Nenäliina on pieni, perinteisesti kankaasta valmistettu liina, jota tyypillisesti käytetään henkilökohtaisen hygienian tai siisteyden ylläpitämiseen, esimerkiksi käsien tai kasvojen pyyhkimiseen tai nenän niistämiseen.

Kankainen nenäliina.

Varsinainen nenäliina keksittiin 1500-luvun puolivälissä Italiassa, josta se levisi Ranskaan ja edelleen Euroopan ylhäisön pariin arvokkaana asusteena.[1] Nenäliina voi olla myös paperinen, ja ohuita paperinpalasia käytettiinkin Japanissa nenäliinoina jo eurooppalaisia aiemmin.[2] Paperiset nenäliinat ovat nykyään kankaisia yleisempiä. Kankainen nenäliina kestää paperista kauemmin, koska sen voi pestä tarvittaessa.

Historiallisesti valkoista nenäliinaa on käytetty valkoisen lipun tilalla antautumisen viestittämiseen tai neuvottelujen aloittamiseksi.[3][4]

Taskuliina miehen takin taskussa.

Taskuliina miehen vaatetuksessa muokkaa

Nenäliinalla voidaan tarkoittaa myös miehen pukeutumiseen liittyvää taskuliinaa. Taskuliina ei kuitenkaan ole nenäliina, eikä sitä käytetä niistämiseen.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Nenäliinan vaiheet. Jokamiehen viikkolehti, 14.08.1909, nro 33, s. 9. Kansalliskirjasto. Viitattu 27.07.2014.
  2. Mitä meillä on taskuissamme. Nuori voima, 01.01.1910, nro 2, s. 11-12. Kansalliskirjasto. Viitattu 27.07.2014.
  3. Kiviharju-Wiebenga, Maikki: Tykinruokaa on vielä Helsingin Sanomat. 15.11.1998. Viitattu 18.2.2023.
  4. Turkin sota vv. 1828-1829. Lukemisia Suomen sotamiehille, 01.01.1899, nro 2, s. 30-32. Kansalliskirjasto. Viitattu 27.07.2014.
  5. Taskuliinan käyttö ja valintaopas Vuodenmies.com. 15.10.2022. Viitattu 21.10.2022.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä vaatetukseen, muotiin tai kauneudenhoitoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.