Tämä artikkeli käsittelee säveltäjää. Clementi käsittelee Singaporen aluetta

Muzio Clementi (23. tammikuuta 1752 Rooma10. maaliskuuta 1832 Evesham[1]) oli italialainen säveltäjä ja pianisti. Suurin osa hänen sävellyksistään on pianokappaleita.

Aleksander Orłowski, Muzio Clementi, 1810.

Elämä muokkaa

Clementi oli lapsinero, joka syntyi Roomassa vuonna 1752. Hänet nimitettiin urkuriksi 9-vuotiaana, ja ensimmäisen oratorion hän sävelsi 12-vuotiaana.[2] Peter Beckford suostutteli Clementin isän antamaan tämän lähteä mukaansa Englantiin. Clementi harjoitteli ahkerasti Englannin maaseudulla, ja teki vaikutuksen Lontoossa vuonna 1773. Pianosta oli tullut suosittu soitin, ja Clementi osasi hyödyntää uuden soittimen ominaisuuksia. Hän oli 1777–1780 Lontoon italialaisen oopperan cembalonsoittaja, ja vuonna 1780 hän teki Euroopan-kiertueen.[1]

Clementi asettui Lontooseen 1782. Hän työskenteli sekä opettajana että säveltäjänä ja esiintyjänä. Clementi perusti vuonna 1799 myös yrityksen, joka julkaisi musiikkia ja valmisti pianoja. Hän sävelsi useita sinfonioita, mutta niistä suurin osa on kadonnut.[2] Clementin tunnetuimpiin oppilaisiin kuuluivat Johann Baptist Cramer, Giacomo Meyerbeer ja John Field.[1]

Musiikki muokkaa

Clementi sävelsi lähinnä pianomusiikkia, kuten lukuisia, yhä usein soitettuja sonaatteja ja sonatiineja. Lisäksi hän sävelsi muun muassa sinfonioita, mutta myös kamari- ja vokaalimusiikkia. Säveltäjä kirjoitti myös pedagogisen teoksen Introduction to the Art of Playing on the Piano Forte (1801).

Clementin musiikin tunnetuksi tekemiseen nykyään pyrkii Muzio Clementi Society, jonka perusti pianisti Jeremy Eskenazi vuonna 2006.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Muzio Clementi Encyclopedia Britannica. 19.1.2022. Viitattu 22.1.2022. (englanniksi)
  2. a b James Reel: Muzio Clementi Biography AllMusic. Netaktion LLC. Viitattu 22.1.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.