Tsuyaman verilöyly

(Ohjattu sivulta Mutsuo Toi)

Tsuyaman verilöyly (jap. 津山事件, Tsuyama-jiken) tapahtui Japanin Okayaman prefektuurin Nishikamon kylässä lähellä Tsuyamaa 20. toukokuuta 1938. Pyrähdystappaja Mutsuo Toi (jap. 都井 睦雄, Toi Mutsuo, 5. maaliskuuta 191721. toukokuuta 1938) tappoi ennen itsemurhaansa kolmekymmentä ihmistä[1] kotikylässään. Noin puolet pienen yhteisön asukkaista siis kuoli joukkomurhassa.

Mutsuo Toi

Verilöyly muokkaa

Toi katkaisi sähköjohdon illalla 20. toukokuuta 1938, mikä jätti kylän pimeäksi. Yöllä hän surmasi ensin 76-vuotiaan isoäitinsä. Sen jälkeen hän meni naapuriensa asuntoihin ja tappoi heitä 29, joista 27 kuoli tapahtumapaikalla ja kaksi vammoihinsa myöhemmin. Murha-aseinaan Toi käytti haulikkoa, samuraimiekkaa ja kirvestä. Lopulta hän ampui itsensä.

Tausta muokkaa

Toi jätti useita itsemurhaviestejä. Hänellä oli todettu tuberkuloosi toukokuussa 1937. Hän joutui kylän naisten torjumaksi ja päätti kostaa. Isoäitinsä hän tappoi, jottei tämän olisi tarvinnut kärsiä häpeää.

Lähteet muokkaa

  1. Tapiola, Paula: Japanin tappaja oli kertonut halustaan murhata vammaisia – määrättiin pakkohoitoon Yle Uutiset. 26.7.2016. Viitattu 26.7.2016.

Aiheesta muualla muokkaa