2012 Saarinen sai oman Nikon Grilli -chat-ohjelman, jota esitettiin MTV3:n iltapäivissä.[14] Syksyllä 2013 hän osallistui jo kolmannen kerran Big Brotheriin liittyessään mukaan Julkkis Big Brotheriin kauden puolessa välissä.[13] Vuonna 2013 Saarinen oli mukana myös Kukkaron herraksi- ja Viidakon tähtöset -sarjoissa[14] sekä Liv-kanavan ohjelmassa Kaksi julkkista ja yhdet häät.[15] Viidakon tähtösten myötä Saarinen sai paljon mediahuomiota ja hänen kommenttinsa sotaveteraaneista nousivat otsikoihin ja kommenteista vaadittiin julkista anteeksipyyntöä.[16] Saarinen on ollut näkyvästi mukana myös INEZ-kanavan lähetyksissä.

Vuonna 2020 Saarinen osallistui Nelosen Farmi Suomi -ohjelman ensimmäiselle kaudelle.[17] Viimeisin esiintyminen on ollut vuonna 2021 esitetyn Selviytyjät Suomi -ohjelman viidennellä kaudella eli Selviytyjät Pohjolassa, joka kuvattiin kesällä 2020 koronarajoitusten takia Haaparannan saaristossa.[18]

Kesäkuussa 2021 uutisoitiin, että Onnenpyörä ohjelma alkaa uudelleen syksyllä 2021. Niko Saarinen tulee juontamaan ohjelman julkkisversiota yhdessä Cristal Snowin kanssa.[19] Lokakuussa 2023 Niko Saarinen paljastui Masked singer Suomi ohjelman mysteeriesiintyjänä. Nikon hahmona oli pinkkiin pukeutunut valkoinen Chihuahua Nöpö.

Televisiosarjat muokkaa

Vuosi Televisiosarja
2008 Big Brother Suomi (4. kausi)
2010 Big Brother Suomi (6. kausi)
2012 Nikon Grilli
2013 Viidakon tähtöset
Aurinkorannan tähtöset
Kaksi julkkista ja yhdet häät
Julkkis Big Brother
2015 Starat lastenvahteina
1001 Rikua
Kingi
Tuulitunneli
2016 Maisan ja Nikon luksusmatkat
Lakon ja Herban boksi, vieras jaksossa 7
2020 Farmi Suomi
2021 Selviytyjät Pohjola
2022 Sometähtien sinkkuelämää
Selviytyjät Suomi

Lähteet muokkaa

  1. Big Brother yllätti Nikon heti aamusta Big Brother 2013. 5.10.2013. Viitattu 19.12.2013.
  2. Saikkonen, Merituuli: Alexander Stubbin seksuaalisuus pohdituttaa Niko Saarista Nyt-liite. 24.5.2013. Arkistoitu 27.9.2013. Viitattu 25.9.2013.
  3. Utula, Katri: BB-Niko Saarinen: Kävin psykiatrilla Ilta-Sanomat. 1.9.2010. Arkistoitu 27.9.2013. Viitattu 25.9.2013.
  4. Piiroinen, Terhi: Niko Saarinen: ”En mennyt Viidakon tähtösiin julkisuuden takia” Stara. 19.9.2013. Viitattu 25.9.2013.
  5. Nipsu-TV korvaa tänään Tuksu-TV:n Dome.fi. 27.5.2009. Viitattu 25.9.2013.
  6. Nipsu-TV päättyi BB-Nikon avoeroon! Hymy. 19.6.2009. Viitattu 25.9.2013.
  7. Piiroinen, Terhi: Niko Saarinen aloitti NRJ:n viikonloppujuontajana Stara. 9.1.2022. Viitattu 13.3.2022.
  8. Moilanen, Mirka: BB-Niko: Asun Keravan Melrose Placessa Jokakoti.fi. 1.5.2010. Viitattu 25.9.2013.
  9. Onko BB-Niko seuraava Mr. Gay Finland? Iltalehti. 29.5.2012. Viitattu 25.9.2013.
  10. Saarisen Youtube-kanavan tiedot
  11. Podcastin ensimmäinen jakso
  12. Niko Saarinen on vuoden radiojuontaja! www.iltalehti.fi. Viitattu 12.4.2024.
  13. a b BB-yllätys: Niko Saarinen palaa taloon Iltalehti. 22.9.2013. Viitattu 25.9.2013.
  14. a b Saarinen, Niko: Niko Saarinen Viidakon tähtöset. Sub. Viitattu 25.9.2013.
  15. Malmi, Mia: Susanna Penttilä ja Niko Saarinen järjestivät häät Iltalehti. 3.8.2013. Viitattu 25.9.2013.
  16. Viidakon tähtönen solvaa veteraaneja! Metropoli. 14.5.2013. Viitattu 25.9.2013.
  17. JULKISTUS: 12 julkkista suuntaa alkeellisiin oloihin Farmille – kuinka sujuvat lannan luonti ja lypsyhommat mm. Anu Saagimilta, Amin Asikaiselta tai Miss Suomelta? Nelonen.fi. Arkistoitu 17.4.2021. Viitattu 17.4.2021. (englanniksi)
  18. Selviytyjät taistelevat nyt hyttysiä vastaan Haaparannan saaristossa – tubettaja Herbalistia Filippiinien vaihtuminen pohjolaan ei harmita: "Luulen, että armeijasta on apua" Yle Uutiset. Viitattu 17.4.2021.
  19. Engvist, Niina: Jättiyllätys: Legendaarinen Onnenpyörä palaa tv-ruutuun juontajinaan Niko Saarinen ja Cristal Snow: "Soitin heti Janne Porkalle ja kysyin hänen mielipidettään" 15.06.2021. Ilta-Sanomat. Viitattu 24.06.2021.

Aiheesta muualla muokkaa