Neonikotinoidit

hyönteismyrkkyjen luokka

Neonikotinoidit ovat joukko kemiallisia yhdisteitä, joita käytetään tuhohyönteisten torjunnan tehoaineina kasvinsuojeluaineissa[1]. Neonikotinoidit ovat nikotiinin synteettisiä johdannaisia.

Neonikotinoidit olivat vielä vuonna 2018 maailman yleisin torjunta-aineryhmä[2]. Niitä on käytetty Suomessa siementen peittaukseen erityisesti rypsillä, rapsilla ja sokerijuurikkaalla[3][3]. Peittauksella on pyritty estämään mm. kirppojen (Phyllotreta) kuten aaltojuovakirpan (Phyllotreta undulata) sekä mutkajuovakirpan (Phyllotreta striolata) aikeuttamia vioituksia kasvien taimissa.

Neonikotinoidit leviävät maaperän ja veden kautta mehiläiskantoihin, joille ne aiheuttavat suuria vahinkoja[2]. Ne heikentävät esimerkiksi tarhamehiläisten suunnistuskykyä[1]. Neonikotinoideja on epäilty mehiläisten joukkokadon aiheuttajiksi ja vaikuttavan lintujen muuttokäyttäytymiseen.[4] Neonikotinoidien on osoitettu vähentävän kimalaisten suorittamaa omenoiden pölytystä.[5]

EU kielsi haitallisimpien neonikotinoidien käytön pölyttäjiä houkuttelevilla kasveilla jo vuonna 2013, mutta Suomi ja monet muut maat jatkoivat vuosia neonikotinoidien käyttöä rypsin ja rapsin viljelyssä poikkeusluvan turvin.[1] Suomelle ei ole enää myönnetty poikkeuslupaa vuoden 2018 jälkeen[3].

Neonikotinoideja muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa