NW Rennzweier
NW Rennzweier oli itävaltaunkarilaisen Nesselsdorfer Wagenbaun (NW) vuonna 1900 valmistama kilpa-auto. Auton suunnitteli tuolloin vasta 22-vuotias Hans Ledwinka paroni Theodor von Liebiegin toivomuksesta. Auto valmistui vain viidessä viikossa 22. toukokuuta 1900. Liebieg osallistui sillä useisiin kilpailuihin vuosina 1900–1902 ja auto on nykyään tallessa Prahan teknillisessä museossa.[1]
| NW Rennzweier | |
|---|---|
 |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Itävalta-Unkari |
| Valmistaja | Nesselsdorfer Wagenbau |
| Valmistusvuodet | 1900 |
| Tuotantomäärä | 1 kappale |
| Korimalli | avonainen |
| Muotoilija | Hans Ledwinka |
| Tekniset tiedot | |
| Henkilöluku | 2[1] |
| Moottori | 2-sylinterinen nestejäähdytteinen Benz-bokserimoottori |
| Iskutilavuus | 4 250 cm³ |
| Teho | 8,8 kW |
| Polttoaine | bensiini |
| Polttoainesäiliö | 42 l |
| Vetotapa | takaveto |
| Vaihteisto | 4+1 |
| Mitat | |
| Massa | 975 kg |
| Pituus | 2 840 mm |
| Akseliväli | 1 850 mm |
| Leveys | 1 910 mm |
| Korkeus | 1 590–1 680 mm |
Useissa yhteyksissä autoja väitetään valmistuneen kaksi kappaletta. Käsitys perustuu aikakaudelta säilyneisiin valokuviin, joissa esiintyy kahdenlaisia Rennzweiereita. Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin sama auto, johon tehtiin jälkeenpäin useita muutoksia.[1]
Teknisiä tietoja muokkaa
Moottori muokkaa
Moottorina oli alle 9-kilowattinen Benzin valmistama kaksisylinterinen, nestejäähdytteinen bokserimoottori, joka oli asetettu poikittain taka-akselille. Jokaisessa sylinterissä oli kaksi automaattista imuventtiiliä sekä yksi pakoventtiili. Sytytystulppien sijaan moottorissa oli mekaanisesti toiminut järjestelmä, joka käytti sylintereissä olleita katkojia. Magneetto oli Boschin valmistama. Polttoaineensyötöstä vastasi evaporaatiokaasutin, joka oli sijoitettu polttoainetankin yhteyteen kuljettajan näkyville; näin ollen imuputki oli yli kolme metriä pitkä. Kaasuuntuminen saatiin aikaan polttoainetankkia lämmittämällä.[1]
Voimansiirto muokkaa
Moottorin vauhtipyörällä oli kitkakytkin, josta voima välittyi rullaketjun välityksellä neliportaiseen vaihteistoon, joka oli sijoitettu istuinten alle parhaan painonjakauman saavuttamiseksi. Vaihteiston yhteyteen oli rakennetusta tasauspyörästöstä kulki erilliset ketjut kummallekin takapyörälle.[1]
Runkorakenne ja alusta muokkaa
Auton rakenne oli aikanaan poikkeuksellinen. Siinä ei ollut lainkaan varsinaista koria, vaan kaikki rakenteet olivat näkyvissä. Oikeanpuoleisella polkimella käytettiin kytkintä ja vasemmanpuoleisella takapyörännavoissa olleita pantajarruja. Hevosvaunumaisista edeltäjämalleistaan poiketen auton ohjaustankoa oli kallistettu taaksepäin. Kuljettajan istuin oli auton keskilinjalla ja toinen istuin tämän vasemmalla puolella alhaalla. Edessä oli tilavuudeltaan 42-litrainen polttoainetankki ja kuljettajan takana oli jäähdytysnestesäiliö, jonka tilavuus oli 15 litraa. Jäähdytin oli polttoainetankin etupuolella. Sekä etu- että taka-akselit olivat jäykkiä. Edessä oli elliptiset ja takana puolielliptiset lehtijouset.[1]
Ominaisuuksia muokkaa
Auton huippunopeus, 82 km/h, saavutettiin suurimmalla vaihteella moottorin kierrosluvun ollessa 1800 1/min. Joissain yhteyksissä huippunopeudeksi ilmoitettiin "noin 90 km/h" ja vanhemmissa lähteissä sen väitetään olleen 112 km/h, mutta tätä pidetään epätodennäköisenä.[1]
Kilpailuhistoria muokkaa
Liebieg osallistui Rennzweierilla vuosina 1900–1902 useisiin autokilpailuihin. Tuloksina oli ensimmäinen sija Nizza–La Turbie -kilpailussa sekä toinen sija Salzburg–Linz–Wien -kilpailussa. Liebieg kokeili Rennzweieria myös rata-ajoissa, joissa sitä oli vastassa tunnettuja ranskalaisvalmistajia: Renault, Clément-Bayard, Mors, Peugeot ja Panhard-Levassor. Frankfurtissa Rennzweier esiintyi De Dietrichin ja Benzin haastajana. Vuonna 1902 Liebieg osallistui Rennzweierilla tunnettuun Pariisi–Wien -kilpailuun. 990 kilometrin kohdalla, 15 tunnin ja 47 minuutin jälkeen Liebieg joutui lopulta antamaan periksi Renaultille, jota kuljetti Marcel Renault. Rennzweier kykeni antamaan kovan haasteen jopa 40 kW tehoisille kilpa-autoille.[1]
Autoa säilytettiin vuoteen 1945 asti Liebiegin yksityiskokoelmassa, kunnes se siirrettiin Prahan teknilliseen museoon.[1]