Nery Antonio Brenes Cárdenas (s. 25. syyskuuta 1985 Limón) on costaricalainen yleisurheilija, joka kilpailee pikajuoksussa päämatkanaan 400 metriä.[1]

Mitalit
Brenes sisäratojen MM-kilpailuissa 2012.
Brenes sisäratojen MM-kilpailuissa 2012.
Maa:  Costa Rica
Miesten yleisurheilu
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Istanbul 2012 400 metriä
Pan-Amerikan kisat
Kultaa Kultaa Guadalajara 2011 400 metriä

Brenes osallistui MM-kisoihin ensimmäistä kertaa Helsingissä 2005.[2] Hän oli tuolloin alkueränsä kuudes ja karsiutui.[2] Brenes pääsi samalla matkalla välieriin vuoden 2007 kisoissa ja sijoittui neljänneksi sisäratojen MM-kisoissa seuraavana vuonna juostuaan samalla ennätyksekseen ajan 46,45.[2] Hän eteni välieriin saakka Pekingin olympialaisissa 2008[1] ja oli jälleen neljäs sisäratojen MM-kilpailuissa vuonna 2010[2]. Hän voitti samana vuonna Ibero-Amerikan mestaruuden[3]. Daegun MM-kisoissa 2011 hän karsiutui välierissä.[2] Saman vuoden Pan-Amerikan kisoissa hän voitti 400 metriä ennätyksellään 44,65.[4]

Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 Brenes voitti maailmanmestaruuden ennätyksellään ja kisaennätyksellä 45,11 s.[5] Lontoon olympialaisissa hän karsiutui alkuerissä ja Moskovan MM-kilpailuissa 2013 välierissä. Hän sijoittui kuudenneksi Sopotin sisäratojen MM-kilpailuissa 2014.[3] Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän pääsi 400 metrillä välieriin samoin kuin Portlandin sisäratojen MM-kilpailuissa 2016. Rion olympialaisissa 2016 hän osallistui sekä 200 että 400 metrille päästen molemmissa lajeissa välieriin. 200 metrillä hän juoksi alkuerässä uuden ennätyksensä 20,20. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hänet hylättiin 400 metrin alkueräjuoksussa.[2][3]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Lähteet: IAAF [2], Tilastopaja[3]

Ulkoradat
  • 200 m: 20,20 NR (2016)
  • 400 m: 44,60 NR (2016)
Sisäradat
  • 400 m: 45,11 NR (2012)

NR = maan ennätys

Lähteet muokkaa

  1. a b Nery Brenes Biography and Olympic Results - Olympics at Sports-Reference.com sports-reference.com. Arkistoitu 18.10.2012. Viitattu 24.4.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Nery Brenes Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi) viitattu 16.7.2016
  3. a b c d Nery Brenes Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  4. Men's 400m Final guadalajara2011.org.mx. Viitattu 29.10.2011 (englanniksi)
  5. Johnson, Len: EVENT REPORT - Men's 400 Metres - Final iaaf.org. 10.3.2012. IAAF. Viitattu 12.3.2012. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.