Natriummonofluorifosfaatti
Natriummonofluorifosfaatti (Na2PO3F) tai natriummonofluorofosfaatti on natrium- ja monofluorifosfaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään esimerkiksi hammastahnoissa.
| Natriummonofluorifosfaatti | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Na2PO3F |
| Moolimassa | 143,95 |
| Ulkomuoto | Valkoinen kiteinen aine |
| Sulamispiste | 625 °C[1] |
| Liukoisuus veteen | 420 g/l[1] |
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö muokkaa
Huoneenlämpötilassa natriummonofluorifosfaatti on valkoista ainetta. Yhdisteestä tunnetaan myös kidevedellinen dekahydraatti (Na2PO3F·10H2O). Aine liukenee hyvin veteen, mutta myös hydrolysoituu veden vaikutuksesta natriumfluoridiksi ja natriumvetyfosfaatiksi. Kuumennettaessa yhdisteen kiderakenne muuttuu 370 °C:n ja 420 °C:n lämpötiloissa. Kun natriummonofluorifosfaattia kuumennetaan yli sulamispisteensä, se hajoaa natriumpyrofosfaatiksi. Natriummonofluorifosfaatilla on antibakteerisia ominaisuuksia.[1][2][3]
Natriummonofluorifosfaattia valmistetaan kuumentamalla natriummetafosfaattia ja natriumfluoridia. Myös natriumvetyfosfaatin tai -pyrofosfaatin ja vetyfluoridin reaktiota käytetään yhdisteen valmistamiseen.[1][2]
- NaPO3 + NaF → Na2PO3F
Natriummonofluorifosfaattia käytetään fluoridi-ionien lähteenä hammastahnoissa. Yhdistettä käytetään lisäksi muiden fluorifosfaattien valmistukseen ja sementin lisäaineena.[1][2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Charles B. Lindahl & Tariq Mahmood: "Fluorine Compounds, Inorganic, Phosphorus", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. s. 5-6 (luvun sisäinen sivunumerointi)
- ↑ a b c Sébastien Havelange, Nicolas Van Lierde, Alain Germeau, Emmanuel Martins, Tibaut Theys, Marc Sonveaux, Claudia Toussaint, Klaus Schrödter, Gerhard Bettermann, Thomas Staffel, Friedrich Wahl, Thomas Klein & Thomas Hofmann : "Phosphoric Acid and Phosphates", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2022. s. 27-28 (luvun sisäinen sivunumerointi)
- ↑ E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 228. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.